lauantai 17. marraskuuta 2007

17.11.07 Viima ALO1!

Starttasimme toko-uramme Pieksämäellä Pauli Härkösen tuomaroimassa hallikokeessa. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja Vesa toimi kuskina ja henkisenä tukena jännittävälle ohjaajalle, mikä oli kyllä erittäin hyvä koska tuossa mielentilassa ajeleminen ei välttämättä olisi ollut kaikista paras idea ;). Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 16 koirakkoa ja me saimme numeron 15 eli omaa yksilösuoritusta sai jännittää vielä pitkään. Paikkamakuu tehtiin kahdessa ryhmässä heti alkuun ja me olimme toisessa ryhmässä. Tässä kokeen pisteet omalta osaltamme, jokaisen osion jälkeen hieman selostusta mitä tapahtui.

Luoksepäästävyys 10: Tässä ei ollut ongelmaa, Viima pysyi hienosti paikallaan kun tuomari kävi taputtelemassa.
Paikalla makaaminen 9,5: Paikkamakuu oli aika katastrofaalinen, Viiman oikealla puolella maannut koira häiriintyi Viiman vasemmalla puolella olleen koiran piippaamisesta. Oikean puoleinen koira lähti menemään piippaajaa kohti ja koska Viima oli siinä välissä niin tuli Viiman luokse. Viima makasi vähän aikaa kun toinen nuuski ja härkki, mutta nousi sitten ylös ja lähti karkuun, toisen koiran tullessa perässä. Lähdimme toisen koiran ohjaajan kanssa heti liikkeelle, mutta siinä kerkesi jo syntyä hässäkkä eli Viima paineli hämmentyneenä karkuun toinen koira perässään. Sain Viiman tulemaan luokse ja otin sen syliin, toinen koira jatkoi edelleen matkaansa ja menikin sitten sen piipanneen koiran luokse ja sama juoksuhässäkkä alkoi taas. Tässä vaiheessa taisivat lähes kaikki koirat nousta. Häirinnyt koira poistettiin paikkamakuusta ja kaikki muut saivat onneksi uuden yrityksen. Voi sanoa että kyllä jännitti miten Viima pysyy, mutta neiti oli aivan mahtava ja pysyi upeasti koko 2 minuuttia. Siinä vaiheessa olin jo niin onnellinen että muiden osioiden tuloksilla ei olisi ollut mitään merkitystä...0,5 pistettä lähti koska koira oli hieman levoton eli Viima käytännössä vaihtoi kaksi kertaa hieman asentoa. Mutta kuka ei olisi vähän levoton alkuhässäkän jälkeen, siihen nähden Viiman paikkamakuu oi täysi kymppi. Sekä maahanmeno että istuminen olivat kumpikin ripeitä ja hyviä.

Seuraaminen kytkettynä 8: Seuraaminen lähti hyvin, mutta ekan suoran puolessa välissä Viima rupesikin yhtäkkiä rapsuttelemaan ja annoin sille toisen käskyn. Muuten taisi sujua ok, juoksuun lähdettäessä pomppasi ilmaan. Mutta käännöksissä pysyi hyvin mukana ja perusasennotkin toimivat. Meinasin itse lopettaa seuraamiskaavion vähän liian aikaisin :D ja liikkeenohjaaja sanoi että vielä pitää jatkaa. Hyvin ne aivot pelaa jännityksessä...
Seuraaminen irti 7: Nyt Viimalla oli intoa vaikka muille jakaa, lähti hyvin ja hyvällä paikalla sekä kontaktilla joka säilyi koko suorituksen. Juoksupätkässä ilo purkautui iloisena pomppimisena jota säesti vielä iloisempi haukahtelu. Pitihän sitä mammalle kertoa miten hauskaa homma on kun ollaan tälleen yhdessä lähdetty riehumaan :D.
Liikkeestä maahanmeno 10: Tämä oli kyllä parasta Viimaa, hyvä, iloinen seuraaminen sekä hieno heittäytyminen maahan ja ripeä istuminen.
Luoksetulo 9: Viima tuli vauhdilla, en oikein ole varma mistä piste lähti koska tuomari ei sitä kommentoinut. Epäilisin että olisi saattanut toivoa tiiviimpää istumista eteen tai sitten annoin liikaa vartaloapuja sivulle menossa, mistä Salmekin mulle viimeksi huomautti ja mitä itse en oikein tiedosta.
Liikkeestä seisominen 6: Hyvä seuraaminen ja pysähdyskin ihan ok, mokasin itse kun annoin toisen käskyn ja se tuli vielä ihan liian myöhään. Ei olisi kaivannut sitä käskyä ollenkaan ja tajusin itsekin ihan saman tien että nyt mokasin. Mutta ehkä sitä tästä oppii...
Estehyppy 8: Hyppäsi innokkaasti ja lennokkaasti ja jäi häntä heiluen seisomaan. Liikkui kuitenkin hieman kun palasin sivulle ja istui ennen käskyä.
Kokonaisvaikutus 8,5: Tuomarilta ei kauheasti kommentteja herunut, mutta varmaankin seuraamisen haukkuminen rokotti ainakin jonkin verran.
yht. 166p. 1-tulos

Viima toimi hienosti ja vire ja kontakti paranivat loppua kohden koko ajan. Kokemusta vaan lisää kehiin kummallekin. Parasta oli juurikin se että Viimalla oli koko ajan tosi kivaa, pienet haukahtelut ja pomppimiset ei haittaa minua pätkääkään jos tuollainen ilo säilyy. Katsojilta tuli myös kommentteja että into oli mahtava. Pitää vielä kuitenkin hioa pikkujuttuja ja sitten suunnataan seuraaviin kokeisiin!