Puita tuijottava porokoira

Viiman touhut on välillä ihan omaa luokkaansa. Sillä on aina ollut omia erikoisuuksia, joita ollaan huvittuneina seurattu. Nuorena se pyöritteli kiviä rannassa itsekseen pitkiä aikoja. Se myös tykkää kuunnella maata. Se tuijottaa maata pää kallistellen puolelta toiselle ja aikaa voi vierähtää hyvä tovi. Ollaan mietitty, että jotkut maahiset sieltä sille juttelee tai mannerlaatat liikkuu, eikä me vaan ymmärretä. Pörräävät ötökät saa sen myös välillä vastaavaan transsiin, silloin ei pysty keskittymään mihinkään muuhun.

 

Nyt uusin villitys on puiden tuijottaminen. Viima istuu jonkun puun alapuolella ja tuijottaa sen latvaan niskat väärällään. Välillä sinne pitää myös haukkua ja heiluttaa häntää. Siinä on selkeästi takana ajatus siitä, että puussa on joskus ollut jotain. Puissa ei kuitenkaan ole yhtään mitään (ainakaan ihmissilminä nähtävää), mutta silti sinne pitää tujottaa. Eilen se vietti illan tujottaen vaihtoehtoisesti paria kolmea takapihan puuta ja hyvä, että malttaa syömään tulla tehtävältään. Puiden tuijottelu on siirtynyt myös metsälenkeille, eli se selkeästi laajenee eri ympäristöihin.  Näitä juttuja voi jossain määrin sanoa hieman pakkomielteisiksi, se ei millään haluaisi lopettaa.

 

Silloin, kun Viima jostain innostuu, niin se todella innostuu. Niin kuin tästä uudesta lelusta, jonka ostin Riehalle TVA-palkinnoksi. Rouva Porokoira takavarikoi sen välittömästi ja makasi sen kanssa pihalla koko illan, välillä sitä tyytyväisenä jäystäen. Rieha ei saanut tulla lähellekään.

Maailman tyytyväisin porokoira

 

Viima heltyi Riehalle sen verran, että se sai leikkiä lelun paperisella etiketillä sen irrottua... Onneksi se on Riehasta ihan yhtä hyvä lelu sekin.´

 

 

Viima kävi eilen ajamassa vuorokauden vanhentuneen verijäljen. Se oli aika haastava, siinä tuli kaksi ihan kunnon tien ylitystä eli luutavasti jälkeä oli sotkettu. Yöllä oli myös satanut. Se lähti hyvin liikkeelle, mutta meni ekasta kulmasta ohi. Sittn tuli tenkkapoo, kun se piti tuijottaa puiden latvoja. Istui vaan ja tuijotti. Patistelun jälkeen se lähti ajamaan ja tokalle kulmalle tuli ok. Kaadosta meni hieman ohi ja jäljesti Veskun paluujälkiä. Kaadolle sitten kierrättäen.

 

Vähän nyt epäilyttää viikonlopun MEJÄ-koe. En oikeasti kestä, jos Viima vaan tuijottelee puiden latvoja... Noista on vaan vaikea päästä eroon, jos se päättää touhottaa jotain tuollaista, niin sille ei oikein mahda mitään. Kai se on käytävä tämä koe katsomassa ja sitten tehdä päätökset jatkon suhteen.
 





Tuikultakin terkut

 

Tänään käytiin iskän ja koirien kanssa juoksemassa maastossa. Samalla tein Riehalle esineruudun, jolla kokoa ehkä 20x40m ja siellä 3 esinettä. Maasto oli aika haastava, isoa kiveä ja risuja. Mutta toisaalta ihan hyvä, että välillä ei ole niin selkeä maasto ja olipahan ainakin piiloja esineille.

 

Rieha handlasi ruudun erinomaisesti. Etureunan avainnauha nousi ekana, sitten keskellä ollut tumma hanska ja lopulta takana ollut vaalea hanska. Kolme lähetystä ja kolme esinettä, ei ollenkaan paha meno. Luovutukset oli myös ok, tosin viimeiseen kävi heti uudestaan kiinni, kun irroitti. Olen välillä palkannut sitä esineillä, ei ehkä paras idea...

Pk-jutuista puheenollen. Riehan sulhasehdokas Tim osallistuu ensi viikonloppuna palveluskoirien SM-kisoihin Ylöjärvellä, lajina haku. Tim on ainoa kelpie koko kisassa, eli senkin takia jo huikea suoritus! Pidetään kovasti peukkuja huippuparille! Siinä meillekin tavoitetta tulevaisuuteen :).