Tuike kävi tänään elämänsa kolmannessa rallytokokokeessa ja ansaitsi siellä hyväksytyn tuloksen 94/100p. Tämä tarkoittaa sitä, että se sai rallytokon koulutustunnuksen RTK1 ja samalla siirtyi kisaamaan avoimeen luokkaan!! Tuiken kanssa on ollut tosi kiva rallyilla ja kaikki hyväksytyt tulokset on olleet yli 90p. ja onpa se ollut kerran myös tuomarin suosikki. Toivottavasti laji virallistetaan Kennelliitossakin nopeaan, niin saadaan tulokset näkyviin sinnekin.
Nyt täytyy sitten miettiä jatketaanko vielä uraa ylempiin luokkiin. Niissä tulee enemmän uusia liikkeitä, eikä enää pysty menemään pelkällä tokopohjalla. Katsellaan, Tuike tykkää kovasti lajista ja onhan se mukavaa vaihtelua omaankin treenaukseen.
Tämän päivän radan tuomaroi Minna Hillebrand ja se näytti tältä:
On melkeinpä noloa myöntää, mutta mokasin heti ekalla kyltillä... Siinä oli siis pujottelu, joka alkoi vasta kyltin jälkeen. Minä lähdin kuitenkin pujottelemaan jo kylttiä, mikä rallyn sääntöjen mukaan tarkoitti väärin suoritettua kylttiä ja vähennys siitä on 10p. Onneksi tajusin tämän melkein heti ja pyysin uusintaa, jolloin vähennys on vain 3p., olettaen tietysti että liike onnistuu muuten. Ja sehän onneksi onnistui!
Alun töppäily hieman nosti omaa verenpainetta ja jännitys kasvoi. Tästä syystä ei ehkä ihan parasta suoritusta saatu, mutta hienosti Tuike teki, vaikka ohjaajaa jännittikin. Tämä on rallyn paras puoli, koiraa pääsee oikeasti kehumaan, eikä jännityksestä tule sellaista kierrettä.
Loppurata meni kuitenkin hyvin. Kaikki kyltit suoritettiin onnistuneesti. Kaksi pistettä lähti kiristyneestä hihnasta ja yksi puutteellisesta yhteistyöstä viimeisellä kyltillä. Siinä en ole kyllä ihan varma mitä tapahtui, Tuike teki minusta ihan hyvin. Mutta se on myös rallyn vaikeus, kaikkea ei välttämättä ehdi itse huomata, kun samaan aikaan pitää miettiä sekä rataa, että koiraa.
Mutta kiva kisa ja niin pätevä ja onnellinen Tuike, kun se pääsi ihan itsekseen reissuun ja tekemään :)!
Tässä vielä pari Hennan ottamaa kuvaa radalta. Kiitos niistä!
Neiti keepien kanssa lähdettiin iltapäivällä Killerille treenaamaan kera Marin ja aussieiden. Ja voi vitsit, eipä ole naismuistiin mennyt treeni näin huonosti... Riehan kanssa treenaaminen on aina jotenkin niin uskomatonta, se kun tekee ja yrittää niin täysiä. Ja jos ei joku heti onnistu, niin se korjaa parilla toistolla ja nostaa itsenä ihan uusiin sfääreihin. Kai se täytyy välillä pudota maan pinnalle tuon superneron ja maailman pätevimmänkin eläimen kanssa. Rieha oli itse asiassa tosi outo ja jouduin vääntämään sen kanssa monesta asiasta ihan huolella. Se teki toisaalta omalla intensiivisellä tavallaan, mutta toisaalta jotenkin jähmeästi... Ja kun se Riehan jähmeä on sekin aika intensiivinen, mutta itse sen huomaa. Välillä tuntui, että se tiesi ihan tarkkaan mitä ajettiin takaa, mutta teki silti toisin ja räyhähti päälle... Onko viime päivinä ollut liikaa treeniä, vai mikä painoi, mutta ihan oma itsensä se ei ollut.
Ensin tehtiin zetatreeniä, jossa treenasin seuruuseen lähtöjä. Seuraaminen olikin tosi hyvää. Seisominen onnistui, maahanmenoon tarvittiin kaksoiskäsky, mutta istuminen ei onnistunut sitten millään. En tiedä oliko maa Riehasta liian märkä vai mitä, mutta voi vitsit me jankattiin. Myönnän, että meni jo kovistelun puolelle, kun tuntui ettei neiti keepietä vaan yksinkertaisesti huvittanut vaikka helpotin ja palkkasin. Keppi-porkkana-tuokion jälkeen homma alkoi sentään jotenkin sujumaan sujumaan. Onneksi tuo on se kohtuullisen kova tapaus, muuten ei olisi tälläistä treeniä voinut vetää. Toistoja tuli aika törkeän monta. Se ei hetkeksikään lannistunut, lähti joka kerta tekemään samanlaisella innolla ja stoppasi hienosti, harmi vaan kun asento oli tosiaan seisominen sen istumisen sijaan. Ja siinä se nökötti katsoen silmiin, vaikka juuri oli sekä palkattu, että kovisteltu istumisesta... Zeta on ollut meillä todella varma, tämä oli hyvinhyvin erikoista.
Sitten ohjattuun. Ja voi elämä, sama meno jatkui. Vasen ei meinannut nousta millään, suuntasi vaan keskikapulalle. Palauttelin sitä merkille ja R alkoi jo sieltä kommentoimaan räyhähdyksillä homman hitaasta edistymisestä. Se ei vaan yksinkertaisesti lähtenyt kääntymään ja meni aina keskelle. Kävin näyttämässä kapulan, sitten nousi. Mutta sama toistui myös oikealle mennessä. Argh. Se oli jotenkin ihan kapuloiden lumoissa, merkilläkin oli ihan menossa jo ja komensi jos ei saanut heti noutokäskyä. Palkkailin sitä sitten pelkästä merkistä ja vietiin yhdessä kapulat, jonka jälkeen ne taas nousi.
Tunnari sentään sujui. Palautusvauhti oli tosin aika hidas, joten uusin ja tein lentävän lähdön ja oman nostosta suoraan palkka leluun. Tähän täytyy kyllä hakea vinkkejä, tuntuu etten saa nyt millään tasapainoa nopean palautuksen, rauhallisen nuuskinnan ja kapulan pureksinnan kanssa...
Loppuun naksuttelin Riehalle vielä istumisia ja maahanmenoja. Nyt homma sujui, mutta jotenkin se edelleen mallasi pyllyään ihan ihmeellisesti. Oliko se maa vai mikä, mutta ei yhtään Riehamaista...
Viima ja Rieha pääsivät vielä seurustelemaan aussiepoikien kanssa. Viima oli niin onnessaan, se suorastaan rakastui ihaniin herrasmiehiin ja hyppeli niiden kanssa korvat tötteröllä. Se oli niin liikkis ja niin iloinen! Pitäisi käydä sen kanssa useamminkin tapaamassa kivoja poikakoiria, kun se niistä niin paljon tykkää.
Rieha sen sijaan jatkoi keskarilinjaansa, sitä ei kiinnostanut muiden kanssa leikkiminen pätkääkään. Itse asiassa sen mielestä poikien ei tarvinnut tulla lähellekään. Se keskittyi lähinnä tuijottamaan minua. Ihan kuin se olisi ollut suorastaan järkyttynyt hyvän treenin keskeytymisestä tuollaisella turhalla seurustelulla. Se olisi myös halunnut toimia poliisina huulia nostellen, josta jouduin sanomaan. Loppupeleissä se meni sitten itse avoinna olleeseen autoon ja häkkiinsä, yksin. Aivan ihme meiniki :D.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti