Hallilla, tänään seurana Miia ja Tytti-mali. Tänään oli kyllä niin kaksijakoiset treenit ettei tosikaan. Välillä sujui kuin rasvattu, välillä taas ei millään.
Riehan tokopuoli kuului niihin rasvattuihin. Se on vaan niin makea, ei voi kuin ihastella sen ilmettä ja asennetta, ihan mahtavuutta että mulla on tuollainen eläin. Se kun tekee hommat vielä sellaisella raivolla, eikä vaan silleen pikkusievästi.
Miia liikkuroi meille ensin voittajan seuruun. Alkuun paikka oli tiivis ja jouduin vähän potkimaan kävellessä, mutta parani loppua kohden. Askelsiirtymät oli ihan tosi hyviä, huimaa parannusta on niissä nähtävissä. Juoksupätkä oli myös eriomainen. Ja se ilme, ihan mahtava!
Luoksarista tehtiin taas pakoonjuoksuja ja stoppeja. Oikein hyviä näin, en vaan ole ihan varma siirtyykö ne sitten suoraan ilmeettömämpään luoksariin... Tehtiin myös yksi läpijuoksu liikkurointina ja se oli kyllä erinomainen, ihan viimeiseen perusasentoon saakka. Ekan tokosetin loppuun vielä metallinoutoa. Ensin pari vauhtinoutoa, joissa hienot nostot. Sitten kokonainen, jossa meinasi tiputtaa kapulan välillä. En tiedä ollaanko tehty nyt liikaa vauhtinoutoja ja sen takia ennakoi tuolla tiputtamisella, kuitenkin pitotreeneissä pitää hienosti. Enemmän nyt siis loppuun asti tulemista ja vähemmän vauhtinoutoja, nostossa ei ole ongelmaa.
Sitten agisetti. Koitettiin tehdä rataa (lisäilen piirroksen joskus). Ei muuten ongelmaa, mutta otin vähän liian ison haukkauksen kun radalla oli kepit. Kepeissä oli 5 ohjuria, kuten viime treenissäkin, mutta radan vauhdissa Rieha alkoi painelemaan keskeltä ihan miten sattuu ohjureista yli. Eli liikaa vauhtia ja liian vähän järkeä. Otettiin pujottelua erikseen ja Miia oli palkkaamassa ja silloin taas malttoi. Muuten rata oli tosiaan ihan ok, irtosi hienosti ja teki A:n tosi hyvin. Tehtiin myös puomia erikseen ja siinä kontakteilla hyvä meno.
Rieha meni tauolle ja Viima tuli halliin. Suunnittelin että tehtäisiin avoimen liikkeet liikkuroituna loppupalkalla. Vimps oli vaan vähän eri mieltä. Olisi pitänyt pätkiä, kun näki ettei se ollut ihan messissä, mutta rämmittiin loppuun saakka. Sitä häiritsi taas viereisellä kentällä agia tehnyt koirakko ja tuntui että olisi mieluummin itsekin liidellyt. Ehkä vähän liian rankka setti näillä treenauksilla.
Seuraamisessa paikka oli välillä ihan irti, vaikka periaatteessa ihan nätisti tekikin. Tiivistämistreeniä siis jatkossa. Jättävät meni hyvin muuten, mutta haukkui kummassakin kun palasin ja seisomisessa ennakoi perusasennon. Luoksetulossa hyvä vauhti ja stoppi, eteentulossa himmasi, mutta sivulletulo oli hyvä, että sisätreeni on tuottanut tulosta. Lopetettiin noutoon, mikä oli hyvä juttu, koska siitähän suorastaan riemu repesi eli ekalla kerralla varasti ihan suorilta kapulalle. Toka toisto olikin sitten priima. Kokonaisuutena vähän plääh-treeni, Vimps haukkui kovasti ja oli toisaalta ihan innoissaan, toisaalta taas ihan pihalla.
Ja sitten Tuike. Ja voe elämä. Tehtiin liikkuroituna ruutua. Eka lähetys meni muuten ok, mutta stopin kuullessaan neiti päätti istahtaa ja nätisti pissata keskelle ruutua. Oli ihan äimänkäkenä ja Tuike oli sen näköinen, että kun on mentävä, niin on mentävä... Se oli sitten kympin arvoinen pissa kun halliin tuli. Luulen että se johtui siitä, että Tuike vetää nykyisin lenkeillä lunta napaansa ihan koko ajan. Eli vaikka oltiin oltu juuri lenkillä 45min, niin kyllä varmasti pissattaa kun 5,6kg koira vetelee lunta ihan koko ajan. Mutta silti, neiti kohta 8-vee pisassi sisälle, ihan uskomatonta.
Jatkettiin ruudun kanssa´vaikka siellä oli nyt Tolua. Vähän se arasteli, mutta itseä kiukutti sen verran että mentävä oli ja eipä se sitten loppujen lopuksi tuottanut mitään ongelmaa, kun stoppasi vähän sivuun. Itse asiassa teki oikein kivaa ruutua ja koemainenkin suoritus loppuun oli lähes täydellinen. Siitä vielä liikkuroituna liikkeestä istuminen ja pätkä seuruuta, kumpikin oikein hyviä pätkiä. Eli pissayllärin jälkeen tekikin ihan hienosti töitä.
Pakko oli ottaa vielä Rieha tekemään, se kun saa aina hyvälle tuulelle tehdessään aina ihan täysiä. Merkki+ruutu sujui taas ihan hirmu hyvin. Merkin lähellä oli hämäyksenä meidän varustelaatikko ja R katseli sitä alkuun että mennäänkö tälle, mutta tarjosi nopeasti oikeaa. Ja sen jälken meno oli ihan priimaa ja ruutukin löytyi niin makeasti. Loppuun vielä liikkestä istumista. Kerran teki seisomisen, muuten onnistuneita toistoja. Pikkuhiljaa tämäkin edistyy!
-------------------------------------
Treenin jälkeen käytiin vielä kylässä Raisalla ja Rieha pääsi viihdyttämään Milla-vauvaa. Pari on kyllä aika hupaisa ja Millasta Rieha on ihan parhautta. Ja Riehakin tykkää, kun kerrankin saa pussailla jotain ihan loputtomasti :D.
Ja jotta tekemistä ei olisi tarpeeksi, Tuike ja Viima kävivät vielä eläinlääkärissä rokotettavana. Tuike sai erityiskehut taas kerran hienosta purukalustostaan, joka ei tuon ikäisellä pikkukoiralla ole ihan itsestään selvä asia. Kumpikin oli hyvässä kunnossa ja hyvä että eläinlääkäri edes huomasi Viiman sterilisaatiohaavaa, niin hyvin se on parantunut. Nyt on siis taas rokotukset voimassa pari vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti