Tänään juostiin kaksi rataa JATin möllikisoissa. Luokkana möllimaxit, eli radalta puuttui keinu, rengas ja pujottelu.
Rata oli hyvin suoraviivainen perus-serpentiini ja helppoahan se on Riehan kanssa mennä, koska se irtoaa niin hyvin. Itselle ei edes tule hiki kun ei tarvii juosta (vrt. Viima, joka olisi tuollakin radalla pitänyt viedä joka esteelle loppuun saakka). Hurja vauhti sillä olikin. Kontaktit meni ok, tosin onhan niissä vielä paljon treenattavaa että ovat varmat. Varmasti joku sanoo nyt, että miksi menen koiran kanssa "kisaamaan" jos ne ei ole ihan satavarmat, mutta minusta Riehalla on niistä idea hyvin selvillä, ainoastaan omaa liikettä ym. pitää kasvattaa. Eikä me muutekaan oteta tätä liian vakavasti, mie en ole tottunut tuollaiseen tykkiin, joten mulle melkein kelpaisi tuollaiset kontaktit, koska silti Rieha on sata kertaa nopeampi kuin mihin olen tottunut :D. Ja tämä on kuitenkin se meidän kakkoslaji, missä ohjaaja obn poissa siltä mukavuusalueeltaan ;).
Ekalta radalta saatiinkin sitten nollatulos, ihannaika alittui yli 25 sekunnilla ja sillä irtosi sitten voitto. Rata näytti tältä:
Käytiin vielä uusimassa sama rata, mutta siinä käännän Riehan pituudella liian aikaisin ja se tekee kiellon. Kontakteja saatiin paremmin treenattua tällä yrityksellä.
On se vaan hurrjan hieno!
2 kommenttia:
On se vaan huippu tykki! :) Mahtavaa agilityriehaa pailuissa! Ansaitut onnittelut vielä. terv. tuomari-Susanna, josta tuli kerralla Rieha-fani
Oo, Riepu kiittää :)! Sillä on kyllä aina kovasti pailufiilis :D.
Lähetä kommentti