maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viikonloppu ja vähän päälle

Onpas ollut rankkaa yövuorojen kanssa. Olen nukkunut sellaisia reippaan 12h yöunia siihen päälle. Oisko siinä jotain kevätväsymystäkin?

Ollaan me toki jotain tehtykin. Lauantaina koirat pääsivät Tiinan kuvattavaksi ja mahtavia kuvia tulikin, kiitos tuhannesti Tiinalle! Tuntuu että jokaisesta koirasta tuli filmille sitä omaa ilmettä. Ennen kuvausta Rieha juoksi pikkaisen viestiä, eli ihan motivaatiotreeniä. Kyllä muuten riitti motivaatiota ja vauhti oli sen mukainen. Raisa ja keppi tuntuvat olevan nyt aivan pop. Jokainen koira vähän tokottelikin kuvausrekvisiitaksi, kuten kuvista näkyy. Mutta sitten niitä kuvia, myöhemmin ehkä lisää.

Ensin kimppakuva, joka pääsi heti blogin banneriinkin. Aika pätevän näköinen lauma.


 Riehan katse


 Paimenleikkiä



 Simpsakka tyttö


 Seruu ja sen ilme <3



 Viima jolkottaa


 Tämä on niin Viimaa, ei voi kun nauraa


 Kapulalle mennään näin...


 Pieni-rimprenssa <3



 Se on myös hurja lelunsaalistaja

 Ja päheä tokokoira


Sunnuntaina treenasin Riehan kanssa kotikotona pihalla. Seuraamista, tolpan kierroista sivulle tuloja ja eteentuloja ja paikkamakuuta. Kaikki oli kovin priimaa ja meno hyvää. Paikkamakuussa nyt erityishuomio ja pysyi kyllä hyvin, vaikka aiheutin itse häriötä mm. liukastelemalla kovasti. Saisi muutenkin kyllä nuo jäät sulaa, niin pääsisi paremmin treenaamaankin.

Tänään tehtiin lenkin jälkeen paikkamakuu Veskun valvonnassa/häiriössä. Se oli erinomainen. Illalla käytiin vielä uudella parkkiksella tokoamassa Raisan kera, taas seuruuta, luoksaria ja paikkamakuuta. Seuruussa oli hieman hömppäämistä, jostain syystä otti porokoirista kovasti häiriötä. Luoksari täydestä matkasta oli hieno ja paikkamakuukin ok.

Tokottelun päätteeksi tehtiin vielä viestin motivaatiota ja edelleen R juoksi erinomaisesti. Menin mutkan taakse, joten suoraa näkölinjaa ei ollut, eikä jäänyt yhtään katselemaan minun perään. Se on kyllä ihan hullu kun juoksee, aivan uskomaton vauhti. Toivottavasti nämä motivaatiojutut nyt saa sille ideaa selkeämmäksi ja varmuutta siihen että en katoa toisesta päästä mihinkään.

Ei kommentteja: