Eilenkin pääasiassa lenkkeiltiin. Tosin lenkillä otettiin ihan pienesti viestiä, kun oltiin kumpikin paikalla. Ihan vaan motivoivat lähetykset kumpaankin suuntaan, matkaa joitakin satoja metrejä. Tosin ei Rieskua paljon tarvitse motivoida, se oli ihan liekeissä. Pikemminkin olen alkanut miettimään miten hommasta saisi mahdollisimman seesteistä ja rauhallista :D. Lähtöhaukku tuli vissiin kummassakin päässä, muuten juoksi hiljaa.
Saatiin viikonloppuna vihdoin agiesteitä omaan pihaan ja tänään ehdittiin niitä testaamaan, kun ilmakin oli kaunis. Aika kivaa, helpottaa kummasti treeniä. Eikä nyt voi enää vedota satunnaisiin syihin, kuten pitkään treenimatkaan, jos ei tule agia treenattua. Settiin kuuluu muutamia hyppyjä ja hieno pujottelu. Ja koska meidän pihaan ei kauhean isoa treeniä mahdu, niin joudutaan ihan oikeasti treenaamaan tekniikkaa.
Aloitettiin lenkin jälkeen hyppytekniikalla ja siinä etäisyyden arviointia. Viima teki ensin ja sillä oli aika mukava meno. Tuntui, että se innostui koko ajan enemmän, jolloin hyppykin parani. Eikä sille tullut kertaakaan sellaista kompuroimisongelmaa, kuin joskus aiemmin tässä treenissä on tullut. Rieha teki saman treenin ja se oli oma innokas itsensä. Hyvin se sovitti askeleet väleihin, eikä viimeisen esteen liikuttelu vaikuttanut.
Rieha näyttää mallia uusilla esteillä |
Keskittynyt pujottelija |
Illasta ajettiin kaukalolle treenaamaan tokoa Annan kanssa. Rieha teki:
Merkkiä ja ruutua: Rakensin valmiiksi koko setin. Merkin taakse valmiiksi narupallo ja ruutuun lätkä. Lisäksi häiriömerkkejä extrapaljon matkalle. Sitten menoksi. R meni hyvin merkille ja oli suorastaa yllättynyt, kun siellä olikin palkka. Tämä on varmasti ihan hyvää herättelyä, ei koskaan tiedä onko siellä palkkaa vaiko ei. Merkille menot sujuivat muutenkin tosi hyvin. Sitten ruutuun. Häiriömerkit ei haitanneet, ei vaikka tuotiin ne vielä lähemmäs. Kosketusalustan tosin meinasi jättää alun jälkeen huomioimatta, ilmeisesti tiesi omasta mielestään jo mihin kuului pysähtyä. Vaadin siltä kuitenkin alustalle menon, jos se siellä on. Loppuosaa treenattiin erikseen, se meni ok. Annalta hyvä huomio omasta pään käännöstä ja käskystä, eli ne pitäisi tehdä enemmän yhtäaikaa.
Metallinoutoa: Hetsinoutoja. Yllytin oikein kunnolla ja pidin niskavilloista kiinni. Käskyn jälkeen lähdin itsekin ryntäämään kapulalle ja keepi oli aivan liekeissä. Nopeasta nostosta heti palkka. Loppuun yksi nosto ilman omaa mukaan lähtöä, joka sujui sekin ok, vaikka ihan niin lujaa ei mennyt kuin silloin jos "kisaan" sen kanssa kapulasta.
Seuruuta: Häiriöseuruu, eli Anna koitti saada reagoimaan. Pariin maahanmenokäskyyn reagoikin ja kerran taisi istuakin. Sen jälkeen alkoi hyvin jättämään käskyt huomiotta. Pahempi häiriö oli kentällä tuulen mukana liikkuneet merkit, niitä piti katsella. Ehkä seuraavassa treenissä heitellään merkkejä?
Luoksetuloa: Yksi takapalkkaus hyvästä stopista ja hyvä se oli.
Paikkaistuminen ja -makuu: Nellin kanssa rivissä. Ei huomautettavaa, ei nuuskinut, eikä tassut liikkuneet. Skarppia ja kaunista.
Ja jottei päivä olisi vielä siinä, niin ajeltiin vielä Riehan agitreeneihin. Rata oli tänään ihan pitkä ja kauhulla katselin irtoamissuoria:
Ja aikamoista rallatteluahan se oli. Rieha on nyt keksinyt lähdöissä ekan riman alta sukeltamisen. Tämä siis tapahtuu tilanteissa, jossa menen ottamaan sitä reilusti vastaan ja siellä on edessä joku este, mitä se alkaa kytistämään. Tässä tapauksessa se oli tuo putki, jonka loppuun menin ottamaan sitä vastaan. No, tuplarimalla se korjaantui ja keepi sai huomata, että nopein reitti (riman ali) ei ole se sallittu.
Muuten alku meni aika hyvin. Sitten alettiin päästä noiden putkien makuun. Eipä toimineet putkijarrut ei. Jäin leijeröimään pujottelun toiselle puolelle 11-putkea, että olisi helpompi ottaa 12- hyppy. Mutta Riehaa ei paljon leijeröivät, sivulla olevat ohjaajat hidasta, kun edessä on toinen putki. Eli se kävi aika monta kertaa juoksemassa kaksi putkea peräkkäin, kun 3-putki tarjosi päätään. Itse olin siis tässä vaiheessa jossain 13-hypyn vieressä, eli en todellakan tyrkkäisemässä lähelläkään. Tosi tiukalla palkkaamisella saatiin se kääntymään, mutta sama juttu oli edessä seuraavan ansaputken kanssa. Sai mennä tosissaan 13-hypyn riman päälle vetämään vastakkaisella kädellä, että keepi vihdoin pystyi luopumaan edessä olleesta putkesta.
Putkihässäköistä kun selvittiin, niin loppurata sujui taas hyvin. Pujottelu onnistui, ehdin persjättöön ennen A:ta, kontaktit sujui. Eli sinänsä lopulta hyvää menoa. Meille on vaan tosi vaikeaa jos ensin saa rallattaa putkissa ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kääntyä. Mutta Riehalla oli niin kivaa, sen naama suorastaan loisti kaiken putkissa rallattelun jälkeen. Voi sydänhymppä toista, kun on vaan niin järjetön vauhti ja into.
Putkihässäköistä kun selvittiin, niin loppurata sujui taas hyvin. Pujottelu onnistui, ehdin persjättöön ennen A:ta, kontaktit sujui. Eli sinänsä lopulta hyvää menoa. Meille on vaan tosi vaikeaa jos ensin saa rallattaa putkissa ja sitten yhtäkkiä pitäisikin kääntyä. Mutta Riehalla oli niin kivaa, sen naama suorastaan loisti kaiken putkissa rallattelun jälkeen. Voi sydänhymppä toista, kun on vaan niin järjetön vauhti ja into.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti