Rieha sai tänään ensimmäisen oikean tittelinsä, vähänkö on ohjaaja nyt ylpeä :D.
Käytiin siis Pieksämäellä käyttäytymiskokeessa. Jännitti ihan hirveästi, jotenkin tälläinen uusi juttu on taas tosi kauheaa. Liikkeiden jälkeen piti oikein puhaltaa, kun tuntui että taju menee... Onneksi Rieha on siitä niin mainio, että se melkeinpä tuntuu nykyään parantavan suoritusta kun itse olen outo. Vissiin on hauskaa kun on jännää (jotenkin Riehalle tyypillistä...). Tottikseen jouduttiin koko sakin ensimmäisinä. Ei paljon auttanut jännitykseen, kun en ehtinyt nähdä kenenkään muun suoritusta...
Hihnassa seuruu oli suurimmaksi osaksi tosi hyvää, hieman ekalla suoralla tippui kontakti reunalla olleiden agiesteiden takia, mutta muuten hienoa ja olin tyytyväinen. Perusasennot oli tuomarinkin mukaan hyviä ja henkilöryhmä sujui. Irti seuraamiseen mennessä en edes huomannut että meidän parina ollut koira oli lähtenyt hiipimään kohti ohjaajaa ja kun tultiin seuraamisessa heidän kohdalleen, niin tuomari antoi toisen koiran ohjaajalle käskyn kytkeä koira. Tässä Riehalla tipahti kontakti, kun toinen oli sitten niin lähellä, mutta muuten oli taas hyvä meno. Seuraamisien välissä se taisi haukahtaa kerran, kun komensi minua tekemään jotain :D.
Jäävät tehtiin uuden säännön mukaan, eli että pysähdytään ja annetaan käsky. Näissä ei Riehalla ollut minkäänlaista ongelmaa, hyvät seuruut ja istui sekä makasi hienosti. Luoksari oli sekin aikalailla täydellinen, hieno vauhti, eteentulon paikka tosi hyvä ja sivulletulo sähäkkä. Paikkamakuu meni ihan täydellisesti, tosin annoin tietoisesti jätettäessä paikka-käskyn, mitä ei tietenkään pk-puolella saisi tehdä. Mutta itse makuu oli super (pystyin näkemään Riehan seinässä olleen heijastuksen kautta).
Tottisosuus siis läpäistiin hienosti ja tuomari kiitteli että siinä oli erinomainen esimerkki muille. Sanoi myös että oltaisiin ihan valmiita 1-luokan tottikseen näiden liikkeiden osalta :).
Sitten kaupunkiosuudelle, joka tehtiin Pieksämäen keskustassa. Kyllä muuten riitti kulkijaa tuon kokoisessa kaupungissa. Kaupunkiosuuden aikana meni ohi tavallisten kävelijöiden ja koiranulkoiluttajien lisäksi mm. rullatuoli, perässä vedettävä matkalaukku ja kaiken kukkuraksi vielä yksi juoppo tuli haastamaan riitaa henkilöryhmälle. Aikamoista :D. Rieha oli kaupunkiosuudessa ihan lunkisti, ei tosin kauhean kauniissa kontaktissa (miten niin meidän hihnakävely on vähän niin ja näin), mutta ei reagoinut mihinkään millään lailla. Kaupan edessä se oli ollut nätisti, mitä nyt oli vähän koittanut seistä takajaloilla ja katsoa kaupan tuulikaappiin lasien läpi :D.
Kokonaisuudeessaan hyvä koe ja kannustavaa porukkaa, mikä oli kiva juttu. Koirista 9/10 pääsi kokeen läpi (yksi jäi tottiksesta kiinni).
Riehan käyttäytyminen testattiin vielä kokeen loputtua, kun metsässä meidän luokse karkasi toinen koira. Ja Rieha oli niin fiksu, heilutti häntää ja that's it. Saa olla taas ylpeä pienestä kelpiestään, kaikin puolin!
7 kommenttia:
Onnea hienosta suorituksesta! Olette kyllä niin loistava pari, kasvattaja kiittää ja kumartaa!
Erja
Mie kiitän ja kumarran mahtavasta koirasta! Ohjaajalla on helppoa sen jälkeen!
Hienoa! Nauti hienosta koissustasi!!! :)
Paljon onnea Riikka & BR Rieha! :)
Siis BH :D
Onnittelut BHsta, mahtanut olla hienoa menoa, olisiko videolla :)
Tätä ei valitettavasti ole videolla. Jännitin niin paljon että videokamera unohtui totaalisesti. Enkä tiedä oisinko halunnut nähdä sitä omaa puhaltelua videolta :D.
Lähetä kommentti