Raisan kanssa treffattiin Tokmannin pihassa treenien merkeissä. Käytin tilaisuutta hyväksi ja vähän kaupunkikäveltiin, tosin porukkaa oli aika vähän liikenteessä. Mutta pitää maalaiskoirankin päästä välillä kaupungille :D.
Itse treeni sitten. Tehtiin alkuun seuuruta, joka oli priimaa. Siitä parit luoksarit, joissa hieman ennakoi sivulletuloa, joten loppuun tehtiin eteentuloja tolpan kierron kautta, ettei aina tarvitse tehdä koko luoksaria. Näissä eteentulo pelasi taas tosi hienosti. Kierroista tehtiin myös seuraamisen aloituksia, niissäkin hyvä meno.
Raisa teki meille tuomarille ilmoittautumisen ja kättelyn kanssa sai olla tarkkana, kun pieni keepi oli sitä mieltä että käsissä vaihdetaan jotain suurta herkkua. No, ei siinäkään ongelmaa sitten loppujen lopuksi. Tehtiin myös pieni seuruu yhden hengen henkilöryhmässä, ihan ok menoa, tosin nyt viereen rakennettu ruutu meinasi hieman kiinnostaa. Mutta ihan perushyvää menoa.
Ruudussa Rieha sai käydä kerran ja se oli ihan priima kaikin puoli. Sitten paikkamakuuta, Naru teki samaan aikaan häiriökoirakkona. Tässä olikin sitten haastetta, tuntui ettei R meinannut millään pysyä maassa. Se ei liikkunut, mutta nousi istumaan, seisomaan tai vähintäänkin koitti maata kyynärät ilmassa. Käskyihin tai Narun tekemiseen ei minusta reagoinut. Lopputulema minusta tähän oli se, että sillä oli kylmä. Pakkanen kiristyi iltaa kohden ja sillä on vielä valeraskauden jäljiltä isot ja paljaat nisät. Temputin ja lämppäsin sitä huolella ja tein sen jälkeen ihan lyhyitä makuita ja niissä pysyi hyvin.
Loppuun tehtiin vielä pari merkkiä. Ohjatun kapulat oli ympärillä häiriönä, mutta hyvin haki paikan ja vauhti oli hieno. Ihan pätevää siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti