keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pesimistä, lenkkiä ja liitelyä

Aamulla Rieha pääsi pitkästä aikaa Naava-snautserin kanssa lenkille. Mentiin läheisille hiekkamontuille, jossa olikin hyvä rallattaa. Rieha juoksi oikeastaan koko ajan, oli niin kivaa. Kyllä muskelit kasvaa kun pehmeässä hiekassa revittää ;).


Illalla oli vuorossa Viiman agitreenit ja otin myös Riehan mukaan. Aino oli suunnitellut tälläisen radan:


Viima on ollut koko viikon tosi kummallinen. Se vaan makaa häkissään, eikä juuri suostu sieltä poistumaan. Lisäksi se vahtii koko huonetta ja leluja Riehalta ja tytöillä on ollutkin pari rähinähässäkkää (joiden jälkeen ne aina leikkivät hulluna). Selkeää valeraskausoireilua (tarkistin vielä kalenterista ja sopisi ajallisestikin tosi hyvin). Sen takia vähän epäilytti mitä se sanoo agilitystä.

Mutta mitä vielä, Vimps oli selkeästi todennut että oli erakoitunut tarpeeksi ja teki oikein kivaa rataa. Taidettiin saada ekalla yrityksellä lähes puhdas rata ja sillä oli kiva fiilis. Haettiin vaan loppuun vielä vauhtia ja uusittiin kohta 7 -12 ja siinäpä se sitten olikin kun meno oli kivaa. Lisäksi tehtiin Viiman kanssa puomia ja putkea superpalkaten ja vauhdin lisäämiseksi. Mukava meno niissäkin. Loppuun Vimps sai hakea pari kertaa noutokapulaa ja jumpattiin vielä hallissa.

Riehan kanssa treenasin ensin erikseen pujottelua ohjureilla. Väleistä taisi puuttu neljä ohjuria. Suurimmaksi osaksi oikein hyviä toistoja, mutta välillä meinasi mennä överiksi ja silloin unohtui myös keskittyä. Pujotteluikiliikkuja meinasi käynnistyä ja välillä sai oikeasti käskeä sen olemaan paikallaan kun koitti tunkea pujotteluun ihan koko ajan.

Sitten tehtiin puomia. Ylösmeno oli nyt ihan hukassa, luultavasti sen takia, että oli jo niin kiihdyksissä tuosta pujottelusta. Eli sitä sai muistuttaa. Lisäksi huomasin taas miten paljon huonommin se toimii oikealta ohjaten. Tokokoira, mikä tokokoira...

Rieha sai tehdä vielä tuota samaa rataa kuin Vimps. Oikean puolen ohjauksen huonous näkyi keinulla, vasemmalta osasi hakea sinne heti, mutta oikealta meinasi tulla ohi. Treeniä, treeniä... Muuten radalla oli kiva meno. 9-11- hypyt oli suht haastavia, mutta kun otin vastakäännöksen ysille, niin johan alkoi kääntymään. Loppusuora toimi hienosti, tein takaaleikkauksen muurille ja R luki tosi hyvin.

Hieman meinasi olla kiihkeää menoa, mutta saatiin onnistumisiakin. Nyt tuo oikeain puolen ohjaus pitäisi ottaa erikoistarkasteluun. Erityisesti kontakteilla on kovasti hukassa siltä puolelta vietäessä.

Ei kommentteja: