perjantai 3. elokuuta 2012

Kiukulla ja ilolla

Jarin treeneissä vedettiin eilen tälläistä rataa:


Oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Ekalla kierroksella tehtiin paljon pätkää ja R alkoi kiihtymään. Se alkoi mm. hyppäämään lähestulkoon A:n harjalta, ihan hullunkiilto silmissä. Sitten kun jouduttiin tekemään paljon toistoja, niin se alkoi väsymään ja menosta tuli vähän sinne päin-heittelyä. Plus että itseä turhautti kovasti, kun en vaan saanut jotain ohjausta kulkemaan. Piti jo ihan purkautua, että ei tästä tule mitään. Jari tsemppasi ja toiselle kierrokselle sain sellaisen kiukun päälle, että vedettiin rata lähes puhtaasti läpi. Selkeästi pieni tauko teki hyvää ja kun tehtiin väliajalla vielä tokoa, missä saatiin onnistumisia, niin ehkä se itsetuntokin vähän nousi. Ei se vaan ole helppoa tämä agiliitely...

Alkuun treenattiin kutsuhyppyä, jarrutusta muurille ja siitä niistoa puomille. Onnistuihan se Riehakin jarruttamaan ja kun tein jarrun tarpeeksi ajoissa (kun oli hyppäämässä 2-hyppyä) ja lähdin liikkeelle, niin niisto onnistui hienosti. A:n jälkeinen hässäkkä oli haastava. Ensinnä, piti jäädä kunnolla merkkaamaan putken jälkeinen hyppy, muuten tuli liikkeen mukana ohi. Pituudelta ei meinannut kääntyä millään, laukkoi vaan täysiä eteenpäin, jonka takia hyppäsi sitten 12-hypyn väärin päin. Tähän sovellettiin jonkinlainen jaakotus pituudelle, eli että olin oikeasti ihan selkä kohti 12-hyppyä, jolloin R hiffasi että pitää kääntyä. 13-hypyn jälkeiselle valssille tuli vähän kiire, mutta loppupeleissä sekin onnistui.

Puomin jälkeinen pätkä sujui parhaiten kun ohjasin vasemmalta ja tein vastakäännön 17-hypylle. Putken jälkeen piti linjata Riehaa ihan reippaasti kaarteeseen, että sai hyvän linjan muurille ja sen jälkeiselle hypylle. Pujottelun haki hyvin, kunhan jätin sille tilaa, tosin vauhti ei tänään ollut parasta, mutta pistetään se tauon ja monien toistojen piikkiin.

Eli ei se loppupeleissä niin kamalaa ollutkaan. Jonkinlainen kiukku vaan pitää saada päälle, että onnistuu...

Ne tokot sitten, ne sujui taas niin hienosti. Ihanaa että on joku laji, missä ollaan ihan samalla aaltopituudella! Kaukoja treenittiin pariin otteeseen, sekä hallin pihalla, että sisällä. Ekasta istumisesta sai palkkailla, mutta muuten oli aika priima meno ja piti vaihdot hyvin. Anna liikkuroi meille nopeasti myös yhden tunnarin, missä oma nousi varmasti. Pieni miinus siitä, että pyöräytti kapulaa suussa kun toi. Luoksarin stoppeja tehtiin putken kautta ja niissä oli hieno meno.

----------------------------------

Tänään sitten Vihtavuoressa kisatokoryhmässä. Alkuun ruutua, jossa ensin paikan hakua ja sitten lähetyksiä täydestä matkasta. Paikan haku onnistui tosi hyvin sekä lätkällä, että ilman. Lähetyksissä kaksi ekaa oli aivan priimaa, kolmannella jäi hieman liikaa etureunaan, joten tehtiin vielä lätkällä yksi toisto. Hitsin hyvin se kyllä bongaa ja hakee. Häiriökään ei haitannut, kaukalon reunalla oli kaksi pikkutyttöä, jotka toistelivat käskyjä ja ihastelivat Riehaa suureen ääneen. Tunnetusti pikkulapset on Riehalle pahoja (koska ovat niin ihania), mutta R ei kiinnittänyt lapsukaisiin mitään huomiota.

Seuraamisessa treenattiin lähtöjä ja niissä skarppina oloa. Hyvin nosti kontaktia ja alkoi myös pitämään sitä paremmin, vaikka kentällä alkoikin kova trafiikki. Siitä muutamat liikkelle lähdöt, tosi hieno meno! Liikkeestä istuminen perään, aivan priimaa.

Satun liikkuroi meille vielä tunnaria. Kolme toistoa. Eka oli hyvä, koitin hakea hieman lisää vauhtia palautukseen kissanruualla. Se toimikin, mutta oli hieman levottomampi nuuskimisessa, joten otettiin vielä kolmas. Ja se oli aika hieno! Tunnarille ei paljoa tämän enempää ehdi tekemään, nuuskii rauhassa ja oma nousee :)!

Kaukot sujui tänään sikahyvin. Vihtavuoren kentän kirous ekaan istumiseen ei vaikuttanut, oli tosi skarppina sen kanssa. Muutenkin pysyi hyvin paikallaan ja keskittyi siirtymiin. Ainoa, mikä saattaa tulla ongelmaksi on muualle katselu vaihtojen välissä. Jos sillä on katse muualla, niin joudun antamaan kaksoiskäskyn. Tätä pitäisi jollain saada skarpimmaksi, ettei ehdi katsella. Mutta muuten olin tyytyväinen menoon, tämä kun saataisiin kokeeseen!

Tuiken kanssa tehtiin rallytokoa ja muutamia tokoliikkeitä. Se oli aivan liikkuttavan onnellinen päästessään tekemään ja teki aivan sairaan hienosti. Se saisi kyllä niin kaikki söpöyspisteet, missä vaan, kun tekee hännäntöpö heiluen ja naama loistaen! Rally sujui hienosti ja päälle tehtiin vielä pari noutoa ja luoksarin stoppeja. Se oli niin ihana, niin suloinen ja niin pätevä, ei voinut kun vaan ihastella.

-------------------------------

Viima on muuten parantunut hienosti kurkku-/ruokatorven tulehduksesta. Se lopetti köhimisen melkein saman tien kun sai antibiootit ja on ollut muutenkin normaali.

Se oli ilmoitettu sunnuntaille Kuopion KV-näyttelyyn, mutta varoaikojen takia jää nyt väliin.Täytyy kyllä sanoa että vituttaa, 45e kankkulan kaivoon. Ihan älytön harrastus nuo näyttelyt ja ei edes saa rahoja takaisin lääkärintodistusta vastaan, mikä on ihan älytöntä. Syynä 10 päivän antibioottikuuri, joissa on viikon varoaika, Viiman kuuri siis on loppunut keskiviikkona. Eikä koirassa ole niin mitään vikaa, jolla koitettaisiin sairasta koiraa viedä näyttelyyn. Perhana.

Ei kommentteja: