Doggien perinteisellä lämpövuorolla. Maltettiin lähteä, vaikka vaaleissa oli aika jännät paikat ;). Vesku oli juuri ennen treenejä käynyt mustien kanssa 10km potkukelkkalenkin, joten jätin Viiman suosiolla kotiin ja päätin että Riehallekin otetaan vaan pikkusetti. Hyvin se oisi kyllä jaksanut enemmänkin, vaikka koko lenkin oli vetänyt.
Rieha teki ensin seuruuta häirittynä, eli jenny kulki vieressä ja huuteli käskyjä. Muuten erinomaista, mutta maahan-käskyihin meinasi edelleen reagoida. Mutta loppuvaiheessa ignoorasi nekin. Mutta kyllä on haastavaa pienelle partiolaiselle, kun ei saakaa toteuttaa kaikkia käskyjä :D.
Siitä R teki hyppynoutoa liikkuroituna. Tänään oli jännää se, ettei ragoinut hyppy-käskyyn kovin hyvin. Muuten oli erinomaisia noutoja ja luovutukset erityisesti kohdillaan. Vahvistelin loppuun vielä hyppyä erikseen. Loppuun vielä metallia. Hieman meinasi hampaat kalista, vaikka nostaakin kapulan erittäin hyvin. Onneksi sen saa nopeasti hetsaamalla parantamaan otetta ja mitä enemmän kapula kalisee ja törmäilee esim. seiniin, niin sitä siistimpää Riehalla on ja sitä paremman otteen se ottaa. Itsekseen duunailtiin vielä kaukojumppaa ja pikkaisen paikkamakuuta sivussa.
Tuike teki oikeastaan ihan saman setin kuin Riehakin. Seuraaminen oli sillä ihana, ei reagoinut mihinkään käskyihin ja tuntui että vaan paransi, kun joutui miettimään mitä tekee. Hyppynoudossa oli taas pieni varastamisongelma. Sitä ei oikein edes saa kääntymään, kun on kerran päättänyt lähteä ja kun sitten muuten tekee ihan priiman noudon, niin on vähän tylsää. Vahvisteltiin siis odottamista. Metalli oli reipas, hieman ällöttää, mutta nostaa ripeästi ja tuo myös laukalla takaisin.
Liikkeestä istuminen oli tänään arvotaan-joku-summittainen-asento-liike. Kauheasti se yritti, mutta ei meinannut millään istua. Loppuun saatiin onneksi sekin kaivetuksi. Tuike myös kaukojumppasi itsekseen malttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti