perjantai 21. lokakuuta 2011

Parin päivän agit ja tokot

Torstaina ajeltiin Killerille, vuorossa Viiman agiryhmän treenit. Ennen sitä oli sopivasti aikaa ja vapaa kenttä, joten treenasin sitten Riehakin. Nyt oli tarkoituksena keskittyä vaan tekniikkaan, eikä rillutella rataa.

Aloiteltiin puomilla. Tosi hyvä meno, malttoi ottaa myös ylösmenon, enkä joutunut palauttamaan kertaakaan. Samoin alastulo oli hienoa, joten liitettiin vauhtia eli mentiin puomille parin hypyn kautta. Edelleen hyvä meno, kesti liikettä ja stoppasi hyvin. Tehtiin myös keinua ja siinä sama meininki.

Tekniikkana otettiin kahdella hypyllä välistävetoa. Koitin linjata koiraa, että saisin sen mahdollisimman optimaalisella kaarella. Silti se meinasi loikkia niin pitkälle, että teki monta takaakiertoa. Piti palkata useamman kerran pelkästä käteen tulosta, että alkoi reagoimaan, eikä vaan kaahottanut onnessaan. Niin se vaan kaksikin hyppyä voi kiihdyttää... Saatiin lopuksi onneksi hienoja onnistumisia, pitää nyt vaan oikeasti treenata tuota käteen tulemista ja lähelle hyppäämistä.

Loppuun otettiin vielä putkijarruja ja tuntui että Riehalle alkoi idea selvitä. Alkuun pidin lelua putken vieressä, mutta lopussa otin sen pois ja edelleen reagoi hyvin jarrukäskyyn. Ehkä me vielä saadaan hallituja putkia, eikä putkesta 20m päähän sinkoamisia ;).

Viiman treeni oli vähän erikoisempi. Tehtiin kolme eri pätkää n. 7-12 estettä. Saatiin itse suunnitella niihin kohtia, mitkä tuntuivat vaikeilta ja vastaavasti mitkä tuntuivat helpolta. Ekassa pätkässä vaikea kohta oli pujottelusta putkeen meno, eli suoraan edessä oli väärä pää. Tämä ei tuottanut Vimpsille vaikeuksia ja saatiin onnistumaan kerralla. Ainoastaan loppuun haettiin lisää vauhtia ja sitä saatiin loppupalkan kanssa.

Toisen pätkän vaikean kohdan suunnittelin itse. Siinä oli puomin alla putki, ensin mentiin kahden hypyn takaakierron kautta putkeen ja sitten kahden hypyn takaakierron kautta puomille. Yllättävästi tämä oli Viimalle vaikea ja se meni puomin sijasta putkeen ekalle kierroksella. Sen jälkeen kun vein selkeämmin, niin sujui. Loppupätkässä treenattiin linjaamista, se sopii Viimalle, koska ei ole irtoavaa sorttia ja tykkää että mennään yhdessä.

Viimeisessä pätkässä vaikea kohta oli pujotteluun meno. Viimalle tämä oli helppoa ja se pujotteli hyvällä menolla ja sai vielä revittää loppusuoralla. Oikein pätevä treeni Vimpsiltä!

----------------------------------------

Tänään käytiin kisaryhmän tokotreeneissä, paikalla Marjo bortsuineen. Tulin suoraan töistä, joten en jaksanut ottaa mukaan kuin Riehan. Tehtiin:

Ruutu: Vieras ruutu ja otin suoraan bongausta. Kentällä oli ekaa kertaa muitakin merkkejä ja Rieha selkeästi skannasi niitä. Mentiin vähän lähemmäksi, niin johan ruutu taas löytyi. Vaihtelin lähetyksen suuntaa ja tosi hienoa menoa oli. Useampi stoppi ja yksi maahanmeno ja kaikki sujui. Jatkossa voisi ottaa noita hämymerkkejä kentälle, niin oppii erottelemaan.

Nouto: Marjo liikkuroi, tarkoituksena taas vahvistaa sitä että liikkurin käskyyn ei reagoida. Ja eihän se reagoinutkaan, vaan napotti hienosti. Tehtiin pari vauhtinoutoa ja yksi luovutuksen kanssa ja kympin liike on tämä.

Hyppy: Avoimen hyppyä. Jotenkin oli hassua, nimittäin Rieha ei meinannut hypätä ekalla käskyllä. Oisinko sitä sitten liikaa pidätellyt, ettei reagoisi liikkuriin? Samoin istuminen oli vähän hukassa, joten treenattiin sitä erikseen. Ehkä sillä on vielä mielessä alokkaasta että hypyn takana kuuluu seistä. Sillä on muuten luonnostaan aivan sairaan makea tekniikka seisomisesta istumiseen, peruuttaa ihan automaattisesti, eli kaukoja ajatellen todella hyvä juttu :).

Toisessa setissä tehtiin:

Metalli: Pari vauhtinoutoa ja yksi luovutuksen kanssa. Ilme on hieno ja nosto nopea, tosi hyvä. Luovutuksessa hieman himmaili, joten metallin kanssa pitää sitä vahvistaa.

Kaukot: Marjo liikkuroi tätäkin. Eka istuminen tuotti ongelmia, mutta sitten Marjo sanoi että annan ekan käskyn ihan eri sävyllä. Se kun korjattiin, niin johan alkoi sujumaan. Kympin kaukot tämän jälkeen.

Ei kommentteja: