Mejäilijät

Ajeltiin koko porukka metsään ja eikun vetämään jälkeä. Tehtiin kaikki jäljet laimennetulla verellä, koska vanhennusaikaa ei nyt ollut.

Samalla reissulla tuli testattua Riehan ääniherkkyyttä. Paikka mihin mentiin oli ihan Vihtavuoren ruutitehtaan vieressä ja loppuvaiheessa siellä alettiin räjäyttelemään ihan tosissaan. Oma sydän hyppäsi kurkkuun joka kerta ja Vesku oli jo maastoutumassa pahimpien räjähdysten aikaan. Rieha oli irti ja ei välittänyt hommasta mitään, siinäkin mielessä hyvin järkevä pieni elukka :).

Tuike pääsi aloittamaan jäljestyksen. Sille sattui tosi kiva maasto, sammalepohjaista ja tasaista metsää. Pituutta jäljelle tuli sellainen 250m. Pikkukoira jäljesti koko jäljen hyvin varmasti, mutta tuulesta ja maaston tasaisuudesta johtuen meni aikalailla ilmavainulla ja välillä selkeästi jäljen sivussa. Plus että vauhti oli välillä aika lujaa, yleensä Tuiken kanssa saa mennä suht rauhassa. Mutta hienoa ja varmaa menoa silti. Kaikki makaukset löytyi ja tutkittiin ja kaadolla olleen hirven luun kantoin ylpeänä autoon natusteltavaksi. Pätevä pieni koira!

Viiman jälki oli vuorossa seuraavaksi, sillä oli jo haastavampaa maastoa ja pituutta tuli n. 400m. Viima veti jäljen ihan uskomattoman hienosti. Vauhti oli juuri sopiva, maavainulla ja nuuski kaikki makaukset ja harha-askeleet tarkasti. On se vaan mahtava, työskentelee niin intensiivisesti ja varmasti, hötkyilemättä. Hitsi kun pääsisi pian kokeisiin!!

Ja lopuksi Rieha pääsi testaamaan verijälkeä, ensimmäistä kertaa elämässään. Tehtiin sille n. 60m pitkä jälki yhdellä kulmalla. Se oli ihan innoissaan ja jäljesti meidän jälkiä koko matkan hirveällä kiskonnalla. Sama olikin sitten ongelmana itse jäljellä (ja Vesku saikin viedä sen, kun omat kädet ei kestäneet). Verta ei pelännyt yhtään ja lähti kaahottamaan jäljelle nelivetoa ja liinassa sai roikkua ja jarruttaa ihan tosissaan. Se vetikin sitten kulmasta ohi. Uusintayrityksellä löysi kuitenkin perille kaadolle, vaikka meinasi siitäkin vetää yli innostuksissaan. Mutta voi sitä onnea kun metsästä löyty luu, kyllä oli ylpeää pientä kelpiä! Mutta ehkä vielä into korvaa järjen...