Juoksutauko ohi ja sopivasti alkoi myös ohjatut treenit pyörimään agissa. Tänään treenin veti Laura ja ohjelmassa oli ohjaustreeniä radan sijaan. Minua etukäteen hieman hirvitti kuinka käy, koska R oli aivan liekeissä hallin pihassa. Yllättävän hyvin handlattiin, eikä koirakaan pahemmin sinkoillut (tosin puri miuta kerran kädestä lelua ottaessaan ja kivoja mustelmia alkaa nousta kämmenselkään).
Eka ja toka ohjaustreeni toteutettiin neljällä hypyllä, jotka oli neliön muodossa. Ensin tehtiin välistä vetoja. Näissä suurin ongelma on se, että R leiskauttaa hypyn niin pitkälle, että sieltä on vaikea tulla enää väliin. Mutta mie kehityn ja aloin käyttämään suhinaa lyhyen, kääntyvän hypyn merkiksi ja se toimi! Saatiin aika kivaa menoa, tosin ohjauspuolissa oli hieman eroja. Mutta päästiin koko ympyrä loppuun ja se on meille saavutus :D.
Toisena treeninä tehtiin takaakiertoja. Tämä toimi edellistä paremmin, koska kierrot R osaa ja menee hienosti läheltä siivekettä. Ja minua kohti hypätessään se ei voi leiskauttaa ihan niin pitkälle.
Kolmas treeni oli putkeen irtoamista eri kulmista ja etäisyyksistä. Tämä ei tuottanut Riehalle ongelmia ja haki putken hyvin yli 90 asteen kulmastakin. Tosin ihan samanlaista vauhtia sillä ei ollut kuin pienemmistä kulmista, eli sitä voisi treenailla halutessaan.
Agiliitelyn ohessa treenattiin tokoa ja Riehan asenne oli ihan kymppi plus. Luoksarista treenasin erikseen loppuosaa, jossa sivulle tulo takakautta alkaa olemaan aika hieno. Tällä hetkellä vaikuttaa että oli ihan hyvä idea vaihtaa se ja osaahan se edelleen tarvittaessa tulla myös suoraan sivulle. Stoppeja treenattiin myös, otin vauhdittajaksi ja palkaksi putken, josta R sai aina juosta. Kovasti oli intoa, mutta ei ihan malttanut kuunnella ja moni seisominen meni maahanmenoksi. Maahanmenot oli kyllä sitten hienoja, mutta hauskaa että homma on nyt kääntynyt päälaelleen, kun ennen seisominen oli se juttu.
Kaukoista alan olla jo ihan pikkaisen ylpeä. Siis ei ne todellakaan ole mitkään täydelliset, mutta ollaan edistytty huimasti. Kasvatin taas matkaa ja R teki hienoja vaihtoja ja jos jotain pientä liikettä tuli, niin korjasi hyvin. Metallikin nousi tänään ongelmitta ja liikkeestä istuminen sujui. Sikahyvä fiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti