sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Viikon loppuun tokoillen ja hakuillen

Perjantaina käytiin Vihtavuoren maneesilla tokoilemassa.


Tuike:


Koemainen sisääntulo juoksuntarkastuksineen. Vieraampi hlö "tuomarina". T ei arvostanut vierasta ihan hirmuisesti, joten kopeloitiin kunnolla. Taisi luulla että takajalkojen takkuja selvitellään, kun juuri olin edellisenä iltana niitä kampaillut äpinöistä huolimatta.


Siitä mentiin lyhyeen seuruuseen: suora, siirtymiä ja hidas kävely käännöksineen. Suurimmaksi osaksi erinomaista. Yhdessä kohdassa meinasi tulla uskonpuute, johtuen luultavasti siitä, että pihalla treenasi bc ja T:n loppupalkka oli myös siellä. Eli kriisi siitä syökö joku muu pikkukoiran eväät...


Rieha:


Seuruuta: ok meno ja paikka oli hyvä. Hieman meinasi heppakakka kiinnostaa ja siitä piti sanoa. Luoksaria tehtiin leluun, malttoi hyvin odottaa. Eteentuloja treenailtiin myös ja niissä haki jostain syystä nyt vinoa vasemmalle, sellaista puoliksi sivulletuloa. Johtuisiko siitä, että ollaan treenattu sitä suoraan sivulle tuloa.


Viima:


Pitkästä aikaa tokohommia ja Vimps oli ihan liekeissä . Alkuun seuruupätkä, erinomaista menoa oli se. Sitten luoksaria, jossa hyvä vauhti ja ok stoppi. Nouto oli tänään vaikea. Lähti kauhealla innolla, mutta usko meinasi loppua kun kapula hukkui möyhyiseen pohjaan. Oli niin hauskan näköistä, kun toinen pomppi jänisloikilla ympäriinsä kapulaa etsien. Mentiin ulos hiekalle tekemään ja siinä vaiheessa tuli sitten jo vähän pelleilyä peliin, kun jo kyllästytti, mutta toi lopulta ihan ok.


-------------------------------------------------------------


Tänään saatiin hyvät liikkurointiavut kaukalolle ja otettiin koemaista.


Tuike:


Paikkamakuu: Toisen koiran kanssa. Tosi hyvä. Tuli hyvällä kontaktilla kehään, varma ja terävä makuu.


Seuraaminen: Pitkä pätkä, mukana juoksusta kääntymisiä jne. eli enemmän evl:n kaaviota. Ihan ÄLTSIN hyvä ! Yksi lisäkäsky ja hitaan kävelyn kanssa pitää olla tarkkana, Tuike meinasi istua ja pysähtyä useamman kerran. Juoksuosuus oli hieno ja vire säilyi ihan sikahyvin! Siitä iso palkka.


Liikkeestä istuminen: Nollille meni, jäi seisomaan. Sivussa uusittuna ei mitään ongelmaa.


Luoksetulo: Pölhäke nousi perään, eli tämäkin olisi oikeasti ollut nolla. Uusinnassa jäi hyvin ja stopit pelasi ok. Sivulletulossa jäi himmaamaan, kun otti häiriötä katsojasta.


Ruutu: Tämä on nyt aivan hukassa. Bongaa hyvin ja menee hyvin, mutta ei ymmärrä stoppia ollenkaan. Kauheasti hakee ja hakee, melkein meinaa hädissään olla että missä se on. Hassu pieni eläin, kovasti yrittää, mutta painetta on nyt aika paljon.


Ei nyt hirmuisesti pisteillä olisi juhlittu, mutta vire oli oikein kiva ja se on pääasia!


Viima:


Paikkamakuu: Toisen koiran kanssa. Kympin makuu Viimaltakin, perusasentonkin luonnistui tosi terävästi.


Seuraaminen: Oikein hyvä, ainoa ongelma oli juoksuosuudella, jossa vähän jätätti. Mutta ei paha ollenkaan ja tykkäsi tehdä.


Liikkeestä maahan: Hyvä seuruu ja nopea man. Kaksoiskäsky istumiseen.


Luoksetulo: Tuli ok vauhdilla kummatkin pätkät, stoppi ok. Eteentuloon sai kannustaa ja perusasento vino (yritin saada kiertämään takaa, mutta ei vielä olla tarpeeksi tehty joten tuli suoraan sivulle).


Liikkeestä seisominen: Kympin liike.


Nouto: Eka plörinäksi, kaksoiskäskyllä kapulalle, jonka nosti, tiputti ja istui rapsuttelemaan, eikä enää tuonut. Uusinta oli ok.


Kaukot: Istumisiin kaksoiskäskyt. Maahanmenot ok. Hieman kuutamolla.


Hyppy: Hyppäsi tosi vinoon ja avustin takaisin tullessa. Ok.


Hyvin tyypillinen Viiman "koe" siis. Perusasento-ongelmat jne. tuttuja. Mutta teki hyvillä mielin ja tuntui olevan itseensä hyvinkin tyytyväinen.


Rieha pääsi hakumetsään. Sehän kävi syksyllä kerran kokeilemassa ja nyt tarkotuksena olisi hakea joku pk-laji, mitä treenata enemmänkin ja haku tuntuu kyllä sopivan kuin nenä päähän.


Otettiin neljä maalimiestä ja tuuli-ilmaisulla lähdettiin tekemään. Eka maalimies meni vähän lähemmäs ja Rieha näki lähdön. Erinomainen ja suora meno. Toinen maalimies vähän syvemmällä. Pienen hetken R mietti ja pyöri, mutta sai sitten ihan selkeän hajun ja lähti taas suoraan ja varmasti.


Kolmannella maalimiehellä sai taas nopeasti hajun, mutta lähti tykittämään niin lujaa, että paineli ohi. Kävi kaartamassa edellisen piilon suuntaan ja palaili sitten yhtä lujaa n. puoleen väliin takaisin. Siinä katseli ja mietti parin sekunnin ajan, sai uuden hajun ja meni hienosti maalimiehelle. Ihanaa, oikeasti käytti aivojaan ja hiffasi niin hienosti. Hieman oli makua että mennään lujaa, joten todella hyvä että osasi itse nostaa hajun uudestaan.


Neljäs maalimies taas tosi hieno, oli jo ihan alueen takarajalla. Siellä sai ruuan lisäksi leikkiä maalimiehen kanssa ja hyvin lähti mukaan.


Loistavaa menoa! Tekee ihan täysiä ja innoissaan, lisäksi vielä miettii ja hiffasi nenänkäytön tosi nopsaan. Se on ihan sellainen lapsinero . Vieraat maalimiehet ei tuottaneet mitään ongelmaa ja ehtipä se kerran piilolla pussaamaan maalimiehen oikein kunnolla. Lelupalkka voisi tulevaisuudessa olla parempi, oli ihan onnessaan kun sai alueelta lähtiessä leikkiä kaikkien kanssa: kiskoi ja toi lelua heitettäväksi. Superia!

Ei kommentteja: