Korkeuden arvioinnissa mentiin aina 65 senttiin saakka, ei tuottanut ongelmaa. Tosin, kun alettiin laskemaan, niin leiskautti edelleen yli, niin kuin olisi korkeampi hyppy. Aina ei vaan ehdi ajatella. Hyvä treeni ja pitäisi enemmän tehdä, varsinkin pk-hyppyä ajatellen.
Hyppytreenin jälkeen tokoiltiin vielä Annan kanssa. Rieha teki seuruuta ja jääviä. Seuruussa pitkä, liikkuroitu pätkä, jossa palkkailin satunnaisesti. Ilme oli hyvä, mutta hieman oli epätasaista. Tempon vaihdoissa pää tippuu vähän liian herkästi. Mutta muuten tykkäsin fiiliksestä. Jäävät sujuivat ok.
Siinäpä meidän treenailut viime päiviltä. Vähän on sellainen lomafiilis, voisi vaan rentoutua. Ei kai se välillä huonoa tee.
Viiman turkin kanssa on nyt ollut hieman pelaamista. Sillä on edelleen ihan todella paksu aluskarva, vaikka se sitä tiputti aika huolella. Sen ihoon ei meinaa päästä käsiksi ollenkaan, erityisesti takapäässä karva on tosi tiheää. Tämä on nyt tuottanut ongelmia, kun se on lätrännyt vedessä. Se ei meinaa kuivua sitten millään ja takapäähän on tarttunut sellainen tunkkainen haju. Hotspotiksi asti ei onneksi vielä ole kehittynyt, mutta ei se varmaan kaukana tuolla karvalla ole. Sillähän on pari kertaa se ollut juuri takapäässä.
Pesin sen sitten eilen hajun poistamiseksi. Kuivasin sen vielä hiustenkuivaajalla kuivumisen varmistamiseksi. Voitte kuvitella, että porokoira näytti niin hakatulta tämän toimenpiteen jälkeen :D. Kiltisti se antaa käsitellä, mutta varmasti oli sitä mieltä, että hulluiksi ovat tulleet. Toivotaan nyt, että vähän helpottaa. Mietin jopa sitä, että ajaisin senkin kaljuksi, koska ei tuolla turkilla tee kesällä mitään. Ainoa, mikä tökkii on se, että se näyttäisi kaljuna varmasti ihan kauhealta. Nyt sillä on niin hieno turkki, oikein näyttelykamaa. Mutta ei toisaalta haluaisi rajoittaa sen uimistakaan. No, pitää mietiskellä.
Tuikenkin turkki on jo kasvanut aika lailla. Täytyy katsoa, josko sen ajaisi vielä toisen kerran tänä kesänä. Silläkin alkaa takapään alusvilla kivasti takkuuntua. Rieha on perheen ainoa turkkiongelmaton, koska sillä ei sitä juurikaan ole ja hyvä niin :D.
Turkkimonsteri, ei kukaan haluaisi kuskata sitä näytelmiin :)? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti