keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Se on siinä, FI TVA Rieha!!!

Eilen tokoiltiin Muuramessa, Marita Packalenin kokeessa. Iltakoe ja ihan vieressä, aika mukavaa. Sää oli ihan yllättävänkin lämmin, kun koko muun viikon on ollut niin kylmää. Ykköspaineita ei ollut ja se vissiin näkyi. Jännitystä sen sijaan oli taas ihan normaalisti. Mutta tänään en mokaillut yhtään liikettä, mikä oli jo itsessään hienoa! Tuomarointi ei ollut kaikista tiukinta, mutta kaikki osui kohdilleen, eikä liikevirheitä juuri sattunut. Tehtiin aika lailla sillä tasolla, millä osataankin, kun kaikki onnistuu.

Ne pisteet ja omat selostukset, liikkeet tehtiin neljässä osassa:

Paikkaistuminen 10: Ihan oli samassa asennossa kuin lähtiessä, fiilistreeni toimii!
Paikkamakuu 10

Zeta 10: Kaikki vaihdot onnistui, seuruu hyvää, pientä keulimista.
Luoksetulo 10: Seisominen olisi voinut olla hinasen voimakkaampi, maahanmeno oli hyvä. Loppu samoin, eikä tullut suoraan sivulle :) .
Kaukot 9: Kaksoiskäsky jättöön (tässä on nyt joku kuulollaolo-ongelma), muuten oikein hyvät vaihdot, liikettä ei tullut kuin muutama sentti.



Tunnari 10: Osui omaan heti, hyvä meno.
Metallihyppynouto 10: Ravilla takaisin, siitä olisin vähentänyt pisteitä, muuten hyvä.
Ohjattu 10: Saatiin vasen. Hyvä merkki, hyvä haku, hyvä loppu.



Seuraaminen 9: Keulimista, mutta ilme aivan loistava. Annoin mennä täysiä, kun tiesin, ettei paikasta ollut ihan niin tarkkaa. Ilmeellä mentiin siis.
Ruutu 10: Hieman kaarratti mennessään ruutuun, ajattelin jo, että onko tämä sen eka ruutu ikinä, kun ei osu... Mutta se oli vaan joku hetken viba, jatkoi matkaa suoraan ruutuun, hyvät stopit. Loppu ok.



yht. 313p., TK4,  KP, sijoitus 1/5

Eli aikamoiset pisteet, nyt on vissiin rima asetettu tulevaisuutta varten ;). Toki myönnän, että tiukemmamalla tuomarilla ei ihan noin paljoa oltaisi saatu, mutta eipä sitä tältäkään tuomarilta noita pisteitä ihan jokainen hae ;). Selkeä ykkönen se olisi ollut kellä vaan, laskeskelin pisteitä tiukimmankin mukaan. Ja mentiin niin hyvällä fiiliksellä läpi kokeen. On ihan parhautta, kun on tuollainen kisakaveri, jonka kanssa opetella kisaamista ja josta paistaa ilo tehdä töitä!! Rieha on huikea ja nythän se vasta kisaura toivottavasti alkaa. Nyt tosin lepäillään ihan rauhassa ja treenaillaan muita lajeja tiukemmin.

Mutta mulla on ensimmäinen tottelevaisuusvalio, aika huikeeta! Kiitos ihan kaikille loistaville treenikamuille tuesta ja seurasta, ilman teitä ei tätä oltaisi tehty. Erityisesti Anna ja Raisa, ootte huippuja! Ja tietysti Erjalle ja Tapsalle huikeasta koirasta! Ja perheelle siitä, että jaksatte ;).

Tällä hetkellä totaalisen karvaton TVA poseeraa


11 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onnittelut!

Satu + Naava kirjoitti...

Paljon onnea! Ajan kysymyshän se vain olikin, milloin sieltä se viimeinen tarvittava ykkönen napsahtaa :) . Olette taitavia!

Unknown kirjoitti...

Onnea vielä kovasti!!

Riikka kirjoitti...

Kiitos kaikille :)!!

Marjo kirjoitti...

Vau, onnea valioitumisesta ja huikeista pisteistä! :)

Iitu kirjoitti...

Hienoa työtä, onnittelut! Ootte loistavia :)

N_ kirjoitti...

Onnea vielä tätäkin kautta :)

Anne kirjoitti...

Onnea! Todella hieno suoritus ja varmasti aivan upea tunne oli saada tuo viimeinen ykkönen!

Minna kirjoitti...

Onnea!!

Riikka kirjoitti...

Nämä kiittää vielä kovasti!!

Hanna kirjoitti...

Vau, paljon onnea! :)