Tänään ajeltiin Riehan kanssa Kuopioon Musti ja Mirri-areenalle. Paikalle tuli meidän lisäksi Riehan siskot Huumaa ja Leila sekä omistajat Katja ja Virpi. Ohjelmassa oli aksaa, Katja lupautui vähän koutsaamaan.
Tehtiin neljällä hypyllä hyppytreeniä, ensin ihan vauhtiympyränä ja sitten sovellettiin ohjauksia. Ja mekin saatiin jopa onnistumaan kaikkea kivaa, kuten pakkovalssia, eli oikein hyvä treeni oli. Hieman R tuntui alkuun ihmettelevän uutta alustaa (sellainen tosi paksu keinonurmi), mutta meni kyllä sitten loppujen lopuksi hyvin.
Erikseen katsottiin kontakteja eli puomia ja A:ta. Kiva oli kuulla, että ihan ok:lta meno näyttää, enkä nyt varmaan lähde sitten mitään muuttelemaan. A:n ylösmenoa olen epäillyt, että hyppääkö liian ylös, mutta kuulemma menee matalana ja pari tassua osuu ihan reippaasti kontaktille, vaikka toki aika ylös. Mutta tuo matalana meno on hyvä juttu ja voi olla, että alkaa tekemään vielä paremmin kokemuksen myötä. Hyvä huomio tuli kontakteilla palkkaamisesta, eli palkkaan Riehaa aika ylhäältä, kun kannattaisi palkata alempaa, koska sinnehän se koiran paino halutaan. Koitanpa jatkossa muistaa tuonkin.
Loppuun vielä pujottelua kepeillä. Käytössä oli ohjurit ja puhuttiin siitä, miten Riehan saa pysymään keskellä mukana. Hyviä pohdintoja tuli ja jatkossa otetaan varmaan käyttöön taas etupalkka, ettei ole niin kiinni minussa. Ja ehkä sitä tekniikkaakin saa vielä hioa.
Hallissa oli tokoilulle eri kenttä, jossa oli vielä vähän erilainen matto, joten piti käydä sekin testaamassa. Seuraamisessa hyvä vire, tehtiin vähän juoksupätkää jne. Hyppynouto testattiin myös ja sekin meni ok, tosin hieman alkoi jo väsy näkymään, eli jätettiin suosiolla siihen.
Mittailtiin vähän siskoja ja Riehan korkeudeksi saatiin n. 48cm. Eli eiköhän se aikalailla ole sen kokoinen, viime mittauksessa taidettiin saada 47cm. Oli tosi kiva nähdä siskoja omistajineen, ensi kerralla pitää vaan muistaa pistää vähemmän päälle, sen verran lämmin tuolla hallissa tuli :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti