Toipilas, viikko leikkauksesta

Eilen tuli viikko leikkauksesta. Ja paljon parempaan ollaan menty. Tuntuu ettei jalka ole enää yhtään kipeä, sen sijaan tikit ärsyttävät suunnattomasti ja niille olisi kiva mennä heti kun silmä välttää. Eilen Tuike kakkasi ekaa kertaa omatoimisesti (nämä kakkahehkutukset on niin parhautta ).  Ulkona se vetää aina 10-15m kerralla ja sitten istahtaa vähäksi aikaa. Luulen että nuo istahtamisetkin jää vähemmälle kun saadaan tikit pois ja Tuike pääsee rauhassa tutkimaan jalkaan. Nyt tuntuu että jalka ärsyttää aina niin paljon, että pitää välillä istua puhisemaan.

Tänään aamupissalla se käveli jo neljällä jalalla ihan pitkiäkin pätkiä. Täysiä se ei varaa jalalle tietenkään, mutta muuten meni nättiä ravia. Ja toki herkästi lähtee kolmella jalalla hyppimään jos vauhti yhtään kasvaa. Mutta oikein hyvältä näyttää! Haava on siisti, eikä punoita kuin ihan pikkaisen yhden tikin kohdalta. Tikit saisi ottaa pois jo viikonloppuna, pitää vähän katsella miten sujuu.

Toipilas, päivät 3 ja 4. Tuijotusta ja pidätystä.

Tuike on lopettanut vinkumisen lähestulkoon kokonaan ja nukkuu esim. yöt hyvin. Päivisin se jatkaa edelleen samaa rataa: istuu tai makaa ja tuijottaa. Välillä se nukkuu, mutta herää taas sitten syyttävään tuijotukseen. Pihalla se ei juuri suostu liikkumaan, jos menee johonkin niin istahtaa äkkiä ja tuijottaa korvat luimussa surkeana. Jalkaa tekisi kovasti mieli purra ja välillä se sätkii kauluri päässä jalan suuntaan. Valvottuna se saa olla ilman kauluria, silloinkin se välillä yrittää mennä jalkaa kohti ja kiellon kuullessaan tuijotuksen syyttävyys vaan syvenee...

Haava on parantunut hyvin ja punoitus sen ympärillä on vähentynyt huomattavasti. Jalkaa se ei edelleenkään käytä juurikaan, mutta on meinannut jo useampaan otteeseen hypätä sohvalle tai sängylle, eli tarkkana saa olla.

Kakkaamisesta sen sijaan meinasi tulla kunnon operaatio. Eilen alettiin syöttämään sille eläinlääkärin suosituksesta Levolaccia. Annettiin reipas annos ja ohjeen mukaan sen pitäisi toimia kahden tunnin kuluessa. Kuuden tunnin päästä kun ei mitään kuulunut soitettiin taas eläinlääkärille, joka ohjeisti antamaan parafiiniöljyä. Sitä sitten vielä illalla kahdeksan aikaan kunnon annos ja myöhemmin vielä lisää. Eikä minkäänlaista vaikutusta. Nukuttiin yö hyvin, eikä aamullakaan pienintäkään vinkkiä kakkaamisesta. Annettiin vielä parafiiniöljyä kunnon tujaus, eikä edellenkään minkäänlaista vaikutusta.

Koska viiden päivän pidättäminen 6-kiloiselle koiralle, joka kuitenkin on joka päivä syönyt normaalisti, alkoi kuulostamaan jo epäterveelliseltä, soitettiin vielä kerran eläinlääkärille. Nyt tuli sitten viimeisenä vinkkinä microlax-peräruiske. Eikun apteekkiin ja ruisketta menemään. Viiden minuutin päästä T äkisti ulos kunnon kääkäleen. Ei varmaan vähän aikaan olla oltu noin iloisia koiranpaskasta kuin tänään . Varmasti Tuikellakin olo helpottui.

Toipilas, päivä 2

Eilisen kirjoituksen jälkeen Tuike uskaltautui illalla viimein pissalle. Siinä vaiheessa leikkauksesta oli kulunut sellainen 34 tuntia ja 28 tuntia siitä kun haettiin se vastaanotolta. Aika pitkä aika pidättää pikkukoiralle, joka normaalisti vaatii ulospääsyä jos yhtään edes vähän tuntuu aavistuksen siltä että pissattaa... Mutta kipulääke auttoi illalla sen verran että pissaaminen onnistui. Pissatuksella Tuike veti kolmella jalalla aikamoista kyytiä lähimetsän polkua pitkin. Sen perässä piti oikein juosta, ettei vaan pääse nuolemaan haavaa koska ulkoilu ollaan tehty ilman kauluria. Vähän pitää antaa helpotusta edes jossain.

Yön Tuike nukkui suurimmaksi osaksi hyvin ja kun itse lähdin aamulla töihin se oli aika rauhassa. Vesku oli sitten kuitenkin mennyt sen viereen nukkumaan kun oli alkanut taas vikisemään. Kovin hellydenkipeä se on muutenkin, tykkäisi mieluusti olla kainalossa. Tänään päiväsaikaan Tuike lähinnä istui tai makasi ja läähätti. Päivällä sille ei maistunut häränhäntäkään, mutta illalla veti sen hyvällä ruokahalulla. Toinen pissa tuli taas illalla myöhään, vuorokausi edellisen jälkeen. Ja taas mentiin hirmuista kyytiä, kai se on vähän vaikeaa mennä hiljaa kolmella jalalla. Kipulääke iltaisin auttaa paljon ja rauhoittaa menoa. Harmi vaan kun sitä ei voi antaa lisää pitkin päivää. Isommalle hädälle Tuike ei sen sijaan ole vieläkään suostunut, eli huomenna taitaa olla edessä Levolac-kuuri. Saa nähdä miten sen kanssa menee, mielenkiintoisia kokeiluja tiedossa...

Mielestäni ollaan kuitenkin parempaan menossa, eikä se näytä enää koko ajan niin surkealta. Korvat on suurimmaksi osaksi terhakkaasti pystyssä ja epäilyttäville pihan äänille puhistaisiin jo oikein mielellään. Välillä tuntuu että eniten sitä haittaa se ettei pääse nuolemaan/hoitamaan jalkaa.

Viima on ollut tosi kiltisti, vaikka onkin nyt aika vähälle huomiolle jäänyt. Eilisen se vietti melkein kokonaan sängyn alla, kai se katsoo parhammaiksi olla pois tieltä kummallisessa tilanteessa. Ja kun olen tullut töistä kotiin se menee riehumaan itsekseen makuuhuoneeseen, eikä vedä lelun kanssa rallia ympäri kämppää niin kuin yleensä. Viiman mielestä tässä episodissa saattoi olla hyviäkin puolia. Se oli hoidossa Tampereen reissun ajan ja rakastui tulisesti hoitopaikan kaniin. Hauska oli nähdä Vimpsin reaktio kaniin ja vähän jännitin tuleeko siitä vaan paisti meileen, mutta sehän oli aivan innoissaan (ei mitenkään saalismaisen innoissaan). Nuuskivat kanin kanssa toisiaan pitkään häkin läpi ja Viima jäi seuraamaan kanin touhuja häkin viereen vaikka kuinka pitkäksi aikaa, heiluttaen aina häntää kun kani liikkui. Eli vaikka onkin ollut vähän paitsiossa nyt niin kanin tapaaminen ehkä korvasi jotain .

Toipilas

Tuiken polvi leikattiin eilen Tampereella. Leikkauksessa todettiin että perusvika polven rakenteessa on polvilumpion telauran mataluus, jonka trauma ja ristisiteiden repeämminen on provosoinut esiin. Telauraa syvnnettiin V-plastialla ja polvilumpion pohjalla oleva rustopinta palautettiin syvennetyn telauran pohjalle. Nivelkapselia kiristettiin polvinivelen sisäpuolelta ja polvilumpion revenneet sivusiteet korjattiin ompelemalla. Ell totesi että leikkauksen jälkeen  arvioituna polven mekanismi toimi hyvin ja tuki polvilumpion napakasti telauraan.

Leikkaus kesti 3 tuntia ja sen jälkeen Tuike oli vielä tarkkailussa saman verran. Kun mentiin hakemaan, se istua tillitti häkin nurkassa kauluri päässä ja meinasi haljeta onnesta kun näki meidät. Siinä vaiheessa se otti pari askelta luokse, mutta sen jälkeen ei ole juuri suostunut liikkumaan. Leikkaus oli eilen päivällä klo 12, eikä se ole sen jälkeen käynyt tarpeillaan, koska ei vaan yksinkertaisesti halua liikkua. Jalka on selkeästi kipeä, se vinkuu ja läähättää välillä kovasti. Automatkalla kotiin se nukkui vähäsen, mutta kiipesi sitten syliin itkemään. Ensimmäisenä yönä se nukkui sellaiset kolmisen tuntia, jonka jälkeen alkoi uikutus, joka vähän laantui kun Vesa meni sen viereen lattialle nukkumaan.

Aika rankkaa siis, mutta ell sanoi että jalka on hyvin kipeä pari ensimmäistä päivää. Iltaisin se saa Rimadyliä, se ehkä vähän auttaa. Lisäksi sillä on viikon antibioottikuuri. Kunhan nyt vaan saisi neitokaisen käymään tarpeillaan, niin varmasti olo paranisi senkin kautta. Tällä hetkellä se oikeastaan vaan istua killittää leikattu jalka ylhäällä siinä kohti mihin se lasketaan, läähättää ja vikisee. Äsken se suostui ottamaan muutaman askeleen, mutta siitä meni taas äkkiä maahan istumaan. Pitää vaan toivoa että lähtisi nyt nopsaan paranemaan, ell varoitteli että ennemminkin koirat luulevat pystyvänsä vaikka mihin ennen kuin jalka edes on kunnolla parantunut.

Liikunnan kannalta ensimmäinen viikko mennään vaan pissatuksilla (kunhan sen nyt saisi pissaamaan tai edes liikkumaan) ja tikkien postosta alkaa kuntoutus, joka tehdään asteittain 1-2 kuukauden kuluessa. Lisäksi ohjelmaan tulee fysioterapiaa että oppii käyttämään jalkaa taas oikein. Kolmisen kuukautta menee ennen kuin Tuike voi tehdä mitään repivää liikuntaa, eli tarkkaan saa pientä vahtia.

Pieni japsi sairastaa

<Muuttohässäkkä on taas vienyt kaiken ajan, eikä juuri ole kerinnyt bolgiin kirjoittaa. Viima ja Vesku kävivät eilen treenaamassa agia jatko1-ryhmässä. Teemana takaakierrot erilaisina yhdistelminä. Kuumuus oli vienyt Viimalta vähän mehuja, mutta kiltisti se oli tehnyt muuten.

Sitten siihen isompaan juttuun. Tuikehan oireili keväällä jalkaansa pomputtaen. Yhdistin sen myöhemmin siihen, että olin heittänyt treeneissä palloa ja T hyppäsi sen perään, laskeutuen huonosti vasemmalle jalalleen. Oireilu kuitenkin loppui, kunnes muutama viikko sitten lenkillä ei enää varannut jalalle painoa ja se piti kantaa pois metsästä. Ei kuitenkaan oireillut enää autolle päästessä. Käytin sitä varmuudeksi fyssarilla, joka suositteli ortopedillä käymistä. Keskiviikkona ajeltiin sitten Tampereelle eläinlääkäri Juha Kallion vastaanotolle. Ell kopeloi Tuikkusta ja nopeasti tuli myös diagnoosi: traumaperäinen patella luksaatio vasemmassa polvessa. Tässä tarkka diagnoosi:

Vasemman takajalan lihaksisto on hieman ohuempaa kuin oikean. Lonkkanivelet taipuvat normaalisti ja kivutta. Muualta jaloista ei löydy ongelmia, mutta polvissa on selvä toiminnallinen ongelma. Vasen polvilumpio luksoituu ulos reisiluun pään telaurasta helposti, välillä myös spontaanisti jalan asennon muuttuessa. Polvilumpio kuitenkin palautuu itsestään paikalleen, kun polven asento muuttuu. Oikealla puolella polvilumpio pysyy pääosin paikallaan, mutta provosoimalla luksoituu kokonaan.

Tuiken polvet on aiemmin tutkittu terveiksi, joten polvilumpion luksaatio on ollut alkuperältään traumaattinen. Polvilumpion sivusiteiden pettäessä luksaatio tapahtuu koko ajan helpommin ja siihen liittyvä oireilu lievenee. Polvilumpion toistuva liukuminen telaharjanteen reunan yli vaurioittaa kuitenkin polvilumpion rustopintoja ja seurauksena on asteittain kehittyvä nivelrikko.

Nivelrikkomuutosten estämiseksi polvi kannattaa leikata. Polveen tehdään sääriluun etuharjanteen siirto, joka muuttaa polvilumpion liikerataa telauran kohdalle. Telauraa myös syvennetään tarvittaessa. Koska oikea polvi rasittuu vasemman vaivatessa, ei leikkausta kannata siirtää kovin pitkälle. Myös oikea polvi saatetaan joutu operoimaan.

Eli selkeä peli, ilman leikkausta polvet rampauttavat koiran nivelrikon takia. T:n polvet on tosiaan tutkittu vuosi sitten terveiksi, eli traumaperäinen ongelma on kyseessä. Luksaatio on myös hieman erikoisempaa mallia, normaalisti pienillä koirilla povi luksoituu sisäänpäin. Kuulemma traumperäinen luksaatio on myös kivuliaampi, kuin synnynnäinen, koska rakenne polvessa on kuitenkin hyvä ja luksoituminen vaikeampaa.

Eihän siinä sitten muuta, kuin T menee polvileikkaukseen parin viikon päästä. Ensin operoidaan vasen polvi ja sitten katsotaan joudutaanko oikeallekin tekemään jotain. Oikea on tosiaan ollut kovalla rasituksella, koska koira koittaa sillä kompensoida huonompaa polvea. Ja leikkauksen jälkeen operoimaton polvi saattaa vastaavasti rasittaa leikattua polvea. Paranemisennuste leikkaukselle on onneksi hyvä ja operaatio suht rutiinileikkaus. Toipumisajaksi ell arvoi 3 kuukautta ainakin rankemmasta liikunnasta per leikkaus.

Eli pieni jää nyt sitten treenitauolle ja odottelemaan leikkausta. Tokojuttuja iisisti ja normaalia lenkkeilyä voidaan edelleen harrastaa. Ja pakkohan se varmasti onkin kehittää aivohommia tekemään tottuneelle koiralle.

Surku homma, mutta eihän sille mitään voi. Pääasia että saadaan pieni nyt kuntoon ja hoidetuksi.