Muutaman vahvan kakkostuloksen jälkeen saatiin tänään toinen ykkönen evl:stä. Minun ensimmäinen tottelevaisuusvalioni on oikeasti enää yhden ykkösen päässä, aika huisia :).
Tuomarina Pieksämäellä Ossi Harjula ja evl:ssä taas hurjat 15 koirakkoa.
Videokin kokeesta on, latailen sen kun ehdin. Rivi oli tälläinen, liikkeet meni ruudusta poikki:
Paikallaistuminen 9: Kuulemma oli porsaana nuuskinut jossain vaiheessa.
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 9: En ehtinyt katsoa muiden suorituksia ja mulle on aina paha paikka mennä seuruuseen ilman ajatusta kaaviosta. Käännöksiä tuli heti alussa paljon ja pätkät oli muutenkin lyhyitä, mikä on minulle vaikeaa, koska en ehdi kunnolla sisäistää kaikkea. Jännitys olikin valtaisa ja kuulemma olin esim. juoksussa mennyt kunnon serpentiiniä. Ja hidas kävely on sekin aika kauheaa, kun katsoo videolta, en tajua miten se on aina kokeen jännityksessä ihan mitä sattuu... Rieha teki kuitenkin ilmeisen hyvin, onneksi se paikkaa ohjaajaa!
Zeta 9,5: M-S-I, kaikki vaihdot oikein.
Luoksetulo 5: Tämä oli hieman mur. Rieha ei ollut seisomisessa kuulolla ollenkaan, ei tullut mitenkään tuhmasti läpi, oli vaan jotenkin hämääntyneen oloinen. Merkit olivat ikäänkuin kujana, eli luoksetulo tehtiin niiden välistä, en tiedä vaikuttiko se. Seisomiseen siis kaksoiskäsky ja stoppi valui. Maahanmeno oli onneksi hieno. Toinen outous oli se, että tuli takaakiertäen suoraan sivulle, sitä ei ole tehnyt koskaan.
Ruutu 10
Ohjattu nouto 9,5: Jee!!! Treenien sekoilu oli ilmeisesti väliaikaista, tai sitten se korjaantui pelkästään sillä oman pään kääntämisellä.
Metallinouto 9
Tunnistusnouto 8: Puri kapulaa jonkin verran, siitä vähennys.
Kaukot 7: Meidän parhaat kaukot ikinä, siis tekniikaltaan. Harmi vaan, kun ei noussut ekaan istumiseen, eli yksi vaihto jäi suorittamatta. Mutta ilman sitä pisteet olisi olleet huikeat ja onhan se paljon parantanut. Takapalkka toimii, tosin se sitten herkästi myös jumittaa.
Yhteensä siis 270p. ja EVL1
Tosi tyytyväinen olin Riehan suoritukseen ja siihen, miten se oikeasti paikkaa minua niin hyvin. EVL:ssä kisaaminen on edelleen minulle aikamoinen jännitys ja joka kerta opin uutta. Mahtista, että mulla on noin kiva oppimiskaveri!! Vielä jäi petrattavaakin, erityisesti luoksetulossa Riesku pystyy huomattavasti parempaan. Kiitos Annalle taas seurasta ja treenit jatkukoon!
3 kommenttia:
Vautsi, hurjan paljon onnea ykkösestä! :)
Hurjan paljon onnea ykkösestä! :)
Onnittelut vähää vaille valiolle ja ohjaajalle :)
Lähetä kommentti