Hanne oli suunnittelut radaksi tänään tällättisen:
Ekalla kierroksella saatiin oikein kiva puhdas rata noihin välistävetoihin saakka. Tiesin että niissä tulee ongelmaa ja vaikeaahan se olikin. Mun pitää itse keskittyä niin pirusti että saan ehdin ohjaamaan Riehan. Vastakkaisella kädellä ottaminen toimii, mutta jos ottaa liian voimakkaasti, niin tiputtaa riman. Niin herkkää... Mutta saatiin me onnistumaankin.
Muuten rata oli oikein kiva. Puomin kontaktit oli ekalla kerralla ihan superit. Tokalla kerralla meinasi vähän laukkoa, mutta kun muistuttelin ylösmenosta, niin malttoi ottaa senkin. 5-hypyllä treenattiin sylivekkiä, koska R leiskaisi siinä tosi pitkälle ennen kääntymistä. Se toimi hyvin Riehalle herättäjänä ja kaari hypyllä pieneni huomattavasti. Pussiin tein takaaleikkauksen ja se toimi hienosti.
A:lla todettiin, että Riehalle pitää ottaa joku hidastekäsky, koska muuten vetää sen niin lujaa, että fyysisesti stoppaaminen on vaan tosi hankalaa. Suhisin sille sitten hieman heti kiipeämiskäskyn jälkeen ja se hidasti vauhti juuri sen verran, ettei mennyt harjan yli sellaisella hullulla loikalla ja pystyi sitten pysähtymään paremmin 2o2o. Ylösmenoa mietittiin myös ja todettiin että ei sitä varmaan kannatta A:lla alkaa pysäyttelemään, osui kuitenkin hyvin kontaktille.
Itsenäisesti treenattiin vielä puomia ja erityisesti sitä vasemmalta ohjausta. Otin siihen avuksi yhden siivekkeen, ettei päässyt ylösmenolla kääntymään minua kohti. Se toimi hyvin.
Lisäksi treenittiin vähän kaukoja ja palkkailin kovasti ekasta istumisesta eri matkoilta. Se sujui tosi kivasti. Ollaan nyt myös kovasti jumppailtu ihan tekniikkaa ja tuntuu että sillä alkaa olla ideaa myös seisomisissa. Seuraamista tehtiin myös, häiriö on aina agihallissa hyvä, eikä se tuntunut Riehaa haittaavaan. Tehtiin erityisesti juoksupätkää ja tykkäsin kovasti sekä ilmeestä että paikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti