perjantai 29. huhtikuuta 2011

Torstain kimarat

Kotitoko-ohjelmistoon kuului Riehalla tänään seuruuta, liikkeestä jääviä ja kaukoja. Seuruussa on paikka ok muutamalla askeleella, vielä kun saa sen suoralle, niin hyvä. Liikkeestä maahan on kivalla mallilla, seisominen edelleen haastavampaa ja siinä tulee maahanmenoja herkästi. Pitäisi varmaan muuttaa noiden treenaussuhdetta... Loppuun kaukoja. Istu-maahan on kamalan täpäkkää, ehkä vähän liiankin. Takapuoli pysyy paikallaan, mutta etupää meinaa alkaa kääntymään. Ja tulipa siellä pari lepoakin, ihan pyytämättä. Jumppa seiso-maahan on ihan kivalla mallilla ja takapää pysyy paikallaan. Tässä videota näistä:



Tuikkusen sisätokoon kuului kaukoja. Hieman meinasi olla intoa ja piti rauhoitella menoa ettei sen takia tule liikettä. Mutta muuten ok.


Iltapäivästä sitten Killerille. Rieha pääsi eka aksaamaan. Tehtiin lyhyttä radanpätkää, eli seuraavasta numerot 1-5:



Eli vähän samaa kuin edellisenä päivänä. Tehtiin alun hyppyjä ja putkea kumpaankin suuntaan ja kivasti sujui. Ainoa missä saa olla tarkkana on lelun esiin ottaminen, siinä rimat tippuu, vaikka matalalla onkin. Putkeen irtoaa jo lähes mistä kulmasta vaan ja pituuskin sujui tosi hyvin.


Yksittäisenä Rieha läiski keinua ja tuntui että mitä kovempaa kolahti, sitä hauskempaa kelpilapsella oli. Toisena juttuna vielä rengasta. Hyvin oli siinäkin kartalla ja tarjosi itse läpimenoa, josta naksuttelin. Tehtiin siihen lähetyksiä kummaltakin puolelta ja hyvin löytyi oikea kolo.


Viima teki samaa radanpätkää, mutta loppuun saakka. Alkuun palkkailin sitä vaan putkista, mutta sitten otettiin koko systeemi. Ei ollut ongelmia ja vauhtikin parani joka kierroksella. Putket ei edelleenkään ole maailman nopeimpia, mutta ei sentään kävele niihin. Pujottelu oli ok, samoin A. Viimalla siis tälläinen lyhyt motivointitreeni.


Näiden jälkeen vielä tokoiltiin Raisan ja Narun seurassa. Aloiteltiin ruudulla, johon lähettelin sitä eri puolilta ja palkkailin paikasta. Tuntui että taas vähän selkeytyi homma. Loppuun otettiin taas liikkuroitu kokeenomainen. Nyt jatkettiin virittelyistä ja alkulöpinöistä seuraamiseen, jossa lyhyt suora ja paikallaan siirtymiä. Siitä loppupalkalle. Tosin hyvin pysyi vire yllä, hyvä menoa. Ehkä se rutiini vielä löytyy. Puhuttiin vaan siitä, että pitäisi muutenkin saada koemaisempi ympäristö eli enemmän ihmisiä ja mieluiten vieraita.


Riehakin tokoili vielä vähänsen. Alkuun luoksepäästävyyttä. Pysyyhän se siinä, kun työntää nakkia naamaan. Hirmuista hytkymistä se on, ihan näkee miten pikkukelpi ei meinaa käsittää miksei se saa hillua... Meidän tokouran vaikein liike selkeästi . Luoksetulossa otin suoraan leluihin tuloja. Riehaa ehkä vähän väsytti, eikä olisi malttanut pysyä paikallaan. Leluakin alkoi melkein heti aijaamaan (vaikkei se edes ollut näkyvillä, mutta R tiesi, että sieltä se kohta tulee) eli vauhti ei ollut ihan huippua. Loppuun otettiin vielä pari kertaa iloiset lähetykset ruutuun, siinä on liike, josta Rieha tykkää! Hyvin menee ja stoppaa, josta sitten lelu lentää.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Keskiviikko

Raisa liikkuroi meille Tuiken kanssa treenin nro. 2. Sama kuin eilen, kaikki alkuhärpäkkeet virittelyineen ja tuomarin puhutteluineen. Erotuksena se, että nyt jatkettiin seuraamista niin, että tehtiin n. 5 askelta ennen palkalle vapauttamista. Muistin jopa palkkasanan, vaikka ehkä voisi vielä hetken rauhoittaa ja kehua ennen palkalle menoa. Seuruu oli ok, vaikka paikalle siirtymisessa olikin vähän haahuilua.


Illalla tehtiin kaukojumppaa. Hyvin pysyi vire ja saatiin liikkuminen minimiin.


Rieha tokoili myös vähän. Raisa teki ensin luoksepäästävyyttä ja namia syötellen pysyi paikallaan. Pikkaisen seuruuta, takapää liikkuu edelleen jonnin verran. Jotain takapään käyttöä vaativia harjoituksia pitäisi varmaan ottaa. Loppuun yksi ohjattu leluilla ja se sujui tosi hyvin.


Ajeltiin vielä hallille aksaamaan. Rieha teki ensin pujottelua muutaman kerran. Verkot oli paikallaan, mutta neljässä välissä oli lisäksi ohjurit. Vielä sai olla tarkkana, kerran pomppasi yhden ohjurin yli, kun verkko oli siirtynyt ja antoi sopivan kolon. Muuten hyvää menoa. Lisäksi R teki ihan pientä radanpätkää, joka oli sama kuin Viiman edellisen päivän treenien aloitus:



Vaikein pätkä mitä ollaan ikinä tehty. Pilkoin sen ensin palasiksi ja kun sujui niin yhdisteltiin. Vaikein kohta oli 5-hyppy sen jälkeen kun R hiffasi, että sen jälkeen oli putki. Kääntyminen ei ole vielä kovin varmaa ja tuolla vauhdilla se paukkasi 4-hypyltä niin pitkälle, että meni 5-hypyn ohi ja täysiä putkeen. Mutta ei se mitään, treenattiin sitä muutamaan otteeseen ja alkoihan se kääntyä. On se vaan ihana! Tosi kuuliainen se on ja odotti hienosti kun menin ottamaan vastaan 2-hypylle. Putkelle kesti takaaleikkauksen ongelmitta. Hyvä meno!


Viima aksasi myös vähän. Tehtiin ensin neljän hypyn ja putken suoraa, mutta sitten sille tuli joku ihme linkutus ja jätettiin hypyt siihen. Nosteli etutassuaan ja tuli häntää heiluttaen sitä minulle näyttämään. Ei siinä sitten myöhemmin ollut yhtään mitään, ties mikä höperyys se oli. Se tosin kävi metsässä aiemmin heittämässä vähän omaa lenkkiä, saattoihan se siellä tassuaan toki loukata. Mutta tehtiin sitten vaan motivaatiputkea, eli mustaa putkea superpalkalla. Vähän saatiin vauhtia lisää, mutta ei se noista putkista tykkää. Tuli mieleen sekin, että pitäisi käyttää se silmätarkissa, ettei vaan mikään näössä tee putkista sille vaikeita. Erityisesti tuon mustan putken kanssa on ollut ongelmaa sisäänmenossa, on saattanut hypätä putken päälle ym., mikä ei ole Viimalle ollenkaan tyypillistä. Nyt meni kyllä ongelmitta.


Loppuun Vimps teki vielä pari puomia ja rengasta. Tänään ei ollut renkaassa mitään ongelmaa, hyvin meni kummaltakin puolelta ohjaten.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Tiistain touhut

Tänään oli taas vuorossa uinti Koirasportissa. Rieha ja Tuike olivat ihan innoissaan kun tajusivat mihin tultiin, Viima oli vähän vähemmän innoissaan. Rieha meni jopa tassupesulle ihan onnessaan, kun Viima piti kiskoa sinne. Sen kunniaksi porokoira aloitti. Se meinasi ihan tosissaan, ettei aio altaaseen mennä, mutta sitten kun se sinne nostettiin, niin ui aivan älyttömän hienosti. Viimalla on todella hyvä ja rauhallinen tekniikka. Se veti kunnon kierrokset ja ui oikeasti mielellään, vaikka lähtö siitä tyhmää joka kerta olikin. Myös Ansku oli edelleen tosi inha tyyppi, eikä pieni porokoira voinut katsoa ollenkaan sinne päin.


Rieha ui alusta saakka ilman liivejä. Se kiipesi itse altaalle ja pienen mietinnän jälkeen hyppäsi veteen. Ja se oikeasti hyppää, ramppi on siitä ihan turha vekotin, on paljon kivempi ponnistaa reunalta kunnon pommilla veteen. Oiskohan siinä VEPE-koiran ainesta . Tekniikka on silläkin aika hyvä, vähän meinaa vaan olla kiire ja vauhti on aikamoista. Lelun perässä se menee minne vaan. Rampilla se odotteli rauhassa ja pussaili Anskua. Tykkää selkeästi tosi paljon, taas tuli kaamea protestihaukku kun joutui häkkiin odottelemaan.


Tuike veti viimeisenä. Se oli ihan innoissaan ja tuntuu ettei pää ihan kestä mukana menossa. Siitäkin syystä homma on sille aika rankkaa. Sen uintiasento tuppaa herkästi menemään vähän pystyyn, kun kiihtyy ja sitten se on vieläkin rankempaa. Lelu suussa se ui paremmin ja nouti lelua onnessaan. Tuike on kuin paraskin pk-koira, kun rampille päästyään purkaa itseään purren lelua syvällä otteella.


-------------------------------------------------------------------------------------


Uinnin jälkeen käytiin lyhyesti tokoilemassa harvemmin käytetyllä kentällä. Suunnittelin Tuikelle nyt kunnon treeniohjelman, mihin sisältyy extrapaljon koemaista treeniä ja rutiinien opettelemista. 1. treeniin kuului virittely (lelun heittoa, vihjesanat ja loppupalkan jättö yhdessä), josta mentiin tuomarin puhutteluun ja juoksuntarkastukseen (Vesku sai kunnian olla tuomari) ja lopuksi sitten seuruun aloituspaikalle, josta vapautin sen loppupalkalle lähtökäskyn jälkeen.


Meni ihan kivasti, loppupalkka vähän nosti kierroksia. Mutta tärkeää on nyt vaan ajaa nuo rutiinit läpi. Ajattelin opettaa sille myös ihan uuden palkkasanan ja -tavan, se unohtui tämän päivän treenistä. Näitä jatketaan nyt toivottavasti joka päivä ja lisäksi naksutellaan kotona liikkeiden osia. Tänään tehtiin seuruun aloituksia.


Rieha treenasi seuruuta ja siinä sitä vaikeaa paikkaa. Ihan kivalla mallilla on jo näiden muutamien treenien jälkeen. Lisäksi tehtiin luoksetuloja. Mietiskelin josko opettaisin sille erikseen luoksetulon eteen ja luoksetulon sivulle ja kumpaakin testailtiin. Sivu-käskyn se osaa, joten sillä se on aika helppo saada sivulle eli periaatteessa saattaisi saada aika nopeasti koevalmiin sen avulla. Tosin vauhti ei ollut ihan paras, mutta sitä voi lisätä lelun avulla. Eteentuloa otettiin lyhyellä matkalla ja siinä sai olla tarkkana että tuli suoraan. Loppuun vielä parit vauhtiluoksarit suoraan leluun, joka tuli jalkon välistä. Oikein kiva meno.


------------------------------------------------------------------------------------


Illalla oli vuorostaan Viiman ohjatut agit. Ei ollakaan pariin viikkoon päästy, joten kiva oli mennä. Rata näytti tältä:



Aloitettiin takaperin ketjuttamalla. Ensin 9-12, sitten 5-12 ja sitten koko pätkä. Yllättäen rengas oli tänään tosi vaikea. Loppupalkka tulee huonoon kohtaan suhteessa renkaaseen jos sen jätti maahan, joten otettiin renkaalle avustaja palkkaamaan. Silti sai olla tarkkana että teki oikein. Saattoi osaksi vaikuttaa sekin, että rengas oli aika ahtaassa kolossa ja jouduin ehkä vähän hidastamaan/vaihtamaan juoksulinjaa ennen sitä.


Muuten rata meni ok. Putket ei ole nopeita, eli niissä kuluu eniten aikaa, mutta hyppysuorille vauhti nousee jo oikein kivaksi. Muutenkin teki mukava halukkaasti, eli kiva treeni.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Kuuma monttulenkki

Kuvasatoa tältä päivältä. Oli muuten kuuma!



Vauhtia!







Tuike viilentyy kallionkolossa





LIsäksi löytyi hyviä lumikohtia, missä pystyi sekä viilentymään, että näyttämään älykkäältä







Rieha ja narupallo on voittamaton yhdistelmä





Paimennikoiran liikettä, silmä tarkkana ja matalana

















Viimakin viilentyi ja kovasti nauratti









Keppikateus





Kepin omistajaa naurattaa





Kelpien pirulainen saikin siitä otteen











Mainitsinko jo että oli kuuma?













maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kesä tulee!

Onpas ollut ihanan lämpimiä nämä pääsiäispäivät. Ollaan lenkkeilty tänään ja eilen hiekkamontuilla ja kyllä siellä nauttii sekä koirat että omistajat. Hiekkamontuilla oli hieno puro ja pieni lampi lumien sulamisvesistä ja kaikki kolme koiraa lärkkivät siellä ihan onnessaan. Jopa Rieha, joka ennen inhosi kaikkea märkää meni sinne heti. Tiedä vaikuttiko viime viikon hauska uintireissu siihen, että vesi onkin yhtäkkiä tosi kivaa.

Viima rakastaa kevättä. Sille tulee sulavasta vedestä sellaisia transsitiloja, se vaan kuuntelee ja seuraa puroja ja kaivaa maata, josta vesi pulppuaa. Eilen se oli suorastaan riehakas puron äärellä, pomppi ja saalisti liikkuvaa vettä. Se on muutenkin ollut tosi leikkisällä päällä, Kinder-pääsiäismunasta paljastunut hyrrä oli siitä aivan superhieno. Vimps on vaan niin hauska ja erikoinen eliö .

Tuike rallasi montuilla ihan tosissaan. Se juoksee Riehan kanssa ihan täysiä ja pistää hyvän vastuksen pikkukelpille. Ja uskokaa, Tuike leikki tänään ekaa kertaa Riehan kanssa sisällä! Eihän R olekaan ollut meillä kuin vasta 7kk... Pihalla kyllä leikkivät, mutta sisällä R on vissiin ollut vielä liian ärsyttävä. Mutta näin siis nyt.

--------------------------------------------------------------------------

Tänään treenailtiin. Viimalle MEJÄää. Tein jäljen eilen hiekkamonttujen maisemiin, eli se vanheni sellaisen 15h. Pituutta oli varmaan n. 200m ja kaavioltaan se oli avoimen jäljen muotoinen. Tänään sitten ajettiin se. Vimps lähti jäljelle hyvin. Ekalla suoralla se teki sitten yhden metsäjäljen ilmaisun ihan yhtäkkiä. Taitaa pieni olla vähän sekaisin että mitä tehdään... Siitä homma menikin vähän sekaisin ja se sai hajun 2. makuusta tai kaadosta ja veti 1. makuun ohi. 2. makuu olikin hieno, nuoli verta ja tutki innoissaan. Loppusuoran se veti ilmavainulla suoraan kaadolle, eli ei ihan tyylipuhdasta, mutta kyllähän se jäljellä pysyi.

Pituutta pitää nyt lisätä, jospa sillä saisi tuon kaadon hajun puoleensa vetävyyden pois. Muuten se tekee kivasti töitä ja makuilla työskentely on hyvää. Eiköhän nuo valeilmaisutkin jää pois kun vaan treenataan.

-------------------------------------------------------------------------

Tuike ja Rieha pääsivät Hannan oppiin keskustaan. Kentällä oli oikeasti ihan t-paita keli.

Rieha teki seuraavia juttuja:

Seuraaminen: Käden paikka kondikseen, että saadaan painaminen pois. Lyhyttä pätkää, askelta ja kahta. Ongelma siis painaminen/takapään heittäminen, ilme sen sijaan on ihan loistava.

Jättävät/stopit: Maahanmenot on kummassakin kivalla mallilla, joten keskityttiin seisomisiin. Niissä ensin namipelillä muistuttelu ja nyt alkuun palkka lentää heti, eli jäädä odottamaan pitkiä aikoja. Käsimerkki ennemmin sivusta kuin suoraan edestä. Siitä sitten pikkuhiljaa siirretään sivulle. Kivasti alkoi toimimaan.

Hyppy: Ekaa kertaa tokohyppyä ever. Tehtiin kahdella kipolla hyppyjä edestakaisin, että käsky tulisi tutuksi. Hanna käski vaihtamaan käskyn eri käskyksi kuin agissa ja se onkin ihan järkeenkäypää.

Rieha työsti kivasti ja keskittyi hyvin. Tosin se oli ehkä hinasen normaalia rauhallisempi, olisiko lämmöllä ollut osuutta asiaan? Loppuvaiheessa ei olisi enää halunnut niinkää repiä leluja, niitä olisi pitänyt vaan heittää.

Tuike teki sitten. Eka paikkamakuu kahteen kertaan. Eka oli hyvä, mutta tokalla nousi jätettäessä. Sen jälkeen taas hyvä. Tehtiin kaikki voivoin liikkeet kolmessa erässä:

Seuruu, liikkeestä istu ja tunnari: Seuruu oli alkuun ihan kaameaa ja otettiin ihan alusta koko homma, syvän huokaisun kera. Sitten sujui ja ilme oli ok. Hanna mainitsi omista askelista, jotka on pikkukoiralle liian pitkiä. Samoin hitaan kävelyn askeleet. Istumisessa meni ekalla maihin, tokalla ok. Tunnari oli ok ja oma nousi varmasti.

Luoksetulo, hyppynouto, kaukot: Luoksari oli ihan possuilua. Kierteli, pysähdykset venyi jne. Uusintakaan ei juuri parantanut. Hyppynouto oli ok, tosin heitto olisi voinut olla lyhyempi. Kaukot oli taas ihan päin persiitä. Ei noussut istumaan millään ja jouduin oikeasti sanomaan pahasti. Muuten tekniikka oli sitten hyvä.

Metallinouto, ruutu: Metallilla possumeno jatkoi, haki kaartaen ja tosi hitaasti. Luovutuksessa jäi seisomaan. Ruudussa ei bongannut ruutua ollenkaan, tuijotti vaan Hannaa. Lopulta meni, mutta nousi taas kohti mennessä. Tehtiin tähän vaan helpotus namikipon kanssa.

Eli voivoi mikä meno... Kaameasti haahuilua, se nuuski, kuunteli kaikkea muuta paitsi minua. Ihan evvk menoa välillä. Ja itsellä alkoi keittämään tosi huolella. Ei paljon huvita mennä kokeeseen tällä menolla... Pisteitä olisi tullut ehkä neljästä liikkeestä. En tiedä pissiikö se minua silmään ihan oikeasti, vai paineistuuko niin pahasti, vai onko se vaan niin väsynyt vai mitä. Edes varmat liikkeet ei onnistuneet. Plääh... Illalla tehtiin palauttavaa seuruuta ja sitten teki taas kivalla fiiliksellä. Ei ole helppoa, en oikein tiedä mitä tuon kanssa tekee...

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Jos metsään haluat mennä...

Niin sinnehän nyt pääsee. Metsään siis. Ei ole paljoa luntaa enää, jee!


Mutta ensin treenattiin kentällä. Alunperin piti mennä liitelemään, mutta hallilla oli "muutama" muukin pääsiäisvapaan kunniaksi, joten jätettiin se väliin. Saatiin kuitenkin Raisa ja Naru seuraksi tokoilemaan.


Rieha aloitteli. Täytyy taas antaa pointsit keskittymisestä, ei haitanneet ohikulkijat tai vieressä treenannut Naakka. Hyvä meno!


Seuraaminen: Tuntuu että paikka on parantunut näiden parin treenin aikana huomattavasti. Tehtiin taas pitkää suoraa ja juoksupätkää, hyvin säilyi sekä paikka että ilme. Sehän alkaa olla kohta alokasvalmista kamaa.


Liikkeestä maahanmeno&seisominen: Maahanmeno sujuu ok, seisominen ei niinkään. Peruutellen seisominen onnistuu, sivulla pomppaa herkästi sivuun tai ei stoppaa. Koitin eka ottaa edestä ja kääntää pikkuhiljaa sivulle, ehkä se vähän parani.


Nouto: Pari kertaa metallilla vauhtia sekä luovutusta. Ok.


Paikkamakuu: Koko ajan palkkaillen, pikkuhiljaa matkaa pidentäen, Hyvin pysyi, jei.


Tuiken kanssa vedettiin taas hieman kisamaista eli Raisa liikkuroi:


Ruutu: Tämä otettiin erikseen, mutta liikkuroituna. Taas sama homma kuin parissa edellisessä treenissä, eli nousee ylös ja alkaa nuuskimaan kun menen kohti. Palkkailin taas extrapaljon paikallaan olemisesta, eikä edes otettu sivulletuloa. Tätä pitää nyt ottaa, selkeästi vähän paineistuu ja nousee.


Siirtymät+seuruu: Kolme siirtymää, tuomarin pölötyksineen ja juoksuntarkastuksineen. Hyvin pysyi vire yllä. Loppuun lyhyt seuruu, johon saatiin hyvä häiriö viereen tulleista skeittareista. Hieman häiritsi ja jouti ravistelemaan turkkia, mutta nosti sitten hyvin kontaktin ja pätkä oli ihan bueno.


Kaukot: Raisa liikkuroi nämäkin. Taisi tulla yksi ylimääräinen siirtymä, muuten perussetti. Ihan kivasti pysyi, toisessa seisomisessa, oisiko ollut i-s liikkui vähän eteenpäin, mutta ei pahasti. Yksi väärä siirtymä tuli, tai käskytin itse istu, liikkuri näytti seiso ja Tuike seisoi, joten ei kai siitä oikeasti olisi vähennystä tullut .


Illalla vielä ne metsäjutut. Eka Riehalle esineruutu. Lähdin ehkä vähän liian innokkaasti liikkelle, eli kolme esinettä, jota vietiin yhtä aikaa, tosin Riehan nähden. Taisi olla eka kerta kun tehtiin noin ja sehän hyvä vetää heti talven jälkeen ekoissa treeneissä... No joo, eka nousi upeasti. Toinen ohjaajan virhe tuli vaan siitä, että en sitten ollut pakannut mukaan lelua, eikä Rieha olisi halunnut vaihtaa ihanaa esinettä namiin. Tokakin löytyi hyvin, mutta luovutuksessa sama juttu. Kolmas oli jo aika vaikea ja meinasi usko loppua, joten V kävi näyttämässä esinettä. Ehkä ensi kerralle otamme vähän helpomman setin ja pakataan mukaan kaikki kamatkin...


Viimalle tallasin jäljen. Pituus oli jotain ja viisi keppiä sinne jätin. Viima oli ihan liekeissä, mutta ilmaisi tasan yhden kepin. Senkin tosi vaivaalloisesti, eikä olisi halunnut ottaa palkkaa ollenkaan, kun oli niin kiire jatkaa. Hienosti se jäljesti loppuun saakka, mutta se ei taida pk-puolella riittää. Taidetaan siirtyä sinne MEJÄn maailmaan, niin ei tarvitse tapella ilmaisujen kanssa ja porokoira saa vaan nuuskuttaa...

Uimamaisterit treenaa

Päivällä treenattiin Raisan ja Narun kera Killerillä. Tuike aloitti:


Siirtymätreeni+ruutu+tunnari+seuruu: Eli koemaista, liikkuroitua menoa. Väliin pelkkiä siirtymiä, joista palkkailin ja sitten nuo kaksi liikettä. Tehtiin alkuun myös tuomarin puhuttelu ja juoksuntarkastus. Välihärpäkkeet sujui minusta oikein mukavasti. Ruutu löytyi hyvin, stoppasi ja meni maihin hienosti. Kohti tullessa alkoi nuuskimaan ja nousi ylös, josta käskin maahan uudestaan. Tästä ehkä hieman itseensä ottaneena juoksi sitten sivulle tulossa kohti Raisaa. Eli ei ihan putkeen mennyt tämä.


Tunnari oli kympin liike, kovasta tuulesta huolimatta. Samoin lopun seuruun oli oikein hyvä, ilme oli mainio ja paikka säilyi hyvin. Hyvä T!


Uusittiin vielä loppuun ruutu, kävin palkkaamassa sitä maassaolosta ja kiertelin ja kaartelin ympäriinsä. Sivulletulo otettiin myös ja se pelasi hienosti.


Rieha riekkui sitten:


Ohjattu: Leluilla kerran kumpikin suunta. Hienosti pelaa! Lukee ohajusta erinomaisesti ja vaikka olisikin vähän menossa eri suuntaan, niin kääntää todella hyvin oikealle.


Seuraaminen: Paikkaa. Sain sen aika hyvin pysymään, palkkaamalla taaempaa namilla ja lisäksi lelupalkalla taskusta. Tehtiin pitkää suoraa ja ekaa kertaa juoksupätkää. Sujui erinomaisesti, lähti juoksuun mukaan hienosti.


Luoksetulo: Eteentuloja. Lisäksi testasin pari kertaa miten sujuisi jos ottaisin sen suoraan sivulle. Eri käsky toki tähän. Yhden avustetun jälkeen alkoi hakemaan jo kivasti itsekin.


Nouto: Haki sekä tavan kapulaa että ohjatun kapuloita. Kaikki nousee ja tuo hienosti perille saakka.


Viima tokoili myös. Tai yritti. Siitä ei ehkä tarvitse juuri puhua enempää. Naurattaa vaan, että se on ilmoitettu pm-tokojoukkuseen ja alkaa soveltamaan oikein huolella. Niin Viimamaista :D. Mutta sitten mentiin hallille ja aksattiin ja johan porokoiralle tuli ihan eri ääni kelloon. Rata näytti tältä:



Ja wau mikä meno! Ei edes ketjutettu ja jaksoi tehdä hyvin töitä. Joka kiekalla vaan innostui enemmän. Hypyt oli alkuun 65 sentissä, mutta laskin ne alemmas ekan kiekan jälkeen. Oikeastaan ainoa virhe tuli kerran siitä, että meni renkaan väärästä kolosta. Muuten meni hyvällä vauhdilla ja varmasti. Sitä on kyllä helppo viedä siinä mielessä että menee tasan sinne minne ohjaa. Muutama töks-paikka tuli alkuun, missä vauhti hieman hidastui, mutta saatiin nekin korjatuksi ja viimeinen kerta oli hieno, vauhdikas ja puhdas rata. Hyvä Vimps! Loppuun vielä vähän renkaasta oikeita toistoja vahvistukseksi.


Iltapäivällä kaikki pääsivät Koirasporttiin uimaan. Tuikelle tämä oli kolmas kerta, Viima ja Rieha uivat ekaa kertaa. Rieha aloitti ja yllätti ihan täysin. Sehän ei tykkää yhtään lätäköistä ym., eikä ole koskaan uinut (jos ei talven jäihin putoamista lasketa) ja ajattelin ettei se varmaan tykkää. Mitä vielä, pienen rohkaisun jälkeen se ui tosi hienosti. Vielä kun otettiin lelu mukaan, niin sehän alkoi jo loikkaamaan altaaseen. Kuulemma ei ole kovin yleistä, että ekalla kerralla alkaa lelukin maistua. Sillä oli aluksi pelastusliivit päällä, mutta viime kiekalle otettiin nekin pois ja tekniikka oli tosi hyvä. Rampillakaan ei pelottanut yhtään ja kauhea haukku alkoi kun muut pääsi jatkamaan ja se joutui odottamaan. Taisi löytyä pikkukelpille taas yksi laji lisää, mihin se sopiin kuin nenä päähän!


Viima pääsi altaaseen tokana. Sehän tykkää uida, mutta toisaalta se inhoaa kaikkia "juttuja", missä se joutuisi väkisin tekemään jotain. Nopeasti sekin saatiin veteen ja veti hyvää kiekkaa. Se ui jopa pari kierrosta putkeen, kun muut meni vaan kerran ja sitten lepäämään. Sen tyyli on varma ja rauhallinen, ei paljoa roisku. Rampista Viima ei tykännyt yhtään ja Anskukin oli inhottava, eikä se suostunut edes katsomaan avustavaa uittajaa. Mutta varmasti tulee Vimpsinkin laji tästä.


Tuike-konkari meni viimeisenä. Se sai nyt mennä alusta saakka ilman liivejä. Se oli jotenkin tosi innoissaan ja meno oli aika hillitöntä alkuun, kauheaa roisketta. Annettiin sillekin lelu suuhun ja se rauhoitti ja meni paljon paremmin. Tuikelle homma tuntuu olevan kaikista rankinta, se puuskuttaa ihan hulluna kun pääsee lepäämään. Mielellään se kyllä ui ja varmasti tekee hyvää!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Rieha treenaa

Rieha pääsi yksikseen mukaan hallille. Tosin joutui eka odottelemaan oman koulutusvuoroni, mutta paikalla oli vaan kaksi koulutettavaa, niin ei kovin kauaa kestänyt. Aloiteliin hallissa vähän tokoillen, eli lähinnä muistuteltiin mieleen sitä seuraamisen paikkaa. Lelupalkkaa siis takataskusta. Ei ole vielä kovin selkeä, joten otettiin vaan paikallaanolemista tai yhtä-kahta askelta. Suoraa tehtiin sitten imutellen ja siinä paikka pysyi hyvänä, eikä painamista tullut. Lisäksi treenailtiin liikkeestä maahanmenoja, oikein kivasti sujui lyhyestä seuruusta.


Sitten vähän aksattiin. Otettiin eka pussia. Yhden kerran pidin pussi ylhäällä, sen jälkeen alas. Ja hauskaa oli, ei tuota ongelmia. Siirryttiin sitten yhteen hyppyyn, jossa otettiin takaakiertoja kummastakin suunnasta. Nämäkin pelitti oikein bueno, joten liitin mukaan mutkaputken. Eli takaakiertoa kummastakin suunnasta ja sitten putkeen. Eipähän siinä, hyvin luki ja paukkaa vauhdikkaasti menemään.


Lopuksi Rieha pääsi vähän juoksemaan Kettu-kelpien kanssa. Se on alkanut vähän nostelemaan karvoja vieraille koirille ja ennen treenejä vähän liian innokkaasti nuuskimaan tullut bc sai kunnon leukojen napsautuksen osakseen. Ketullekin piti ensin pitää kaikkia punkkareita pystyssä, mutta nopsaan ne laski ja sitten piti vaania ja vaania. Yrittipä se pari kertaa Ketun selkäänkin, kaikenmoista se on oppinutkin... Ehkä sellaista hienosta teinikoiran epävarmuutta havaittavissa noissa tilanteissa. Ja varmaan osaksi vaikutustu sillä, että oli sen pari kuukautta tapaamatta vieraita koiria, niin alkuu on vähän hukassa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Agii!!

12h töissä, siitä pikaisesti äänestämään ja suoraan hallille. Hyvin jaksaa. Tuike ja Vesku treenasivat avoimen ryhmän kilpailevissa Julian opastuksella. Radat oli tänään tämän näköiset:



Kumpikin rata oli tosi hyvän näköistä menoa, Vesku on oppinut liikkumaan ja viemään tosi hyvin ja Tuikehan liikkui. Ja Julian selkeässä ohjauksessa selkeytyy myös ohjauslinjat jne. Pujottelu pelasi, samoin puomi. Eihän siinä siis .


Viima tuli lopussa tekemään tuota numeroitua rataa. Ja sekin oli niin hieno! Vaikka siinä oli suht paljon hyppyjä ja niillä käännöksiä, niin Viima liikkui ja oli ihan innoissaan. Ja puhdasta rataa tuli taas ilman mitään ongelmia. Pujottelussa hyvä meno, ei voi kyllä valittaa mistään. Ja se ilo taas kerran, silmät vaan loisti ja haukku raikasi kun porokoiralla oli niin kivaa!


Rieha pääsi juoksutauon jälkeen myös halliin. Sen innosta ei varmasti tarvitse mainita mitään. Se teki kahdessa setissä helppoja muistutuksia. Aloiteltiin ensin kahden hypyn suoralla, jossa treenasin takaaleikkausta. Eipä siinä, lelumagneetti vetää hienosti. Yhdellä hypyllä reenattiin myös sylkkäriä, joka sujui ihan sika hyvin lelua heittämällä. Kyllä siitä vielä hyvä kääntyjä saadaan.


Toisessa setissä otettiin kutsuhyppynä yhtä hyppyä, josta ajattelin kääntää sitä lelulla ikään kuin seuraavan hypyn taakse. Tämä osoittautuikin haastavaksi, ihan vaan sen takia kun tulee niin lujaa ja kääntyy niin pienestä. Vaihtoehdot oli joko täysiä päin, tai sitten hypyn ohi kun käänsin liian aikaisin. Ihmisnuolen opettelu voisikin olla seuraava ajatus, että saataisiin käännökseen vähän enemmän tiukkuutta. Loppuun tehtiin vielä hyppy-mutkaputki-rallausta kumpaankin suuntaan ja sehän rallasi. Ja LUJAA, ei tsiisus, jos josku opin tuota ohjaamaan niin oksat pois. Eikä se kyllä pienestä hätkähdä, menee vaan äristen eteenpäin. Hullja .

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Asento ja lepo

Olipa kiva treenipäivä, paljon onnistumisia ja hyvää mieltä. Ensin ajeltiin keskustaan Helmisen Hannan toko-oppiin, kivakivaa! Hannahan on Kit bc:n kanssa uusi tokon edustusmaajoukkueen jäsen, eli mahtista että saadaan noin hyvää koutsaamista. Mukana oli sekä Rieha että Tuike.


Tuike teki eka, se oli nyt vähän niinkuin ylimääräisenä:


Paikkamakuu: Neljän muun koirakon kanssa. T:n vieressä makasi nuori bc, jota palkattiin ja korjailtiin. Ältsin hyvä, varma ja valpas makuu. Hyvin saatiin reeniä myös makuuseen menosta ja sekin sujui hyvin.


Seuraaminen: Tämä tehtiin itseksemme reunassa pidempi pätkä. Aivan loistoilme ja paikka, tosi kivaa menoa. Asenne on nyt niin kohdillaan.


Kaukot: Nämäkin reunassa. Ei täyttä matkaa, mutta tuolta matkalta pelasi erinomaisesti kaikki vaihdot.


Sitten Rieha-riepotin. Se oli aivan liekeissä kun pääsi tekemään, mutta tykkään niin siitä keskittymisestä, millä tekee kun aletaan tekemään. Pidin sitä koko ajan irti ja vitsit se pysyy hyvin hanskassa, vaikka muu porukka seurasi vierestä. Aivan ihana, hullun sosiaalinen ja vilkas kun saa mennä, mutta sitten kun tehdään niin kanssa tehdään!


Seuraaminen: Pyysin Hannaa katsomaan menoa ja sanomaan miltä se näyttää. Suoralla pää on juuri oikeassa paikassa, mutta pylly vähän elää. Osaksi varmasti nuoren koiran kehonhallintaakin tuo. Ilme on mahtava. Sitten se meidän pieni ongelma, eli painaminen. Mentiin tekemään seinän viereen, että saatiin takapuoli suoraksi ja siinä se painaminen oikein korostui.


Myönnän, että olen sen sallinnut, koska se on minusta niin hauskaa (T:n kanssa väljyysongelman kanssa tapelleena). Hanna meinasi, että se saattaa korjaantua iänkin myötä, mutta sitten toisaalta voi olla että se oppii liiaksi siihen, että ei seiso omilla jaloillaan. Plus että jäävät vaikeutuvat ja onhan se omakin kävely välillä haastavaa. Lisähuomioina myös se, että lopetan koiran katsomisen, sekin saattaa auttaa.


Tätä lähdetään korjaamaan nyt lelupalkan kanssa. Testailtiin erilaisia palkkoja ja todettiin parhaimmaksi niin, että laitan palkan takataskuun ja R saa luvan kanssa ryysiä sen sieltä ottamaan. Eli palkka tulee taakse, toivottavasti paikkaa korjaten. Tuntui pelaavan hyvin kun muutaman kerran otettiin.


Ohjattu nouto: Lähdetiin kahdella lelulla liikkeelle. Vein lelut Riehan kanssa yhdessä, rauhallisesti ja aina kertoen että nyt jätetään oikea ja nyt vasen. Sen jälkeen vein Riehan keskelle pienellä lenkillä yläkautta ja siihen seisomaan. Otettiin sitten kaksi oikeaa ja yksi vasen. Pelasi todella hyvin. Ekalla oikealla oli hieman lähdössä vasemmalle ennen käskyä, mutta korjasin asennon liikkumalla askeleen oikealle.


Tässä muistettava valmistelu eli kerrotaan mitä tehdään ja selkeät käskyt. Tehdään nyt leluilla ja pikkuhiljaa siirretään niitä taaksepäin, lopulta vaihdetaan sitten kapuloihin, tuskin tuottaa ongelmia.


Nouto: Tehtiin sekä metallilla että puisella. Alkuun vauhtinoutoja. Oikein hyvällä mallilla oli Hannan mielestä, kumpikin kapula tulee lujaa ja hienolla ilmeellä, mutta nosto on korrekti. Ainoa mihin kiinnittää huomiota on oma tekeminen, eli enemmän kisamainen seisominen kun lähtee tuomaan. Luovutuksia katsottiin myös ja niissä ohjeeksi tehdä kotona rauhassa lyhyitä pätkiä.


Ruutu: Yksi näyttöruutu. Jätin Riehan odottamaan ja sehän odotti niin kiltisti, eli ehkä paikallolokin vielä on joskus mahdollista :D. Ruutuun meno oli iloinen ja reipas, paikka löytyi myös hyvin.


Stopit: Näytin loppuun nopeasti miten olen tehnyt leluilla stoppeja ja kuulemma on oikein ok tapa. Vinkiksi vielä se, että voisin ottaa kolme lelua kahden sijaa, niin yksi jää vielä siihen, että voin kutsua luokse. Kepeillä voisi pelata, Riehakin kun on jonkin verran keppihullu.


----------------------------------------------------------------------------------------


Illalla tehtiin vielä toinen setti treeniä kotipihalla ilta-auringon paisteessa.


Viima teki vähän pidempää settiä ja oli niin innoissaan, ettei vähään aikaan tokoilessa olekaan ollut:


Nouto&seuruu: Kumpikin iloista menoa, hyvällä ilmeellä. Ei valittamista.


Kaukot&luoksari: Kaukot oli kympin setti. Luoksarissa otin ensin läpijuoksun. Odotti alussa stoppikäskyä ja kustuin uudestaan, jolloin tuli hyvällä laukalla. Seuraavassa setissä sitten stoppi, josta suoraan palkka, hyvin pelasi.


Tunnari: Pitkästä aikaa tätäkin. Ja Viima oli niin onnessaan kun pääsi tekemään. Laitoin ensin väärät kahteen kasaan ja oman niiden väliin. Muutama toisto näin ja sitten yksi toisto kapulat rivissä ja yksi toisto kapulat ympyrässä. Ja niin se oma vaan sieltä nousi joka kerta. Vimps oli ihan tohkeissaan ja tohotti häntä heiluen ylpeänä ympäriinsä. Ainoa pieni ongelma oli se, että meinasi lähteä hakemaan vääriäkin ellen ottanut heti haltuun, koska se oli vaan niin kivaa .


Tuiken kanssa tehtiin pikkaisen koemaista, palkkaillen enimmäkseen siirtymistä ja muutaman liikkeen ketjutuksen jälkeen:


Seuraaminen: Loistomenoa edelleen. Ihan hinasen meinasi tulla piippausta, mutta ilme kohdillaan.


Liikkeestä istu&noudot: Mainioita kaikki. Metallikin nousi vauhdikkaasti ja hyvällä laukalla edestakaisin.


Luoksetulo: Johonkin kohtaan tuli tuplakäsky, mutta stopit oli ok. Sivulletulo oli erityishyvä T:lle.


Kaukot: Nyt oli pidempi matka kuin päivällä. Pientä epävarmuutta tuli ohikulkeneista koirista ja se näkyi sitten niin, että liikkui tohkeissaan seisomisissa jonkin verran. Muut vaihdot pelasi hyvin.


Rieha opetteli illalla vaan paikkamakuuhommia sisätiloissa. Ja niissä lepoa, eli pään maahan laittamista tassujen väliin. Toinen kerta tätä treeniä, nyt tehtiin 4x5 toistoa. Ja on se niin päheä! Pystyin pidentämään jo kestoa ja oikein työnsi leukaa maahan, silmät vaan killitti ylöspäin. Tästä vielä hyvä lepo tulee!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Torstain treenilöt

Tänään saatiin seuraksi taas Jenny ja pystärit. Mentiin eka hallille tokoilemaan.


Tuike treenasi:


Ruutu: Vieras ruutu ja koitin saada vaan fiilistä ja paikkaa kohdilleen. Alkuun tuntui vähän tahmealta, mutta loppua kohden parani huomattavasti. Lähetyksiä eri matkoista ja annoin itse hiffailla paikkaa, koska meinasi jäädä aika etureunaan.


Kaukot: 10 metristä pelasi tosi hyvin. Pidensin matkaa vielä vähän ja samalla tuli vähän myös liikettä. Saatiin se nopsaan pois ja T työsti hienosti.


Siirtymät&tunnari&seuruu: Jenny liikkuroi meille siirtymiä ympäri hallia, ensi kolme pelkkää siirtymää, joista kontaktista palkka. Ältsin hieno ilme ja meno, tykkään! Neljänteen liitettiin mukaan liikkuroitu tunnari, jossa oma nousi varmasti ja muutenkin oli melko täydellinen liike. Siitä vielä yksi siirtymä ilman palkkaa ja lyhyt pätkä seuruuta, josta superpalkka. Meni ihan sikahyvin, koko ajan oli ihan innoissaan ja kuulolla, mahtista jos saadaan tämä vire siirretyksi kokeisiin.


Paikkamakuu: Milan vieressä. Saatiin tosi hyvä häiriö kun viereisellä kentällä tehtiin agia, keinu rämähteli jne. Tuike teki kympin makuun, oli ollut kuulemma tosi valppaan näköinen eikä puhettakaan mistään perään hiippailusta lähdössä (käskytin vielä tahallisen reippaasti).


Viima tuli sitten aksaamaan. Rata näytti tältä:



Viima oli ihan liekeissä heti kun pääsi halliin. Ketjutin radan kuitenkin pätkissä: 1-3, 1-5, 1-9, 1-11 ja lopulta koko pätkä. Ja vitsit miten hienosti se meni!! Yksi virhe tehtiin kerran pujottelun sisäänmenossa, mutta muuten puhdasta rataa ja ennen kaikkea innokasta ja nopeaa! Ja voi että Vimps tykkäsi, naama loisti ja leluillakin piti leikkiä. Kisat häämöttää kyllä kovasti mielessä, uskaltaiskohan...


Rieha tokoili parkkiksella:


Seuraaminen: Takapään käyttöä paikallaan pyörien. Siinä käyttää kyllä hyvin, mutta suoralla tuntuu, että pylly lähtee vähän hanskasta ja alkaa herkästi poikittamaan. Opeteltiin sitten ohessa myös pyörimistä paikallaan (siis koira pyörii) ja sekin alkoi olemaan kivalla mallilla.


Luoksetulot: Taas eteentulotreeniä. Nyt otin lelun kanssa alkuun niin että se oli mulla leuan alla, sitten niin että se oli käärittynä treeniliivin sisään. Riehalla oli kovin hauskaa ja kyllä se eteentulokin sieltä löytyy.


Paikallaanolot: Treenailtiin sekä istumista että makaamista. Istumista kestää paremmin, maassa meinaa herkästi nousta varsinkin kun palaan vierelle. Tehtiin siinä vaan sitten alkuun niin, että otin yhden askeleen ja palasin palkkamaan, että varmasti kesti. Muuten keskittyi hyvin, eikä ohikulkijatkaan haitanneet.


Kaukot: Testasin huvikseen millä mallilla olisi avoimen kaukot ja oisihan ne aika kivalla mallilla. Ainoa pieni ongelma on ennakoiminen, mutta rauhallisella käskytyksellä pelaa.


Riehan laatikkokontakteja ollaan tehty edelleen. Ihan pienoiseksi ongelmaksi on nyt muodostunut se, ettei se ota enää nameja vastaan, koska odottaa vaan lelua. Eli jää 2on 2off, mutta haluaa vaan sen lentävän lelun. Leluhullu, mikä leluhullu. Sinänsä tuo ei tuota ongelmaa, jos saisi sille opetetuksi leikin laatikon päällä, siihen tässä kuitenkin pyritään. Voi olla alkuun vaan aika haastavaa, tuo kun tykkäisi riekkua ja pomppia niin kovasti.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Lisää agii!

Koko konkkaronkka taas hallilla. Tänään kuvattiin videoitakin (joissa muuten on kaikissa väärä päivämäärä :D). Rieha aloitteli pujottelulla ja verkoilla, jossa tosin parissa välissä oli ohjurit. Hyvin oli mielessä vaikka kolmen viikon juoksutauko oli takana. Palkkaa voisi varmaan alkaa siirtämään kauemmas lopusta, että saa enemmän tilaa mennä. Hakee hienosti ja itsenäisesti aloitusta, omaa paikkaa voisi vielä vahvistaa. Liitettiin siihen putki ja sitten hyppy-putki ja edelleen pelasi (kunhan en itse huutele tyhmiä täällä, täällä-käskyja väliin).


Sitten otettiin pari toistoa hyppy-mutkaputki-hyppy ja sekin pelasi hienosti. Loppuun vielä puomin ylösmenon läiskintää. Videolla näkyy hyvin oma hienoinen epäjohdonmukaisuus, pitäisi olla selkeämpi vapautuskäskyn kanssa. Olen käyttänyt Yessiä, mutta sanon sitä muutenkin kun R tekee oikein. Samoin se, että ei lähtisi oman liikkeen mukaan vaan vapautuskäskyllä pitää muistaa. Pätkä näistä (elkää kelpieihmiset naurako, minen ole tottunut tuollaiseen tykkiin ):



Sitten Tuike ja Vesku. Tekivät vähän samantyylistä rataa kuin edellisenä päivänä. Pujottelussa oli nyt samat verkot kuin Riehallakin. Meno parani joka kerta ja minusta T liikkuu hienosti:



Ja loppuun Vimps. Tänään ei ollut ihan niin paljon intoa ja sama väännös-käännös rata kuin Tuikella ei ottanut sujuakseen. Vimpsillä oli joku inhotus mustaa putkea kohtaan ja pomppi muutenkin laiskasti. Otettiin sitten vaan helppoa vauhtiympyrää, jossa liikkui jo paljon paremmin ja innostui. Puomilla meni kerran niin lujaa, että meinasi tassutkin livetä.



Loppuun vielä tyylinäyte Riepottimen levosta:


 


Tokoa, agia ja MEJÄ-kauden melkein aloitus

Aamusta treenaamaan. Aloiteltiin ensin tokojuituilla, saatiin seuraksi Miia ja Tytti-mali sekä Raisa ja Naru. Vesku lähti mukaan ja kuvasi sitten treenejä.


Rieha aloitteli:


Seuraaminen: Tuntui ok menolta ja ilme ihana. Hyvin teki, vaikka häiriötä oli ympärillä. Toki kestoa ja pituutta pitää vielä treenata Tästä ei tullut videota.


Liikkeestä maahanmeno: Aika kivasti hakee, muutamia vääriä toistoja ja pari haukahdusta, mutta idea alkaa olla selvillä. Omaa liikettä pitää vielä kasvattaa, samoin kestoa maassa pysymiseen. Testailin vähän eri äänensävyjä ja tuntuisi että korkea "ma", saattaisi sopia paremmin kuin matala "man". Tiedä sitten että onko sillä oikeasti mitään merkitystä...


Luoksetulo & luoksetulon stopit: Tehtiin lyhyeltä matkalta eteentuloja, hakee paikkaa tosi tiiviisti, tykkään. Nyt annoin voimakkaat käsiavut, osaa hakea kyllä jo vähän pienemmilläkin, mutta helpotusta välillä. Stoppeja tehtiin kahdella lelulla ja suurimmaksi osaksi ok. Leluista meinaa vähän tulla aijaamista, mutta nillä saa toisaalta sitä vauhtiakin.


Nouto: Vauhtinoutoja alkuun. Vähän meinaa herkästi varastaa, vaikka välillä malttaa hienosti. Otin sitten viimeiseen suosiolla pannasta kiinni, eikä se siinä kisko ollenkaan. Erikseen tehtiin vähän luovutuksiakin, pikkaisen meinasi mällätä. Jännä on myös se, että kun istuu ja otan kapulan niin siinä kohti ponkaisee ylös, tuleeko sitten vähän liikaa painetta minun suunnasta kun kumartelen. Tuota pitää myös treenata.



Tuike sitten. Näistä ei saatu videota niin paljoa:


Siirtymiä ja ruutu: Miia liikkuroi meille varmaan jonkun viitisen siirtymää. Ne oli minusta oikein kivoja. Otettiin sitten yhteen mukaan ruutu. Taas tuli se viime aikojen ongelma esiin. Eli menee ruutuun, mutta on jotenkin hukassa, eikä kuuntele käskyjä, juoksee vaan saman tien takaisin. Tehtiin sitten lähteltä siirtymiä yhdessä ja alkoi taas paikka löytyä. Jonkinlaista itsevarmuuden puutetta havaittavissa siis...


Paikkamakuu: Tuike oli keskellä. Sanoin jättökäskyn vähän liian kivasti ja nousi perään. Uudella, jämäkämmällä käskyllä jäi hyvin ja makasi rauhassa. Otettiin vielä lähdön uusinta ja lyhyt aika piilossa ja nyt pysyi täysin ongelmitta. Lisäksi tehtiin istu-maahan-jumppaa rivissä. T teki hienosti, eikä reagoinut muiden käskyihin.


Kaukot: Tehtiin Narulle häiriöksi vieressä kaukoja, ihan lyhyeltä matkalta. Nättejä siirtymiä, ei valittamista.



Seuruu: Loppuun seuruu. Kiva fiilis, tykkäsin!


Siirryttiin sitten hallille ja agilityn pariin. Vesku ja Tuike tekivät ensiksi rataa, joka näytti tältä:



Otettiin pujotteluun verkot, ihan vaan varmistukseksi, ettei vääriä toistoja tule. Alkuun tekivät niitä erikseen ja sitten radalle. Oikein kivasti meni, ohjaus sujui ja pujotteluun onnistui eri ohjaukset. Yksi toisto tässä:



Saivat vielä paljon paremman vauhdin, kun Vesku hetsasi lelulla, siitä ei tullut videota. Mutta hauskaa tuntui olevan. Erikseen tekivät vielä pätkää rengas-hyppy-hyppy-keinu-hyppy, ihan vaan keinun varmistamiseksi. Sekin sujui ihan ok ja loppua kohden Vesku sai siihenkin hyvin vauhtia.


Viima teki samaa rataa. Se oli taas ihan innoissaan :D. Ei ihan niin liekeissä kuin edellisellä kerralla, mutta melkein. Pujottelu sillä sujui ihan superisti, ihanaa kun sillä on selkeä päämäärä. Putket on Viiman ällötys, välillä meinaa ravata niihin, mutta suurimmaksi osaksi tulee laukalla ulos. Hypyt oli nyt matalia ihan huvikseen. Rengas tuotti alkuun ongelmia, mutta sekin selätettiin.



Ja MEJÄ-kausi stratattiin melkein siksi, että kävin kuuntelemassa luennon MEJÄ;stä. Ei ehkä ihan vielä ole maastoja itse jäljen tekemiseen, mutta hauska oli kuunnella luentoa ja siinä tuli paljon uusiakin juttuja. Hommaan kuuluu vielä ohjattu jälkientekopäivä toukokuun alussa, kiva kuulla osaavien vinkkejä käytännössäkin. Ja jospa nuo lumet sulaisi sen verran, että pääsisi jo ennen sitä veren kanssa leikkimään...

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tytöt tahtoo pitää hauskaa

Aamupäivästä lähdettiin Riehan kanssa lenkille kera Naava-snautserin ja Sadun. Riehan juoksu oli vissiin parhaissa päivissä, raukka koitti jumpsuttaa Naavaa ihan innoissaan. Varmaan Viimalta oppinut tuollaiset tavat... Mukavasti ne myös juoksi ja paini. Pururadalla oli paljon pehmeää lunta ja näkee, ettei R rallaa vielä ihan täysiä kun upottaa eli senkin takia keskittyi enemmän painimiseen.


Tässä parit kuvat lenkiltä by Satu Kuntsi:



Supi, supi.



Banzai!




Lenkin alussa tehtiin vähän laatikkokontakteja. Lotta varoitteli, että jossain vaiheessa voi tuntua ettei homma etene ja siltä vähän nyt tuntuu. Rieha menee laatikolle 2on 2off, mutta ei meinaa pysyä siellä ollenkaan eli takapuoli ja takajalat meinaa lentää laatikolta saman tien. Harjoitellaan, harjoitellaan...


Illalla oli vuorossa vielä treenejä. Vesku ja Tuike lähtivät testaamaan avoimen ryhmän treenejä, joissa kouluttajana toimii Kärnän Julia. Treeni näytti tältä:



Oikein mukavaa menoa oli parilla. Alun välistävetoa piti vähän treenata, mutta muuten homma sujui kuin vettä vaan. Tuntui, että pujottelussakin Tuike on parantanut tekniikkaa tauon aikana, sillä oli selkeä päämäärä eteen. Ensi kerralla pari saakin mennä jo vaativampaan ryhmää, kun osaamista kuitenkin on.


Viima pääsi tekemään tuon saman radan. Se oli ihan innoissaan, oikeasti aivan liekeissä! Mukavaahan sen kanssa on tehdä kun se etenee noin hyvin, ohjauksessahan sillä ei ole ongelmia, menee tasan sinne mihin näytetään. Ekalla kierroksella tuli 8-hypyn väärälle puolelle, ihan omaa ohjausta, tokalla kerralla sekin sujui. Pujottelu oli makea ja muutenkin hyvä meno. Ihana Vimps, tuollainen kun se olisi aina!


Viima oli niin liekeissä, eikä olisi halunnut lähteä, joten tehtiin vielä lyhyttä vauhtiympyrää: u-putki, pujottelu, hyppy, pussi, hyppy. Edelleen vauhti hienoa, ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Tuike teki vielä Veskun kanssa tätä ja siihen oli hyvä lopettaa.


Rieha tokoili parkkiksella. Voi sitä intoa ja iloa taas kerran! Perusasentoon pärähtää niin vauhdikkaasti, seuraamispaikka on intensiivinen ja ilme ihana. Vieressä skeitanneet pojat ei haitanneet keskittymistä yhtään, tekee niin täysiä. Seuraamisen lelupalkkaamiseen olisi hyvä saada jotain vinkkejä, alkaa niin herkästi keulimaan, vaikka ilme on lelun kanssa vielä extrahyvä.


Stoppeja tehtiin namipelillä, kivasti pelasi ja vauhti on hyvä. Luoksetulosta otettiin vaan eteetuloja peruutellen, hakee paikan tosi hyvin, eikä pelkää tulla lähelle. Loppuun vielä noutoa, eli kapulan pitoa ja eteentuomista. Ihan pikkaisen meinaa mällätä istuessaan, mutta paransi koko ajan ja loppuun saatiin jo oikein hyviä luovutuksia.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Yksi vapaa hujahti taas mukavasti. Aamupäivä duunissa JATin kisoissa ja sen jälkeen lähdettiin vielä Jennyn ja pystärien kanssa treenaamaan. Paikka oli meille ihan uusi, joten vähän sitäkin puolta.


Riehaa en tuolla uskaltanut hulluna riehuttaa, koska pohjana oli asfalttia ja se tuppaa tekemään niin sata lasissa. Seuraamista tehtiin, sujui hyvin ja takapuolikin saatiin pysymään kohdillaan. Liikkeestä maahanmeno on jo aika ok mallilla, kestoa vaan puuttuu. Seisomista ei vielä niin hyvin hiffaa sivulta, edestä kyllä stoppaa hienosti. Kaukojumppa sujui hyvin ulkonakin. Luoksareissa tehtiin taas vaan eteentuloja lelun kanssa, kivasti hakee istumista sen avulla. Loppuun vielä lyhyet paikallaolot sekä maassa että istuen. Maassaolo sujui hienosti, istumisessa ehti kerran nousta. Matka eikä aika ole vielä pitkiä ja palkkailen hyvin tiheästi, mutta pääasia että pysyy, vaikka Jenny treenaili lähellä.


Tuike jatkoi liikkeiden välien treenausta. Jenny liikkuroi meille ystävällisesti kolme siirtymää ympäri kenttää, joista yksi oli merkille, eli koemaista fiilistä. Aika kivasti sain vireen pysymään. Se näkyi erityisen hyvin siinä kun otettiin kolmannen siirtymän jälkeen seuraamispätkä. T oli alusta asti todella hyvin hereillä, paikka sälyi ja vire oli ihana! Tuolla seuraamisella saataisiin jo aika kivojakin pisteitä. Oikeasti jos vireongelmat saisi noita välejä treenaamalla kuntoon, niin mikäs siinä. Ihan pikku-T! Lisäksi naksuttelin sille vielä erikseen seuraamista ja sivulletuloja, luoksarin seisomista ja kaukojen seisomista. Tosi pätevää menoa.


Viima pääsi tekemään viimeisenä ja sekin oli ihan liekeissä. Tein sille sellaisen pidemmän pätkän johon sisältyi seuraaminen, liikkeestä maahanmeno, liikkeestä istuminen ja luoksetulo. Kaikki tehtiin peräkkäin, ilman palkkaa ja lähtien aina suoraan edellisen lopusta. Eli vähän erilaista treeniä vaihteeksi. Ja tuntui että Vimps tykkäsi kovasti. Seuraaminen oli super alusta loppuun, liikkeestä maahan jäi ekalla kerralla seisomiseksi, mutta uusittiin samantien ja meni hyvin maihin. Liikkeestä istu sujui upeasti, vaikka ei olla juuri treenattu ja luoksetulo oli vauhdikas ja eteentulo hyvä. Tykkäsin kovasti tekemisen meiningistä. Ehkä Viimankin ongelmana on ne liikkeiden välit, joissa vire laskee. Nyt kun vedettiin reippaasti kaikki putkeen, niin tuntui vaan, että vire nousi.


Taitaa olla ohjaajan ongelma se, ettei osaa opettaa koemaista tekemistä eli sellaista yhtenäistä suoritusta... Pöh ja eikun lisää treeniä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Fiilistreenejä ja paljon hyviä ajatuksia

Tänään taas vapaapäivä ja tehtiin jos jonkinmoista. Pitkä sepustus siis luvassa...

Aamupäivästä Killerille. Käytiin eka lenkki metsässä. Olipa muuten rankka 15min, kun joka toinen askel upposi polvea myöten hankeen... Koirillakin upotti, eikä edes Rieha riehunut normaaliin malliin. Ei siellä enempää kyennyt olemaan, kengät oli jo ihan läpimärkiä. Äkkiä hus pois nuo lumet!!

Viiman kanssa tehtiin hallilla agipätkää, joka näytti tältä:

'

Eli siis hyvin simppeliä, motivaatio oli päivän sana. Lähdettiin ketjuttamaan lopusta päin. Tuloksena se, että Vimps meni täysiä ihan koko ajan, myös putkeen. Hyppyjen kierrossa valssasin itse 4-hypyn taakse, sujui tosi hyvin ja Viima tykkäsi kun sai lähteä tykkittämään loppusuoralle minun edelle. Oikein kiva fiilistreeni siis! Loppuun tehtiin erikseen vielä keinua, jossa ei ongelmia.

Loppupalkka toimii nyt todella hyvin ja vaikka alkuun vaikuttaisi, että Viima ei ole ihan täysillä mukana, niin vire kuitenkin nousee mukavasti kun pääsee tekemään. Hyvähyvä!

Tuike kävi hallissa tekemässä laatikolla kontaktiharjoitusta. T on tajunnut idean älyttömän hyvin, tarjoaa 2 on 2 off ja jää siihen hienosti. Vapautan sen heittämällä namia, koska se tuntuu pelaavan parhaiten. Pallokin voisi toimia tuossa. Se tarjoaa edelleen maahanmenoa ja keskittyy ihanasti.

Riehan kanssa oltiin sitten ulkosalla. Sekin aloitteli laatikolla. Eilen kun tehtiin kotosalla, niin ihan kuin olisin havainnut pientä paineistumista, luultavasti ihan juoksuista johtuvaa. Tänään ei ollut siitä puhettakaan, intoa oli n. 100-kertaa enemmän kuin järkeä... Se on tosi vaikea saada pysähtymään 2on 2off, heittää pyllyn yli niin herkästi, kun odottaa vaan lelua. Päädyin lopulta vaan siihen, että naksautin kerran oikeasta paikasta, odotin hetken ja vapautin lelulle. Sillä saatiin paras tulos ja joku järki päähän. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

Muutenkin tuntui, että namit ei olleet ollenkaan pop, leikkiä olisi vaan pitänyt. Se söi normiahneesti (ja ahnehan se on), mutta pomppi ja hyppi kohti lelutaskua joka välissä. Eipähän siinä, palkkailtiin sitten lelulla. Seuraamisessa otettiin vaan paikallaan pyörimistä, josta lelupalkka lensi taakse. Muuten saattaa lelun kanssa edistää innoissaan, eli takapuolen paikasta pitää pitää huoli.

Luoksetulossa otettiin ensin pari vauhtiluoksaria suoraan leluun jalkojen välistä. Malttoi hyvin istua ja tulee ihan täysiä, eli sitä ei tarvitse kyllä treenata. Erikseen tehtiin sitten eteentuloja niin, että lelu oli mulla leuan alla ja tippui sieltä kun tuli eteen. Ja hyvinhän se tuli! Ihanaa kun se keskittyy ihan satasella, tekee ja odottaa milloin se ihkulelu tippuu.

Loppuun leikittiin vielä kahden lelun leikkiä. Koitin olla oikeaoppinen ja rauhoittaa sen välillä ja kivastihan se tuli viereen raaputeltavaksi. Heti kun lelu alkoi taas elämään, niin oli satasella mukana.

----------------------------------------------------------------------------------

Illalla lähdettiin Vihtavuoren maneesille tokoporukan treeneihin. Ei ollakaan päästy paikalle pitkään aikaan, kiva oli olla ja keskustella ongelmista muiden kanssa.

Tuike aloitteli ruudulla. Sillä on nyt vähän ollut sitä paikanhakemisongelmaa pitkästä matkasta. En halua viedä sille mitään valmiiksi ruutuun, ettei ala etsimään sitä, enkä mielellään kävisi näyttämässäkään, koska haluaisin että se kisamaisesti bongaisi ruudun. Päädyttiin sitten siihen, että lähetän se kisamatkasta ja Hanna meni seisomaan lähelle ja minun naksauttaessani oikeasta paikasta heitti Tuikelle namin. Sujui oikein kivasti. Tuike tajusi heti, että palkka tulee Hannalta ja vähän kääntyi sinne päin, mutta stoppasi hyvin. Vielä pari lähetystä eri suunnasta ja hienosti haki paikan.

Sitten tehtiin kisamaisesti ketjuttaen:

  • Hyppynouto: Kolautti jalkansa menomatkalla, eikä sitten uskaltanut hypätä takaisin. Tämä oli pakko uusia, vaikka kisamaisesti tehtiinkin. Otettiin yksi lauta pois ja sen jälkeen hyppäsi ok kumpaankin suuntaan. Perusasento oli väljä, muuten kiva ja sopivan vauhdikas.
  • Liikkeestä istuminen : Hyvä seuruu ja nopea istu, ihan hinasen vinoon. Ei valittamista.

Itse liikkeistä ei sen kummempaa, mutta siinä tuli näkyviin yksi meidän ongelmista eli liikkeiden välit. Tuike tykkää tehdä liikkeitä, mutta niiden väleissä se alkaa herkästi nuuskimaan ja joudun hulluna houkuttelemaan sitä taas mukaan. Ihan avasi omiakin silmiä kun sain kuulla että T ihan selvästi on sitä mieltä, että liikkeiden väleissä ei tarvitse tehdä töitä, minä houkuttelen ja se riittää sille. Liikkeisiin se kyllä skarppaa, mutta kokeissa kun pitäisi työskennellä pitkäjänteisesti ei tee hyvää vireelle jos aina väleissä se lopettaa hommat. Silloin minä sitten houkuttelen ja menetän samalla hermojani.

Treenattiin sitten Birgitan liikkuroimana pelkkiä liikkeiden välejä. Eli B kävelytti meitä ympäri hallia, ikäänkuin liike olisi alkamassa. Minun tehtäväni oli saada Tuike pysymään mukana ja palkka siitä, kun tuli suoraan perusasentoon oma-aloitteisesti. Tehtiin kolme siirtymää. Eka oli hyvä, toka vaikeampi, koska mentiin paikalle, mistä äsken mentiin ruutuun ja T ihan oikeasti tuntui miettivän että "ahaa, tämä onkin joku liike" ja tiputti kontaktin. Eli ihan niin kuin on oppinut ja miten on annettu tehdä. Kolmas oli kuitenkin taas todella hyvä, se tuli suoraan sivulle ja piti koko ajan vireen yllä. Nämä siis nyt ohjelmaan ja paljon! Varmasti auttaa kokeissakin jos saadaan nuo sujumaan.

Loppuun vielä paikkamakuu kahden muun koiran kanssa. Aikaa reipas pari minsaa. Ei ongelmia. Tosi hyvä treeni, muistin itse olla iloinen ja aktiivinen, T oli selkeästi mielissään. Ja oli tosi kiva kuulla muiden mielipiteitä.

Rieha pääsi riehumaan lähitielle Noomi-aussien kanssa. Parivaljakko ei ollutkaan nähnyt pariin kuukauteen, mutta ihanasti ne pelasi yhteen! Jotenkin tosi tasavertaiset leikkikaverit, yhdessä ne kiskoi lelua ja juoksivat rintarinnan lelu suussa. Ja jos toinen päästi irti, niin toinen tarjosi lelua uudestaan ja ilman minkäänlaisia murinoita ne kiskoivat, pyörivät ja juoksivat. Vähän tuntui, että Rieha oli nyt se "aikuinen" ja pysähtyi välillä jopa nuuskuttamaan pelkän riehumisen sijaan. Mutta hauska pari nämä australianpöljäkkeet!

Loppuun tehtiin vielä ihan hinasen sivulletuloja ja seuraamista ihmisporukan ja vieraan koiran vieressä. Ihan mahtispentu! Paikka pysyi, ei koittanut kertaakaan mennä ihmisten tai koiran luokse, vaikka esim. kierrettiin ihan vierestä henkilöryhmämaisesti. Ja paikka oli super, samoin ilme. Ihana penne.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Möllikisojen valloittajat

Puoliksi pakotin Veskun suoraan töistä JATin epävirallisiin kisaamaan Tuiken kanssa. Tuikehan ei ole treenannut sitten viime kevään kuin muutaman kerran ja sama juttu Veskulla. Mutta koska edellisenä päivänä meni nin hyvin niin ajattelin että varmasti sujuu. Ja niinhän se sujui Rata oli tosiaan möllirata ja suunnilleen tämän näköinen:

Rata oli oikein hyvä aloitus parivaljakolle, ottaen huomioon kummankin tauon ja sen, ettei Vesku ole kisannut. Tekivät radan kaksi kertaa, kummallakin kerralla puhdas ja hieno rata. Toisella kierroksella paransivat aikaakin vielä n. 4 sekuntia, eli meno oli tosiaankin huippua! Ihanneaika oli 40s, parivaljakon aika 23,97s eli tulos -16.03s.  . Koska Tuike on kisannut kakkosissa, eivät nyt päässeet palkinnoille, mutta kannustusaplodit epävirallisesta voitosta parivaljakko sai. Mahtista!

Olen nyt miettinyt Tuiken agiuraa. Jalka on toiminut hyvin, leikkauksesta on kulunut 9kk ja se painaa lenkillä menemään ihan täysiä. Se rakastaa tehdä agia ja oikeasti sen naama on vaan loistanut kun on nyt päässyt tekemään. Se on pieni koira, hyvällä fysiikalla ja agi on kuitenkin etupäälle rasittavampaa. Fyssarikin on todennut että jalka on hyvällä mallilla. Eli jos jalka ei millään lailla oireile, niin eiköhän se saa jatkaa agiharjoituksia. Se kuitenkin osaa, joten mitään jankkaamistreenejä ei tarvitse vetää. Uskoisin että hyödyt voittaa haitat tässä tapauksessa, kunhan kunnosta pidetään muuten hyvä huoli.

Viima kävi kisoissa vaan hengaamassa, kun en sitä sitten maksanut radoille. Harmitti kyllä jälkikäteen, sen verran hyvällä mielellä se oli hallissa: istui kontaktissa vieressä koko ajan ja heilutti häntää. Seuraaminen onnistui mainiosti ja vire oli siinäkin kohdillaan, eli olisi saattanut mennä rataakin mukavasti. Mutta -isi, -isi, enpähän ilmoittanut. Jotenkin se meinaa vaan edelleen jännittää...

Riehan kanssa käytiin kävelemässä kotiintulomatkalla keskustan suunnassa. Sille pitäisi ehkä vähän opettaa enempi tuota hihnakäytöstä ja käydä vähän enemmän myös ihmisten ilmoilla, missä vastaantulijoita riittää. 500m matkalla ohitettiin 4 koiraa, joista ekan kohdalla saatiin hyppyhepulit, mutta muiden ohi mentiinkin sievästi lelua tuijottaen. Ihmisissä sama juttu. Erityisen ihania oli lapset, jotka odotti meidän vieressä suojatien ylitystä. Eikun namia naamaan, niin saahan sillä yhden ylisosiaalisen kelpienkin pysymään joten kuten housuissaan...