Tänään tuntui että viestitreeneissä oli idea hienosti selvillä. Vissiin viime treenin muistuttelu teki tehtävänsä. Haettiin myös vähän sitä matkaa, minkä vielä juoksee ilman ongelmia.
Eka matka oli n. 200m, johon siirtymä n. 50m. Maasto oli sellaista vähäkasvuista kangasmetsää, joka tosin siirtymälle muuttui peltomaiseksi tiheäkasvuiseksi. Ekoilla matkoilla Naru juoksi ennen Riehaa. Meno oli ihan sikahyvää, Rieha oikein hinkusi takaisin ja lähti todella hyvin. Viimeiselle matkalle siirryin takaisin reiluun 200 metriin ja R juoksi tämän ilman Narua. Tosi hyvin sujui tämäkin. Tosin minulta lähtiessa koitti ensin lähteä taaksepäin, siis sinne mihin ensimmäinen siirtymä tehtiin. Eli sillä oli selkeä idea siitä että tuolla käytiin. Lähti siitä kuitenkin nopeasti etenemään oikeaan suuntaan.
Mutta tosi hyvä treeni! Yhtään ei ollut epäröintiä lähdöissä ja oli hieno nähdä, että juoksi noin hyvin ilman Naruakin. Veikkaan että olisi tällä ilmeella juossut pidemmänkin matkan, koska epäröintiä ei ollut yhtään. Oli myös hauska, kun kuulin Riehan tulevan siirtymän jälkeen siitä, että se nuuski niin kovasti eli teki ihan tosissaan hommia. Pätevä pieni eläin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti