torstai 18. heinäkuuta 2013

Noin kahdeksat treenit

Loma loppui ja treeni-into vissiin vaan kasvoi? Kahteen päivään on mahtunut kaikenmoista treeniä, ei me ihan näin paljoa normaalisti kuitenkaan treenata. Toisaalta välillä on hyväkin vetää tämmöisiä treeniputkia, tulee enemmän samalaista kuin vaikka pk-kisoissa. Lepopäiviä tulee meille aika automaattisesti omista töistä johtuen.

Eilen aloitettiin päivä lenkillä ja esineruudulla. Tallasin n. 30x50m alueen, jonne kolme esinettä, kumpaakin takakulmaan ja keskelle eteen.

Pystykorvat meni ruutuun eka, Tuike ensin. Sen kanssa käveltiin vaan ruudussa ympäriinsä ja se sai etsiä. Samalla tuli hyvää tallausta. Tuike löysi kaikki kolme esinettä oikein hienosti. Viiman lähetin ekalle esineelle koemaisesti ja se nostikin edessä olleen esineen melkein samantien. Kannustuksen kanssa myös toi sen. Sen jälkeen se ei itsenäisesti oikein halunnut irrota, joten käytiin etsimässä kaksi muuta esinettä kävelemällä ruudussa. Kumpikin löytyi ja se aivan riemastui löytämästään hanskasta, jota piti heitellä ympäriinsä.

Rieha meni ruutuun viimeisenä. Kerrankin mulla oli kaikki vermeet mukana ja se sai oikein liivitkin niskaan. Laitoin sen ensin etsimään avainnipun jonka viskasin metsään. Näin saatiin nenä hereille ja samalla luovutus treenattua. Outo esine ei haitannut yhtään ja luovutus oli priima.

Sitten ruutuun. Lähetin ensin vasemmasta reunasta. Irtosi täysiä taakse asti, josta esine nousi samantien. Takaisin tullessa kaarratti keskelle ja osui etureunan esineeseen. Vaihtoi sitten esineen lennosta. Luovutus oli kuitenkin hyvä. Sitten laitoin sen hakemaan toisesta reunasta. Ajattelin että hakee varmasti vaihtamansa esineen, mutta Rieha irtosi taas takareunaan, josta nousi kolmas esine. Taas keskeltä takaisin ja tämäkin piti vaihtaa matkalla. Luovutus hyvä. Etureunan vaihdettu esine nousi lopuksi.

Työskentely oli erinomaista, ajan kanssa ei olisi taaskaa ollut mitään ongelmaa. Otti hajun varmasti ja nosti esineet hienosti. Nyt oli vähän kökköä tuo esineiden vaihtelu, mutta toisaalta ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan, eli en usko sen olevan jatkossa ongelma. Varsinkin, kun kokeessa ruutu on vielä isompi. Luovutukset oli nopeita ja hyviä, eli kokonaisuutena oikein hyvä ruutu.

Iltapäivästä oli vepetreenien vuoro. Veneestä hyppy sujui hyvin, samoin veneen haku. Haussa koitan nyt opettaa sitä tekemään pienen kaarroksen ja suoristamaan itsensä ennen köyden ottoa ja tänään se ainakin sujui hyvin. Esineen vienti tehtiin vieraalle ja siihen tarvitsi useamman lähtökäskyn. Loppu oli kuitenkin ok. Hukkuvaan ei meinannut lähteä millään, eikä myöskään halunnut ottaa kiinni patukasta. Lopulta toi pitkin hampain pelkän patukan rantaan, eli hukkuva olisi tällä kertaa jäänyt järveen... Tästä en kauheasti jaksa stressata, aina ei vaan voi napata. Lähdöt oli jotenkin outoja, yleensä R syöksyy veteen saman tien. Oliko keepin mielestä liian kylmä vai mitä, mene ja tiedä?

Vepestä ajeltiin Killerille, jossa otin nopsat tokotreenit. Tehtiin edellisen päivän kokeen ongelmakohtia, mottona asenne. Ensin zetaa, jossa oli taas istumisessa ja maahanmenossa pientä jäkkiä. Nopeasti alkoi korjaamaan ja sain palkattua superpalkalla. Samalla tuli hyvää kävelytreeniä itselle ja koiralle seuraamista.

Sitten luoksetuloa. Tässäkin koitti ensin tarjota seisomista maahanmenon sijaan, mutta saatiin sekin taas palautettua. Yksinkertaisesti toruin sen aina pois, jos ei onnistunut. Asenne oli koko ajan tosi hyvä, sain juuri sellaista täpäkkää, vauhdikasta menoa kuin halusin.

Loppuun tehtiin kaukojen jättöjä. Tässä satunnaispalkka: yhdestä askeleesta, koko matkasta, pelkästä maahanmenosta, pelkästä kontaktista, ekasta istumisesta. Tosi kivasti meni ja tuntui, että sain sitä heräteltyä taas noihin alun rutiineihin. Ajatus pitäisi olla skarppi alusta saakka.

Sitten oli meidän agilitytreenien vuoro. Rata oli tänään tosi kiva. Siinä oli kisaväliset esteet ja sopivia pieniä kikkoja:


Alku sujui hienosti. Pitää muuten sanoa, että päätös siitä, etten ala opettamaan kontaktien ylösmenoja on ollut hyvä. Kun vauhti on luja, niin ylösmenot onnistuu. Niin tänäänkin. Alasmenokontaktit sujui myös hyvin.

Radan vaikein kohta oli ehdottomasti 7-8. Menin ottamaan seiskalle vastaan, mutta jos yhtään liikuin liian aikaisin, niin R lähti liikkeen mukana suoraan kasille. Eli piti malttaa odottaa, mikä tarkoitti sitä etten ehtinyt juuri saamaan etumatkaa. Hyppy seiskalla hieman venyi ja jouduin sitä pelastelemaan, mutta pääasia oli, että Rieha alkoi kääntymään, vaikka vähän rumaa olikin.

9-12 taas oli niin meidän pätkää niin meidän pätkää. R irtosi renkaalle upeasti ja pystyin jäämään 8-hypyn tasolle ohjaamaan keppeja, jotka se löysi aivan upeasti. Eli ihan täydellinen itsenäinen pujottelu umpikulmaan! Tälläisissä paikoissa Riehan irtoaminen on jotain niin hienoa!

Loppuratakin sujui aika hienosti, A:lle meni ongelmitta ja kontaktit sujui. 17-hypylle tein vastakäännöksen, jolla kääntyi hyvin. 19 jälkeen persjättö ja sitten vaan takaa ohjaten loppuun. Tästä radasta tuli taas niin hyvä fiilis! Riehan kanssa agility on joko joko upeita onnistumisia tai sitten mikään ei suju. Ei mitään siltä väliltä. Ehkä minä pikkaisen kehityn, kun tuntuu, että näitä onnistumisia on alkanut olemaan yhä enemmän :).

Hyppytekniikkaa viikonlopulta, pää alhaalla, niin kuin pitää
Tänään treenit jatkui sateessa kera Janetin ja Raisan. Tallailtiin Viihdekeskukselle kolme esineruutua, kapeita, mutta syviä. Jokaiseen yksi esine, halusin vahvistaa sitä yhden tuontia. Tein taas valmistelevat heittämällä yhden esineen metsään, siinä sai samalla luovutuksesta vahvistuksen. Sitten märkään metsään.

Rieha oli kyllä taas aivan upean makea. Menee täysiä, ei mitään ongelmia irrota ja nenä on auki koko ajan. Eka esine oli takareunassa, kaksi muuta edessä. Jokainen esine löytyi alle puolessa minuutissa ja luovutukset toimi myös tänään tosi hyvin. Ei kai siinä muuta tarvii.

Tuike kävi myös esineruudussa etsimässä yhden esineen, se on hyvin tärkeä tehtävä ja pitää muistaa mainita. Se myös tallasi ja purki ruutuja, eli oli todellinen avustajakoira.

Sitten siirryttiin tokoon. Aloitettiin taas zetalla, jossa istuminen oli todella hakusassa. Piti ihan äristä tosissaan, kun keepi vaan tökötti seisomista. Äänenpainolla ei ainakaan ollut merkitystä, mutta sitten aloin testailemaan tekeekö se eri lailla, jos annan käskyn eri vaiheessa askelta. Sillä tuntui olevan vaikutusta, pitääpä nyt seurailla. Muut vaihdot onneksi sujui ja seuraaminen oli sikamakeaa.

Luoksetulossa vahvistelin stoppeja ensin suoraan, sitten kiertojen kautta. Maahanmeno sujui, mutta herkästi se tykkäisi ensin stopata ja sitten vasta mennä maihin. Palkkasin pelkästään lelulla ja en tiedä menikö sitten liian aijaamiseksi. Pitää tätä testailla.

Loppuun tehtiin vielä paikallaoloja. Palkkain pariin otteeseen, ensin pelkästä jätöstä ja sitten se sai hakea lelun piilosta. Minusta ilme oli hyvä ja skarppi. Makuusta tehtiin vaan aloituksia ja Raisa käveli liikkurinomaisesti edessä, Rieha kun meinaa herkästi katsoa sinne. Nyt oli kuitenkin hyvin kuulolla ja maahanmenot oli täpäköitä.

Tuike kävi loppuun vielä tekemässä vähän noutoja, sekä puisella, että metallilla. Loistava pieni eläin, niin pätevä!

Monta treeniä, muutama ongelma, mutta paljon onnistumisia. Ihan parhautta.

Ei kommentteja: