Viime hetken tuunaukset on tehty. Kotipihatreenissä ollaan tehty lähinnä luoksarin stoppeja, kaukoja, metskua ja seuruun paikallaan käännöksiä. Mukavaa menoa, erityisesti nuo luoksarin stopit kiertojen kautta on sujuneet hienosti.
Keskiviikkona treenattiin Jennyn ja Saijan kanssa Vihtavuoressa. Tehtiin koemainen kehään meno, jonka päälle muutama siirtymä paikasta paikkaan ja niistä palkka hyvästä kontaktista ja ilmeestä. Ja hienolla ilmeella R olikin. Siihen päälle ruutu, joka oli kympin ruutu, hieno ja vauhdikas. Liikkeestä istuminen oli myos priima. Tunnarissa ihan vähän maistoi yhtä väärää, mutta ei nostanut. Oma nousi sitten hyvin ja toi laukalla. Kaukoissa liikkui ehkä 10cm, se on paras mihin nyt pystytään. Mutta hieno ilme sillä oli läpi treenin! Vahvistelin vielä ruudun paikkaa muutamalla toistolla ja leikittiin ruudussa.
Tänään käytiin vielä Raisan kanssa Vihtavuoressa. Raisa liikkuroi taas sisääntulon, josta lyhyt pätkä seuruuta ja palkka tuli, kun oli niin hienolla ilmeellä. Hyppynouto oli hyvä muuten, mutta tuli ihan hinasen vinoon eteen. Metskun nosti hyvin, mutta tiputti raville palautuksen puolivälissä. Sille ei vaan nyt voi mitään, tulee kuitenkin niin lujaa ravilla kuin pääsee ja luovutus on hyvä. Kaukoissa sen sijaan tuli säätöä. Teki tosi hyviä siirtymiä, mutta ei malttanut odottaa seuravaa käskyä ja sen takia liikkui. Plus että alkoi sitten ennakoimaan tosi voimakkaasti, teki kyllä hienolla tekniikalla, mutta se ei oikein auta, jos tekee ilman käskyjä... Ilme oli edelleen hyvä, se on hieno homma.
Näillä mennään, muuta ei oikein voi. Kaukot on mitä on, katsotaan. Kunhan vaan ei itse ressaisi ja osaisi ottaa rennosti :). Riesku on kuitenkin niin pätevä eliö.
1 kommentti:
Tsemppiä! :)
Lähetä kommentti