Ei meinaa ehtiä päivittää kun tekemistä riittää. Eilen oli kaveriporukan pikkujoulut ja oli kyllä kiva ilta, eikä edes puhuttu koirista kovinkaan paljoa, mikä oli yllättävää. Muuten maailma parani taas huomattavasti . Pääasia on kuitenkin se, että ensi viikon jälkeen alkaa kolmen viikon loma, jolloin en aio edes katsoa Kuopion suuntaan. Sitten treenataan ja lenkkeillään ja treenataan ja lenkkeillään oikein sydämen kyllyydestä!
Lauantaina oltiin Viiman kanssa Pieksämäellä Mauri Pehkosen tuomaroimassa tokokokeessa, eli startattiin meidän avoimen luoka ura. Samalla vedettiin piste-ennätys, valitettavasti vaan sieltä huonommasta päästä... Ei oikeastaan harmita ollenkaan, Viima oli tosi hyvässä vireessä menossa kehään ja normimeiningällä oltaisiin varmasti vedetty mukava tulos. Kävi kuitenkin murphyn laki ja kesken paikkamakuun joku alkoi naksuttelemaan koiralleen pihalla ja se kuului halliin tosi selkeästi. Tiesin saman tien että siihen menee paikkamakuu ja n. viidennen naksautuksen kohdalla saan kehoituksen tulla kytkemään koira. Tässä vaiheessa oli sellainen minuuti jäljellä. Tylsä homma, naksuttelu on vaan Viimalle se ainoa nounou-juttu. Mutta ei siitä ketään voi syyttää ja nyt saman tien päätinkin että aloitetaan naksutteluun siedätys kotosalla (jos vaan jostain sen löytäisin...). Naksutin on jostain syystä Viimasta tosi epäilyttävä kapistus ja vaikka se ei mihinkään muihin ääniin reagoikaan millään lailla, niin naksuttelua kuullessaan se lopettaa tekemisen totaalisesti. Luulen että se on yhdistänyt äänen johonkin, eikä silloin voi hommia tehdä (olen sille joskus naksutellut, mutta olen siinä hommassa todella huono). Mutta meidän ongelmammehan se ihan täysin on ja siedättäähän se siihen pitäisi. Ja jonkin verran se onkin siihen siedättynyt, mutta tuollainen intensiivinen naksuttelu, mikä vielä hallissa kaikui oli selkeästi liikaa.
Yksilöliikkeisiin fiilis ei ollut sitten paras mahdollinen, tekeminen meni aika haluttomaksi ja se näkyi alkupään liikkeissä. Lisäksi itse jännitin aivan älyttömästi, enkä käskyttänyt ollenkaan loogisesti. Loppuun saatiin onneksi hyvä fiilis nostatetuksi ja Viimalla alkoi olemaan hauskaa kehässä, eli tavoite saavutettiin vaikka pisteillä ei juhlittukaan.
Saldona oli rivi: Paikkamakuu 0, seuraaminen 6 (aivan jäätävää, ohjasin ihan päin prinkkalaa, kaikki valmistelut ja vihjeet jäi puuttumaan, törmäilin koiraan yllätyskäännöksissä, tuijotin ja painostin, sen näköistä oli myös Viiman tekeminen), liikkeestä maahanmeno 0 (ei lähtenyt seuraamaan kunnolla, nollasin liikkeen ja kävi kehumassa ja taputtelemassa koiraa), luoksetulo 8 (hieno vauhti ja stop, olin tosi tyytyväinen niihin, hieman vino eteentulo ja hieman vino sivullemeno), liikkeestä seisominen 0 (tämä oli ihan oma moka, seuraaminen oli ok, mutta en tajunnut ettei jäänyt seisomaan ja toinen käsky ihan liian myöhään), nouto 0 (Viiman lempparii! karkasi saman tien kun heitin, loikki kapulalle ja heitteli sitä häntä heiluen), kaukot 10 (jee, oli kyllä hyvät, noudosta jäi vissiin tosi hyvä fiilis), hyppy 6 (kaksoiskäsky takaisinhyppyyn, vino sivulletulo) ja kokonaisvaikutus 7.
Yhteensä siis 85p.
Eikun kohti uusia haasteita vaan. Ehkä sitä on sen verran kisaajana kehittynyt että ei jäänyt yhtään paha mieli. Kun ei pääse treenaamaan kunnolla, eikä edes olemaan koirien kanssa saman katon alla suurinta osaa ajasta niin silloin kun jotain pääsee tekemään niin siinä ei paljon murheet paina.
Muuten ollaan treenailtu pikkujuttuja, Tuikkusen kanssa kaukoja taas kovasti (kolmen viikon lomalla otetaan kyllä sellainen kaukourakka, ettei todellista) ja lisäksi treenattavaksi päätin ottaa tunnarikapulan pitämisen, etten saa syöksyillä sen perään riskipelillä. Tämän T hiffasi nopsaa ja vaikka koitti alkuun tiputtaa kapulaa kun kädet oli kuonon lähellä, niin muutaman toiston jälkeen kapulaa sai jo taputella ja vetää ja hyvin pysyi suussa. Pikkujuttuja, mutta ei ole näitä alusta asti niin tarkkaan laiskana opettanut. Tänään käytiin metsälenkillä kuuraisessa pakkasmetsässä ja kyllä oli mukavaa. Vimps suoritti metsurin hommia ja taisteli kaikenmaailman karahkojen kanssa onnessa. Tuike riehui ja juoksi, hirmuisesti siinä on virtaa ja vilskettä riittää.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
JKL KV 22.11.2009
Eli JKL KV-näyttely ja Vimps edusti valioluokassa. Tuomarina Elina Haapaniemi, joka veti tiukkaa linjaa. Viima esiintyi Viimamaisesti, nukkui kehän laidalla ja moikkaili ihmisiä ja koiria. Tuomari antoi kivan arvostelun, mutta takaliikkeistä johtuen tuloksena ERIn sijasta H.
Eipä siinä mitään, ei Viimalla mitkään maailman mahtavimmat takaliikkeet ole ja tuntuu että se on viime aikoina kiertänyt takajalkoja enemmänkin ulospäin, eli takaa ahtaammaksi. Varmuuden vuoksi voisi varailla sille fyssariaikaa, ettei vaan mitkään jumit aiheuta tuota kompensaatiota. Toisaalta taas Viimaa on vaikea saada ravaamaan ihan täysiä noissa sisänäyttelyissä, eli sekin varmasti vaikuttaa. Mutta joo, arvostelu oli muuten oikein kiva:
"3-vuotias musta vaalein merkein. Feminiininen, hyvin kauniin tyyppinen narttu, jolla on erinomainen karvapeite. Kaunis feminiininen pää. Keskiruskeat silmät. Hyvinkannetut korvat. Hyvä kaula. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Hyvä runko. Hivenen pitkä lanne. Sopivasti kulmautuneet takaraajat. Tyypiltään kaunis narttu, jolla on valitettavan ahtaat ja heikot takaliikkeet, jotka vaikuttavat palkintosijaan. Erinomainen luonne."
VAL H
Ja koirat sai superhienoja pehmoleluja sekä luita, eli loppusaldo oli todellakin hyvän puolella

lauantai 24. lokakuuta 2009
TK1 ja lappalaiskoirien rotumestari Viima!!
Tänään tokoiltiin Jyväskylässä Lappalaiskoirien kokeessa, jossa alokasluokan tuomaroi Aino Juhantalo-Kakkola. Aamu lähti hyvin käyntiin, kun unohdin kisakirjan kotiin. Onneksi tässä tapauksessa koti oli lähellä ja pienellä kurvailulla saatiin sekin peliin.
Koiria oli kokeeseen ilmoittautunut paljon, alokasluokassa oli 18 osanottajaa. Lappalaisia oli ehdottomasti suurin osa, eli hieno juttu sekin. Kehiä pyöri kaksi ihan vierekkäin, eli kaikenlaista hässäkkää oli, onneksi Viima ei ota häiriötä.
Vimps oli ekassa paikkamakuuryhmässä ja suoritusvuorossa neljäntenä. Ja hienostihan se tekikin, plakkariin tuli siis 179.5p. eli 1-tulos. Samalla pieni porokoira sai tittelin TK1, luokkavoiton ja vielä kaiken muun päälle Lappalaiskoirien ALO-rotumestarin tittelin . Ei voinut kuin ohjaaja hymyillä, tosi mahtava juttu ja Viima kyllä kaiken ansaitsikin! Ohjaajakin on vissiin kehittynyt kun kommentteja ei niin paljon irronnut.
Pisterivi näytti tältä:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10 Aivan uskomatonta!!
Seuraaminen taluttimetta 8,5 Jännitti enemmän ja se näkyi siinä, että tuijottelin koiraa, jolloin Viima hidastaa, plus että jätti yhden perusasennon välistä. Tästä tuli tuoamarilta sanomista, olen kuulemma joskus aiemminkin toteuttanut samaa ja siitä on kuulemma aiemmin myös huomautettu... ai mitenniin .
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Kaksoiskäsky istumiseen, hieman väljä seuruu.
Luoksetulo 9 Vino perusasento.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Ennakoi kyllä perusasentoa, mutta se oli kuulemma niin hieno.
Estehyppy 7 Istui suoraan, mitään muuta virhettä en keksinyt. Aika rankka vähennys tuosta, mutta niin sitten.
Kokonaisvaikutus 8,5
yht. 179,5p. 1-tulos, sij. 1/18, TK1
Eli hyvä reissu siis, sai olla pienestä ylpeä!! Viima teki varman suorituksen, niin kuin se tekeekin. Saatiin videollekin koko homma, pitää se tänne lisäillä kun saan sen käsiini. Mutta nyt siis katse kohti AVOa tämän suorituksen turvin

lauantai 17. lokakuuta 2009
Viiman luonnetesti
Viima kävi tänään viettämässä toimintapäivän Tampereella, Pekka Oravan ja Irene Puputin tuomaroimassa luonnetestissä. Yllätyksiä tuli jonkin verran, mutta kyllä tuloksesta Viiman tunnistaa.
Toimintakyky -1 Pieni
Terävyys +1 Pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto -1 Pieni
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Jaahas, mitäs sitten sanoisin. Taisteluhalu oli ainoa mistä olen oikeasti enemmänkin eri mieltä, Viimalla sitä kyllä mielestäni löytyy sen kohtuullisen verran. Nyt ei siis alkanut leikkimään, ennen kehää leikki innokkaasti, jotenkin se vaan lukee nuo tilanteet ja veti ihan eri moodin kun mentiin kehään. Ei sitä tietenkään superisti löydy, mutta kohtuullinen olisi omasta mielestä kuitenkin sopivampi (ja veikkaan että jollain muulla tuomarilla olisi saattanutkin mennä kohtuulliseksi muissa osa-alueissa näkyneen taistelutahdon takia). Tuomarille heilutti häntää, muttei ollut kiinnostunut juuri ollenkaan, eli pidättyväinen tuli siitä.
Yllätyksenä tuli tuo toimintakyky, eli oikeastaan se, että kelkka oli Viimalle tosi paha paikka. Taisteli siinä tuomarinkin mukaan koko ajan, vaikka (tuomaria lainaten) sitä pelotti niin jumalattomasti. Eli huusi keuhkojensa kyllydestä häntä pyörien, mutta veti liinat ihan kiinni, eikä kelkkaa vedetty ihan loppuun saakka. Koko ajan kuitenkin oli ihan valmiina reagoimaan ja haasti kelkkaa, että jos tänne tulet niin turpaan tulee. Kierrettiin suht kaukaa katsomaan, sitten oli ihan ok kun pääsi nuuskaisemaan, mutta se otti aikaa. Pimeässä huoneessa toimintakyky sen sijaan oli erinomainen, tuomareiden mukaan päivän paras suoritus. Eli tuli sisään ja nenää käyttäen suoraan minun luokseni. Mutta kelkka siis söi tuon. Mielenkiintoista kun mulla on kaksi pienen toimintakyvyn koiraa, mutta juuri päinvastaisilla esityksillä, Tuike selvitti kelkan ongelmitta, mutta pimeä huone oli paha. Veikkaan että Viima saa normaalisti juurikin Tuikelta (ja tietysti meiltä) tukea tuollaisissa tilanteissa, koska en olisi ikinä uskonut että kelkka olisi niin mörkö.
Viima puolusti tosissaan, ääntä lähti sen verran, että ei meitä kuulemma ihan helposti ryöstetä. Sateenvarjolla reagoi voimakkaasti, rähähti tosissaan. Takaisin mennessä meinasi vetää liinat kiinni mutta pienen mietinnän jälkeen tuli tuomarin mukaan täysin omilla jaloillaan. Tynnyri ei ollut paha. Kierrettiin vielä tämä rata uudestaan, eikä mitään ongelmaa.
Pimeä huone oli tosissaan kuulemma päivän paras, Viima tuli ihan täysin nenää käyttäen suoraan minun luokseni, eli se oli nopsasti ohi. Seinään kun jäi niin oli ihan hiljaa ja videolla näkyy juuri ja juuri että väistää. Alkoi haukkumaan sen jälkeen, kun tuomari heitti kepin pois, mutta ei ongelmia lähestyä. Laukauksiin ei reagoinut millään lailla.
Tuomari Orava piti kyllä tosi kattavan loppupuheen ja analysoi Viimaa. Sanoi että Viimaa pitelee pehmeys, mutta on sen takia vaan hieman pehmeä, koska kun saa miettiä vähän aikaa niin tulee täysin omin jaloin. Lisäksi pidättyvyys tekee sen, että se ei halua syventää tilanteita, eli että menisi mielenkiinnosta tutustumaan vieraisiin ihmisiin tai esineisiin. Se nuuhkaisee ja se on sillä selvä ja kiinnostus loppuu. Sanoi myös että kun pääsee työskentelemään tilanteissa ilman uhkaa niin homma pelaa, vaikka ohjaaja on kaukanakin.
Semmoista siis tänään. Lunkisti se otti loppujen lopuksi ja edelleen se on sama rakas kainalonlämmittäjä. Ihan en tosissaan kaikesta ole samaa mieltä Viimasta normaalielämässä, mutta niinhän se menee, testi siinä missä muutkin ja mukava kokemus. Viima on kuitenkin lunki ja rento kaveri, eikä sen kanssa tarvitse olla silmiä joka puolella. Sen kanssa on mukavaa harrastella kaikenlaista ja kun se toimii (eli motivaatio ja vaatiminen ovat kumpikin kohdillaan) niin se toimii hyvin. Tykki se ei ole, enkä sitä odottanutkaan .
Videot testistä:
http://www.youtube.com/watch?v=zULbYYMTw_0
http://www.youtube.com/watch?v=HZDEIR45YXU
http://www.youtube.com/watch?v=JzqP3nSCwuY

perjantai 16. lokakuuta 2009
perjantai 25. syyskuuta 2009
Agijuttuja
Lähdettiin Tiinan ja koirien kanssa treenaamaan agijuttuja. Valmiina oli tämännäköinen rata, jota sitten mekin tehtiin:
Ensimmäisenä pitää kertoa että Viima kunnostaui tänään oikein huolella. Lähdettiin metsään lenkille koko porukan kanssa. Vimps ehti olla irti ehkä 5min, kun se otti lähdöt vissiinkin kauriin perään. Poissa se oli sellaisen reippaan vartin ja kun tuli takaisin niin oli muuten pikkaisen onnellisen näköinen porokoira. Muita meinasi hieman kieltämättä kiukuttaa... Taitaapi neiti lenkkeillä tuolla tästä eteenpäin pelkässä fleksissä.
Muutenkaan rata ei ollut Viimalle helpoin mahdollinen, koska siinä oli paljon pitkiä kuljetuksia. Kentälle oli tuotu myös uusi hiekkakerros, joka teki siitä haastavan juostavan ohjaajallekin. Ja koska Viima ei ole kovin irtoavaa mallia, niin sen kanssa saa todellakin juosta. Alku oli meille heti vaikea, koska en pysty lähdössä ottamaan Viimaan etäisyyttä. Joten se paukkasi suoraan A:lle. Tätä en lähtenyt korjailemaan, ettei fiilis olisi laskenut. Ensimmäinen yritys oli aika nihkeää vauhdin kannalta ja Vimpsia joutui vedättämään kunnolla. Lopun se taisi suorittaa virheettömästi, mutta hitaasti. Vauhti laski erityisesti pitkässä kuljetuksessa pujotteluun ja 7-hypyn kierrossa. Toisella kerralla otettiin helpompi suora lopusta alkuun ja se sujuikin jo vauhdikkaammin.
Toisessa pätkässä treenattiin jaakotusta ja se sujui jo huomattavasti paremmin ja Viimalla oli paljon parempi vauhti. Jaakotus toimii sille muutenkin aikasta kivasti ja pujottelukin sujui. Tälläinen lyhyt pätkä oli se, jaakotusta tehtiin siis kumpaankin suuntaan:
Rieha pääsi myös riekkumaan. Ja on siinä vaan vauhtia. Putkea tehtiin sekä suoralla että mutkaputkella ja hurjana se sieltä paukkaa. Namipalkka kelpaa, mutta tulee sellaisella ärinällä, että sormet on oikeasti vaarassa, joten lelu on siinä mielessä parempi kummallekin. Tehtiin myös pari penturengasta ihan matalalla, siinä ei kutsuttuna ollut mitään ongelmaa. Muutamia siivekkeiden kiertoja otettiin myös ja niissäkin on kyllä vauhdikas pieni. Kivaa sillä tuntuu olevan ja sehän se tärkeintä on.
Riepotin sai eilen (taas) uuden häkin automatkoja varten ja käytiin se sen kanssa hakemassa Mustista&Mirristä. Se on muuten nyt sellaista mallia, että voidaan vaikka lentämään lähteä ;). Ja Riehalla oli niin hauskaa eläinkaupassa, se pussaili myyjää ja tunki itseään joka paikkaan ja mm. kiipesi sellaisen petikasan päälle. Huvipuistoseikkailuja pennulle siis!

maanantai 21. syyskuuta 2009
Iisalmen koe, Tuike AVO1!!!
Vuorossa siis ensimmäinen avoimen luokan tokokoe. Kyllä jännitti, varsinkin paikkamakuu, mutta mitä turhia. Kyllä se vaan on taitava pikkukoira kun kaikki natsaa, tuloksena siis 1-tulos, 181,5 pistettä, kunniapalkinto ja sijoitus 4/7. Taso oli tosi kova (kolmas sai puoli pistettä enemmän kuin me) ja tuttu karjis Mio vei hienosti voiton 188 pisteellä. Meidän rivi näytti tältä, tuomarina Salme Mujunen:
Paikkamakuu 10 (jännitti aivan älyttömästi olla ekaa kertaa piilossa, ei mitään ongelmaa, koira oli ihan rauhallinen ja tarkkaavainen)
Seuraaminen taluttimetta 7,5 (paikka irtoili välillä, perusasennoissa edistystä, välillä oli kyllä nättiäkin pätkää)
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 (vissiin pikkaisen seuraamisesta, maahanmeno hieno)
Luoksetulo 9 (väljä perusasento, mutta ihan sairaan hyvä pysähtyminen täydestä vauhdista)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (kääntyi hieman seisoessa, kuunteli vissiin jotain ääntä takaa)
Noutaminen 9 (väljä perusasento, itse nouto upea)
Kauko-ohjaus 10 (sairaan hyvä, terävät, hyvät siirtymiset!)
Estehyppy 7,5 (kiinnitti huomion esteen vieressä kuvanneisiin katsojiin, siitä syystä hyppäsi vinoon ja liikkui suht kauas, kaksoiskäsky istumiseen, hyppäsi kyllä hienosti takaisin vaikka olikin tosi vinossa)
Kokonaisvaikutus 9,5 (iloista katseltavaa)
Tyytyväinen olin sanomattakin. Ainoa mikä vähän ehkä harmitti oli seuraaminen ja hieman hyppy, koska se on niin varma yleensä, muuten T vaan paransi koko ajan. Se oli iloinen, reipas ja ihana, nuoli välillä mun naamaa ja hyppi innoissaan!
Tuike on muuten eka japsi kuuteen vuoteen joka on kisannut alokasluokkaa korkeammalla :), ehkä muutkin kohta innostuisi.
Saimme kokeesta pari kuvaa, kuvat on ottanut Aino Kinnunen, kiitos kovasti!!
Tuike seuraa tärppänä
Maahanmenoa (tämä taitaa olla kaukokäskyistä)
Tuike noutaa
Hyppy
Ja loikka takaisin

lauantai 29. elokuuta 2009
Pieksämäen koe, niin kivaa ja niin pienestä kiinni
Tänään startattiin Viiman kanssa Pieksämäellä Marko Purasen tuomaroidessa alokasluokkaa. Koiria oli ilmoittautunut reilusti, 24 kappaletta. Me oltiin tietysti joukon hännillä, neljänneksi viimeisenä eli odottelua tuli aikasta paljon. Koe oli tällä kertaa ulkona hallin sijaan, onneksi vesisade pysyi poissa, mutta hälinää ulkona oli kyllä reippaasti enemmän kuin hallissa.
Viima oli tosi hyvällä päällä ja tekikin hienosti hommia. Ja itseenikin olin tyytyväinen, pysyin kasassa ja sain tehtyä hommat niin kuin suunnittelinkin. Ihanaa että tuo yhteistyö on todellakin löytynyt ja kun Viima vielä on niin varma ja lunki, ettei sen kanssa tarvitse jännittää mitään ulkopuolisia häiriötä niin itse asiassa kisaaminen on jopa jo melkein kivaa.
Pisteet ja omat selostukset (tuomari ei kommentoinut ollenkaan):
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10 Viiman viereinen koira lähti taas, samoin yksi toinen, kumpikin täysiä laukaten. Viima vaan katseli ja makasi niin rauhallisesti ja varmasti. Perusasentotreeni on toiminut ja ponnahti istumaan hienosti.
Hihnassa seuraaminen 9 Oikein kivaa suurimmaksi osaksi. Eka perusasento meni aika eteen ja jossain käännöksessä jätätti.
Irti seuraaminen 8,5 Oikeastaan edellisen toisinto, oikein tyytyväinen oli tähänkin.
Liikkeestä maahanmeno 9 Mun mielestä oikein pätevä, oisiko noussut perusasentoon hieman hitaasti. Sen sijaan itse liike nopea ja upea!
Luoksetulo 0 Tähänhän se sitten meni. Kolmoiskäskystä nolla ja kolmannella teki sitten ihan täydellisen kympin luoksetulon perusasentoineen... En tiedä mistä johtui, omasta pelosta, koska Viima on tehnyt samalla lailla ennekin Pieksämäellä (voiko koira sellaisen ennustaa??). Kuitenkin treeneissä ja viime kokeissa on tehnyt tosi pätevästi. Toinen mitä mietin oli, että sanoin odota-käskyn parikin kertaa ennen liikkeen alkua, olisiko ollut liian voimakasta. Kolmas oli se, etten kutsunut toisessa käskyssä nimen kanssa, kolmannella tein niin ja toimi (tosin pienellä käsien levityksellä). Vai oliko käskyt liian hiljaisia kaikessa hälinässä? Ei hajua ja harmitti kun videokamera jäi kotiin, siitä olisi voinut ehkä jotain selvitä.
Liikkeestä seisominen 8,5 Veikkaan että alun seuraamisesta ja oisiko ottanut muutaman askeleen käskyn jälkeen?
Estehyppy 9,5 En tiedä yhtään mistä lähti, mun mielestäni ihan kympin liike: terävä hyppy, erinomainen seisominen ja istumaan meni käskystä.
Kokonaisvaikutus 9
yht. 155p. 2-tulos sijoitus 7/24
Harmitti kun koulari oli niin lähellä, mutta toisaalta olin niin iloinen miten hienosti Viima teki. Siinä oli täpäkkyttää ja iloisuutta, eli kaikkea sitä mitä tarvitaankin. Häntä heilui ja pieni oli kehästä päästessään niin hyvällä tuulella, on se vaan ihana pieni porokoira

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
P'tevä pieni porokoira: ALO1 ja luokkavoitto!
Tänään tehtiin kiva maakuntareissu Vimpeliin kera Raisan ja Narun sekä Jannen ja Ipin. Suuntana siis tokokoe. Alokasluokka oli viimeisenä ja me Viiman kanssa heti tokana suorittamassa. Tuomarina toimi Piritta Pärssinen.
Luoksepäästävyys 10Paikalla makaaminen 9 Saatiin uusia, ekalla kerralla Viiman vasemmalla ollut koira lähti samantien omistajan perään, jolloin Viiman oikealla ollut koira lähti sen perään ja tämä pari alkoi tappelemaan kehässä. Viima nousi myös ja meni katselemaan tilannetta ja meinasi itsekin lähteä mukaan, mihin luulen olleen syynä sen, että nuo kaksi koiraa tappelivat ihan minun takanani, eli piti mammaa lähteä puolustamaan. Oli muuten aika tiukka porokoira siinä vaiheessa, itsekin ihan yllätyin. Uusinassa Viima oli ihan uskomaton, ei mitään ongelmia, niin varma ja rauhallinen. Pistevähennys (taas) siitä, että ei noussut perusasentoon. On se vaan uskomaton, tuollaiset rähinät ei jää mieleen kyllä yhtään.
Seuraaminen kytkettynä 7 Todella huono alku, Viima jolkotti sivulla tosi väljästi ja ilman kontaktia. Ekan pysähdyksen jälkeen paransi ja loppu oli ok. Omista täyskäännöksistä tuli myös sanomista eli menin kuulemma liian isolla kaarella.
Seuraaminen irti 8,5 Huomattavasti parempi, heti alusta hyvä kontakti, lopussa pikkaisen nuutui.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 Saisi olla nopsempi ja perusasentoon (taas) kaksi käskyä.
Luoksetulo 9 Vino perusasento, eteentulo hyvä ja vauhti myös.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 Otti muutaman askeleen käskyn jälkeen, muuten hieno.
Estehyppy 9,5 Olisi saanut kuulemma pysähtyä säpäkämmin seisomaan.
Kokonaisvaikutus 9 Tuomari kehui hyväksi suoritukseksi, pikkaisen jouduin liikkeiden välillä sanomaan kontaktista eli siitä pistevähennys.
yht. 174p. 1-tulos, sijoitus 1/7
Ja oli muuten koko kokeen ainoa ykkönen. Kymppejä ei todellakaan herunut helpolla, veikkaan että ainakin hyppy ja liikkeestä seiso olisivat monella muulla olleet ihan automaattisesti kympit. Todella tyytyväinen oli tekemiseen, kuuma ilma nuudutti Viimaa jonkin verran, mutta teki töitä kun pysyin tiukkana. Itsestä sain myös olla ylpeä, en lähtenyt yhtään mukaan ekan seuraamisen alun himmailuun ja Viima paransi heti. Eikä jännittänyt kun päätin että nyt hoidetaan hommat. Viima oli niin pätevä!
Kuvat taas Raisan ottamia. Voittajien on vissiin helppo hymyillä ja kallistella päätään .
Luoksepäästävyyttä
Paikkamakuun uusinta
Ja kun paikkamakuu on varma, on se niin varma, ettei sieltä nousta edes perusasentoon.
Hihnassa seuraamista, ohjaajakin ilostuu kun alkaahan se sieltä löytyä.
Irti seuraamista
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Liikkeestä seisominen
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Kokeilemassa kera Pienen Porokoiran
Viima pääsi tänään yli vuoden tauon jälkeen taas viralliseen tokokokeeseen Jyväskylässä. Ja oli erittäin pätevä, harmi vaan että ohjaaja keksii joka kokeessa uuden tavan pilata joku liike. Milloinkahan sitä osaisi olla töppäilemättä... Mutta Vimps oli hieno, ja varsinkin kun otetaan huomioon että sillä tosiaan on valeraskauden oireita. Tuomarina kokeessa toimi Aino Juhantalo-Kakkola, joka oli suht tiukkana, varsinkin loppua kohti. Viima kisasi numerolla 10/12.
Sitten ne pisteet ja selitykset:
Luoksepäästävyys 10 Ei mitään ongelmaa, istui kun tatti ja Viima sai kunnon rapsut ja itse asiassa tuomari käytti Viimaa mallikoirana toiselle koirakolle, jolla oli hieman ongelmia luoksepäästävyydessä.
Paikalla makaaminen 9 Erinomainen, rauhallinen ja varma makuu. Vieressä ollut koira nousi heti ja juosta pinkaisi ohjaajansa luokse, Viima katsoi vaan paheksuen. Makaaminen oli kuitenkin niin varma, ettei enää noussut perusasentoon, siitä siis pistevähennys.
Seuraaminen kytkettynä 9 Nätti, pikkaisen noottia hihnasta.
Seuraaminen irti 7,5 Tässä tuli heti alkuun joku jännä episodi. Viima pysähtyi ja piteli tassuaan ilmassa, luulin että se suunnitteli liikkeestä maahanmenoa, mutta tuomari kyseli liikkeen jälkeen että loukkasiko se tassunsa ja kieltämättä se ehkä sitä vähän kokeen jälkeen nuoleskeli. En tiedä sitten mikä siinä oli. Lähti tuosta pysähdyksestä kuitenkin mukaan, mutta nappasi maasta heti jonkun risun kannettavaksi. Tässä vaiheessa mua rupesi jännittämään tosi paljon ja V jätätti hieman. Paransi loppuun ja aina kun sain antaa uuden käskyn.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 Tosi nätti seuruu ja maahanmeno, mutta kaksoiskäsky perusasentoon.
Luoksetulo 9 Tosi vauhdikas ja hyvä eteentulo. Perusasento pikkaisen vino.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 Tämän sitten menin mokaamaan. Viima lähti seuraamaan, mutta istui jostain syystä jo tässä valmistelevassa osuudessa. Menin jotenkin ihan lukkoon, enkä pyytänyt koiraa enää seuraamaan ja siinähän se sitten istui. Tietysti olisi pitänyt antaa uusi käsky seuraamiseen, luultavasti Viima olisi sieltä tullut ja kun seisominen on sillä kuitenkin muuten hyvä, niin pisteitä olisi varmasti tullut.
Estehyppy 8 Hieno hyppy, mutta neiti Viima päätti istua suoraan.
Kokonaisvaikutus 8 Ohjaajalla vähän liikaa ylimääräistä häsäystä. Koira teki alkuun todella hyvin, mutta loppua kohden nuutui jonkin verran, hyvin kuitenkin tsemppasin ja koira teki siitä huolimatta. Olemme kuulemma erittäin hyvällä mallilla.
yht. 154p 2-tulos, sij. 6/12
Eli oma moka pilasi meiltä se ykkösen, muuten oli tosi kivaa menoa. Olin tosi ylpeä itsestäni että sain lähes koko ajan tehtyä juuri niin kuin pitikin, käskyt annoin napakasti ja kehut reippaita ja matalia, niillä Viima pelaa. Jännitys iski oikeastaan ainoastaan tuossa irti seuraamisessa, se alku oli niin jännä. Viima teki kuuliaisesti ja häntä ylhäällä, eikä mun tarvinnut esim. kertaakaan pitää sitä kiinni pannasta. Tuomari tykkäsi Viimasta ja rapsutteli sitä useaan otteeseen ja Viima oli ihan onnessaan. Hauska oli kun juoksuntarkastuksessa tuli kommenttia että sun koirasi on ottanut vähän aurinkoa ja substraalia sitten viime näkemän .Tästä se taas, Viima on pätevä pieni porokoira!
Raisalle taas kiitos kuvista!
Seuruuta hihnassa
Sitten irti. Jätättää.
Ja paikan korjaus.
Liikkeestä maahanmeno
Heilurikäsi ohjaaja, hieno tyttö!
Makea luoksetulon perusasento.
Hyppy.
Kuinkas se Viimuska olikaan
Tuomarin loppukommentit menossa.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009
Prinsessakoe
Ajettiin Raisan ja Narun kanssa Padasjoelle kokeeseen. Kuuma päivä ja kyllä nämä iltakokeet on aika rankkoja reissuja, mutta jotenkin tuolla Padasjoella on nyt kummallakin kerralla ollut tosi hyvä fiilis ja koe etenee vauhdikkaasti ja jämäkästi ilman turhaa taukoilua. Meidän tulosta ei voi hirmuisesti hehkuttaa, mutta Raisa ja Naru voittivat alokasluokan komealla 194 pisteen saldolla. Hyvä ettei ihan palkinnoitta jääty koko porukka . Tuomarina oli Marita Packalen ja lisäksi harjoitusarvostelijana Riikka Pulliainen.
Fiilis oli kokeessa hyvä, en jännittänyt juurikaan, varsinkaan paikkamakuun jälkeen, se nosti sen verran adrenaliinit pintaan että ei enää tuntunut missää. Paikkamakuussa yksi koira jäi heti huutamaan kurkku suorana jätettäessä ja ehkä minuutin jälkeen se meni viereisen koiran luokse ja siitähän alkoi leikki kehässä. Piilossa olevat ohjaajat eivät saaneet kunnon ohjeistusta ja aika kauan siinä meni ennen kuin koirat saatiin pois. Muutenkin piilo oli mielestäni huono, auto, jonka ikkunoiden läpi ja peilien kautta ohjaajat kurkkivat koiraansa. Luulen että jo se teki makuusta T:lle vaikean, itse olen ottanut sen asenteen että sieltä piilosta ei häsätä ja häiritä koiraa, mutta nyt varmasti joka suunnasta vilkkuvat päät yhdistettynä noihin juokseviin koiriin oli T:lle liikaa. Se oli noussut koirien juoksentelun aikana, eteni ehkä 5 metriä, istui ja pysyi siinä koko loppumakuun. Mutta joo, vähän liikaa hässäkkää minun makuuni ja tuli kyllä aika komeasti kiroiltua siellä piilossa . Sen jälkeen oli tosiaan adrenaalinia mukavasti veressä.
Oman suoritusvuoron tullessa mentiin kehään asenteella kaikki tai ei mitään. Ja niinhän siellä kävikin, liikkeet oli suunnilleen joko kymppejä tai nollia. Tuike sovelsi aivan omiaan osassa liikkeistä ja hauskuutti tuomareita. Se oli sellaista prinsessajuttua, osan liikkeistä teki taas hyvinkin pätevästi.
Tarkat pisteet ja selitykset liikkeistä:
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen taluttimetta 8,5 Pientä nurmikon haistelua, eikä paikka aina ollut paras mahdollinen .
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Hieno, ei moitittavaa.
Luoksetulo 10 Hyvä stop ja vauhti! Sivulletulo ok.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 Hieno, ei puhettakaan sotkemisesta! Noutaminen 6 Tämä oli yleisön ja tuomarin hauskuutus... Annoin käskyn ja T sinkoaa metrin päähän ja aloittaa hurjan haistelun ja pyörimisen. Annan toisen käskyn ja se nuuskii ja pyörii edelleen. Päätin että kolmatta en anna vaikka menisi ikuisuus. Vähän aikaa nuuskittuaan, T:n ilme kirkastuu ja se muistaa kapulan ja tekee täydellisen noudon. Tuomari naureskeli ettei olisi ikinä uskonut, että se siitä vielä lähtee.Kauko-ohjaus 0 Tämä on nyt murheenkryyni kokeissa, viimeksi 9 ja nyt nolla. Ennen kehään menoa teki täydellisesti, samoin sen jälkeen. Ei reagoinut ekaan käskyyn mitenkään, näytti vaan tosi pätevältä maatessaan ja sai taas kovasti huvitusta osakseen.Estehyppy 10 Parasta T:tä, tosi näpsäkkä ja hyvä!
Kokonaisvaikutus 9
yht. 128p. 3-tulos
Kokonaisuutena hyvä fiilis, vaikka kyllä nuo prinsessajutut on ihan omaa luokkaansa... ehkä se on se pienen pystykorvan itsepäisyys mikä siellä painaa, ihan ei voi aina panostaa vaikka osataankin. Silloin kun loksahtaa niin tekee uskomattoman hyvää työtä. Ja tälläisen fiiliksen kun saisi joka kokeeseen, minulla oli oikeasti jopa hauskaa kehässä (ja eihän noille osalle voinut kuin nauraa).. Paikkamakuu on ainoa mikä vähän harmitti, mutta eipä sekään enää oikeastaan. Luultavasti kuitenkin meidän avoimen luokan ura jää nyt tähän kokeeseen ja seuraavaksi mennään sitten voittajaa keksimään uusia prinsessajuttuja .
Pari kuvaa kokeesta, kiitoksia näistä Raisalle!
Liikkeestä maahanmeno
Noudon hieman väljä perusasento:
Kaukot, joissa ohjaajaakin alkaa naurattamaan, pikkukoira on hyvin terhakkaana...

maanantai 15. kesäkuuta 2009
Viiman MH
Päätin päivitellä vähän vanhempia juttuja kotisivujen syövereistä tännekin, kun ei kotisivujen jatkosta ole sen kummempaa varmuutta.
Viima siis kävi SPL:n järjestämässä MH-luonnekuvauksessa ollessaan 1v 4kk. MH-testi oli silloin viellä epävirallinen, mutta testi tehtiin ihan virallisten sääntöjen mukaan ja kuvaajana toimi ruotsalainen MH-luonnekuvaaja Ann Ohlsson, jolla on paljon kokemusta MH-kuvauksesta. Halusin koiran kuvaukseen viedä, koska se oli iältään aika ihanteellinen, MH on Ruotsissa nimenomaan tarkoitettu nuorien koirien kuvaamista varten.
Kokemus oli oikein mukava ja Viima handlasi osiot ongelmitta, eikä jäänyt muistelemaan missään vaiheessa. Kuumuus ja alkava valeraskaus verottivat leikki-intoa ja lopussa neiti oli jo ihan valmis vaan istumaan varjossa, mutta muuten testi oli ihan Viimamainen.
Kuvaustulokset (Viiman saama arvostelu on tummennettuna):
Tuomari sanoi loppukommenteissa että Viima on ihmisille avoin ja ystävällinen. Se käsitteli ja kontrolloi aaveita hyvin ja lähestyi niitä rohkeasti. Ääniin se ei reagoi. Saalisosuutta tuomari piti erikoisena käyttäytymisenä, koira oli hyvin kiinnostunut saaliista, mutta jostain syystä kunnioitti sitä niin ettei mennyt kiinni asti. Tuomari sanoi myös että Viimasta näkee että se on nuori koira ja se ei ole vielä kehittänyt ihan varmoja toimintamalleja joka tilanteeseen, iän myötä ne vielä varmistuvat. Kuitenkin se palautuu tilanteista hyvin eikä jää muistelemaan tapahtunutta. Tuo näkyi hyvin mielestäni etäleikin ja aaveiden osuudessa, etäleikissä se oli hyvin kiinnostunut, mutta rohkeus ei vielä siinä vaiheessa ihan riittänyt yksin lähtemiseen. Mutta myöhemmin tapahtuneessa aave-osiossa se irtosi jo hyvinkin rohkeasti. Tuomari selitteli pitkät pätkät, mutta valitettavasti se ei tullut nauhalle ja huonolla ruotsinymmärryksellä en saanut kaikesta ihan selkoa. Tuomari ei aiemmin ollut kuvannut lapinporokoiria.
Viima teki testin rauhallisesti ja varmasti, kuten osasinkin odottaa. Leikkimään se ei innostunut, mikä oli vähän harmi koska se kuitenkin taistelee innokkaasti esim. treeneissä. Tilanne ja paikka oli kuitenkin sen verran erikoinen, lisänä vielä kuuma päivä, että Viima totesi että on parasta olla riehumatta liikaa. Sillä oli myös juuri ennen testausta juoksut ja sen jälkeen on ollut vähän vaisumpi, mutta sellasta se on näiden neitien kanssa välillä. Sille ei kuitenkaan jäänyt mitään ongelmia palautua osioista ja erityisesti esine-osioita se ei mielestäni edes ottanut kovin todellisena uhkana. Ihmisosioissa se selkeästi jo koki vähän uhkaa, mutta todetessaan sen olevan turhaa niin unohti asian saman tien ja kävi iloisesti tervehtimässä. Hienoa oli myös tuo ääniin reagoimattomuus.
Videot kuvauksesta:
http://www.youtube.com/watch?v=ap-69VwsXi8
http://www.youtube.com/watch?v=MsnEHj1ZjXk
http://www.youtube.com/watch?v=ymUd95OlJA4
http://www.youtube.com/watch?v=jIduVeO9-8c

1 | 2 | 3 | 4 | 5 | |
1a. KONTAKTI | Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra | Välttää kontaktia, väistää | Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä | Ottaa itse kontaktia, tai vastaa siihen | Mielistelevä kontaktinotossa Hyppii, vinkuu haukkuu jne. |
Tervehtiminen | |||||
1b. KONTAKTI | Ei lähde vieraan ihmisen mukaan. / ei kokeilla | Lähtee mukaan haluttomasti | Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinjohtajasta. | Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu testinjohtajasta. | Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut tjsta. |
Yhteistyö | |||||
1c. KONTAKTI | Torjuu murisemalla ja/tai yrittää purra. | Väistää tai hakee tukea ohjaajasta. | Hyväksyy käsittelyn | Hyväksyy, ja ottaa kontaktia. | Hyväksyy, ja liioitellulla kontaktilla. |
Käsittely | |||||
2a. LEIKKI 1 | Ei leiki - ei osoita kiinnostusta | Ei leiki - osoittaa kiinnostusta. | Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee | Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen | Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen |
Leikkihalu | |||||
2b. LEIKKI 1 | Ei tartu esineeseen | Ei tartu, nuuskii esinettä. | Tarttuu esineeseen viiveellä, tai etuhampailla. | Tarttuu heti koko suulla. | Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista. |
Tarttuminen | |||||
2c. LEIKKI 1 | Ei tartu esineeseen | Tarttuu viiveellä - irrottaa/pitää, ei vedä vastaan | Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan. / Korjailee otetta | Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes testinjohtaja irrottaa. | Tarttuu heti koko suulla, vetää, tempoo, ravistaa - kunnes tj irrottaa. |
Puruote ja taistelutahto | |||||
3a. TAKAA-AJO | Ei aloita. | Aloittaa, mutta keskeyttää. | Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista. | Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille. | Aloittaa heti kovalla vauhdilla, juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille. |
(2 kertaa) | |||||
3b. TARTTUMINEN | Ei kiinnostu / ei juokse perään. | Ei tartu, nuuskii saalista | Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä. | Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa. | Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan väh. 3 sek. |
4 AKTIVITEETTITASO | Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen | Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata. | Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja. | Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen. | Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana / rauhaton koko ajan. |
5a. ETÄLEIKKI | Ei kiinnostu avustajasta. | Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja. | Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja. | Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä. | Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä. |
Kiinnostus | |||||
5b. ETÄLEIKKI | Ei osoita uhkauseleitä. | Osoittaa yksittäisiä, 1-2 uhkauseleitä osion ensimmäisessä osassa. | Osoittaa yksittäisiä, 1-2 uhkauseleitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa. | Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensimmäisessä osassa. | Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa. |
Uhka/aggressio | |||||
5c. ETÄLEIKKI | Ei saavu avustajan luo. | Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo | Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo. | Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä. | Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua. |
Uteliaisuus | |||||
5d. ETÄLEIKKI | Ei osoita kiinnostusta. | Ei leiki - osoittaa kiinnostusta. | Leikkii, voi tarttua varovasti, mutta ei vedä. | Tarttuu, vetää vastaan, voi irroittaa ja tarttua uudelleen. | Tarttuu, vetää vastaan, ei irroita. |
Leikkihalu | |||||
5e. ETÄLEIKKI | Ei osoita kiinnostusta. | Kiinnostuu, mutta keskeyttää. | On kiinnostunut leikkivästä avustajasta | Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta. | Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään |
Yhteistyö | |||||
6a. YLLÄTYS | Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti. | Kyykistyy ja pysähtyy. | Väistää kääntämättä pois katsettaan haaarista | Pakenee enintään 5 metriä. | Pakenee enemmän kuin 5 metriä. |
Pelko | |||||
6b. YLLÄTYS | Ei osoita uhkauseleitä. | Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä. | Osoittaa useita uhkauseleitä | Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä | Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra |
Puolustus/aggressio | |||||
6c. YLLÄTYS | Menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan. / ei mene ollenkaan. | Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa. | Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo sen edessä. | Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin. | Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua. |
Uteliaisuus | |||||
6d. YLLÄTYS | Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä. | Piani niiaus liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla. | Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu, pienenee toisen ohituskerran jälkeen. | Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina väh. kahdella ohituskerralla. | Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla. |
Jäljellejäävä pelko | |||||
6e. YLLÄTYS | Ei osoita kiinnostusta haalariin | Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla | Pysähtyy. Haistelee tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla. | Puree haalaria tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee | Puree haalaria tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla. |
Jäljellejäävä kiinnostus | |||||
7a. ÄÄNIHERKKYYS | Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti. | Kyykistyy ja pysähtyy | Väistää kääntämättä pois katsettaan | Pakenee enintään 5 metriä. | Pakenee enemmän kuin 5 metriä. |
Pelko | |||||
7b. ÄÄNIHERKKYYS | Ei mene katsomaan. | Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa. | Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja seisoo sen vieressä. | Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin. | Menee räminälaitteen luo ilman apuja |
Uteliaisuus | |||||
7c. ÄÄNIHERKKYYS | Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä. | Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla. | Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen. | Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina väh. kahdella ohituskerralla. | Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla. |
Jäljelle jäävä pelko | |||||
7d. ÄÄNIHERKKYYS | Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan. | Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla. | Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla. | Puree laitetta tai leikkii sen kanssa. Kiinnostus vähenee. | Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla. |
Jäljelle jäävä kiinnostus | |||||
8a. AAVEET | Ei osoita uhkauselkeitä. | Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä. | Osoittaa useita uhkauseleitä | Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä. | Osoittaa uhkauseleitä ja useampia hyökkäyksiä. |
Puolustus/aggressio | |||||
8b. AAVEET | Yksittäisiä vilkaisuja, sen jälkeen ei kiinnostusta. / ei kiinnostu lainkaan. | Katselee aaveita silloin tällöin. | Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista | Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja | Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan |
Tarkkaavaisuus | |||||
8c. AAVEET | On ohjaajan edessä tai sivulla. | On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkan ottoa. | On enimmäkseen ohjaan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä. | On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä. | Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta./ pakenee |
Pelko | |||||
8d. AAVEET | Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois. / ei mene ajoissa | Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa | Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo vieressä. | Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin | Menee katsomaan ilman apuja. |
Uteliaisuus | |||||
8e. AAVEET | Torjuu kontaktia / ei mene ajoissa | Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen. | Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin. | Ottaa itse kontaktia avustajaan. | Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu. |
Kontaktinotto aaveeseen | |||||
9a. LEIKKI 2 | Ei leiki - ei osoita kiinnostusta | Ei leiki - osoittaa kiinnostusta. | Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/ vähenee | Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen | Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen |
Leikkihalu | |||||
9b. LEIKKI 2 | Ei tartu esineeseen. | Ei tartu, nuuskii esinettä. | Tarttuu esineeseen viiveellä, tai etuhampailla. | Tarttuu heti koko suulla. | Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista. |
Tarttuminen | |||||
10. AMPUMINEN | Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön. | Häiritsevyys lisääntyy leikin/ passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön. | Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen. | Keskeyttää leikin / passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms. kohden, ei palaa leikkiin /passiivisuuteen. | Häiriintynyt, pelokas /yrittää paeta / |
Ohjaaja luopuu ampumisesta. |
Tuomari sanoi loppukommenteissa että Viima on ihmisille avoin ja ystävällinen. Se käsitteli ja kontrolloi aaveita hyvin ja lähestyi niitä rohkeasti. Ääniin se ei reagoi. Saalisosuutta tuomari piti erikoisena käyttäytymisenä, koira oli hyvin kiinnostunut saaliista, mutta jostain syystä kunnioitti sitä niin ettei mennyt kiinni asti. Tuomari sanoi myös että Viimasta näkee että se on nuori koira ja se ei ole vielä kehittänyt ihan varmoja toimintamalleja joka tilanteeseen, iän myötä ne vielä varmistuvat. Kuitenkin se palautuu tilanteista hyvin eikä jää muistelemaan tapahtunutta. Tuo näkyi hyvin mielestäni etäleikin ja aaveiden osuudessa, etäleikissä se oli hyvin kiinnostunut, mutta rohkeus ei vielä siinä vaiheessa ihan riittänyt yksin lähtemiseen. Mutta myöhemmin tapahtuneessa aave-osiossa se irtosi jo hyvinkin rohkeasti. Tuomari selitteli pitkät pätkät, mutta valitettavasti se ei tullut nauhalle ja huonolla ruotsinymmärryksellä en saanut kaikesta ihan selkoa. Tuomari ei aiemmin ollut kuvannut lapinporokoiria.
Viima teki testin rauhallisesti ja varmasti, kuten osasinkin odottaa. Leikkimään se ei innostunut, mikä oli vähän harmi koska se kuitenkin taistelee innokkaasti esim. treeneissä. Tilanne ja paikka oli kuitenkin sen verran erikoinen, lisänä vielä kuuma päivä, että Viima totesi että on parasta olla riehumatta liikaa. Sillä oli myös juuri ennen testausta juoksut ja sen jälkeen on ollut vähän vaisumpi, mutta sellasta se on näiden neitien kanssa välillä. Sille ei kuitenkaan jäänyt mitään ongelmia palautua osioista ja erityisesti esine-osioita se ei mielestäni edes ottanut kovin todellisena uhkana. Ihmisosioissa se selkeästi jo koki vähän uhkaa, mutta todetessaan sen olevan turhaa niin unohti asian saman tien ja kävi iloisesti tervehtimässä. Hienoa oli myös tuo ääniin reagoimattomuus.
Videot kuvauksesta:
http://www.youtube.com/watch?v=ap-69VwsXi8
http://www.youtube.com/watch?v=MsnEHj1ZjXk
http://www.youtube.com/watch?v=ymUd95OlJA4
http://www.youtube.com/watch?v=jIduVeO9-8c
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)