sunnuntai 26. elokuuta 2012

Epätoivoa epiksissä

Blogin lukijat on varmaan tajunneet että minulla on aikamoinen viha-rakkaussuhde agilityyn. Tällä viikolla Julian kanssa treenit meni oikein hienosti ja fiilis oli huikea. Tänään käytiin JATpailuissa ja hyvä ettei itku tullut, kun kaikki meni niin penkin alle. No joo, en oikeasti meinannut itkeä, mutta tuli sellainen fiilis että onneksi meillä on muitakin lajeja, koska pelkän agilityn kanssa ei ehkä hermo kestäisi. Toisaalta, johtuuko se sitten juuri siitä, että agility ei onnistu, kun ei treenata sitä ykköslajina millään tasolla.

No joo. Sekä Viima että Rieha juoksivat kaksi rataa. 1-luokan rata oli kieltämättä aika haastava, ei lähelläkään oikeaa ykkösten rataa, eli sekään ei ehkä fiilistä nostanut. Viima oli ihan sitä mieltä, että agility on porokoiran kidutukseksi keksitty, maailman kauhein harrastus. Se ei siis liikkunut yhtään mihinkään. Tokalla radalla ehkä paremmin, mutta hitaasti silti. Voihan elämä. Se sai kissanruokaa oikein urakalla palkaksi, niin pitää toivoa, että se edes vähän nosti fiilistä viikonlopun kisoja varten...

Riehan kanssa oltiin ihan eri sfääreissä. Se ei myöskään osannut pujotella, eikä tehdä puomin alastuloa, kun puomi olikin seinää kohti, enkä voinut juosta sen rinnalla. Puomi oli ihan ymmärrettävää, mutta pujottelua en ymmärrä, se tuli varmaan 4 kertaa toiseksi viimeisestä välistä pois. Sitten se komensi ja hyppi vasten. Ärsyttävää. Sen lisäksi mentiin ihan eri suuntiin, loppusuoralla kaikista hypyistä ohi, yhdessä putkeen lähetyksessä se haki mieluummin takana ollutta umpiputkea, kuin suoraan edessä ollutta, ynnä muuta...

Kyllä tuli fiilis, että miksi ihmeessä ilmoitin kumpaakaan koiraa viikonlopulle kisaamaan. Tällä menolla Viima tekee törkeää yliaikaa ja Rieha ei pysy hanskassa ollenkaan...

Onneksi tosiaan toko sujui, Rieha esitti erinomaista seuruuta, jääviä ja kaukoja kun treenittiin hallissa. Agihallin häiriössä se tuntuu tekevän vielä extrainnoissaan. Puomia oli pakko myös treeniä erikseen ja sain sen tulemaan alas asti, vaikken voinutkaan juosta rinnalla. Pujottelussa toinen puoli sujui kuin vettä vaan ja toinen puoli on ihan rikki.

Voihan elämä ja agilityelämä varsinkin. Jos Viima nousisi sinne kakkosiin, niin sen agiura taitaisi olla siinä. On vähän liian stressaavaa miettiä sen fiilistä tänään, vaikka se välillä niin mainio onkin. Riehan kanssa on varmaan pakko aloittaa hommat jostain ihan alusta, koska ei me olla ollenkaan samalla aaltopituudella.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä agilityrintamalle! Kyllä nekin kuviot alkaa siitä jossain vaiheessa suttaantumaan, vaikka ei just nyt siltä tunnu.

Reija kirjoitti...

Kelpien (varsinki sen ekan) kaa on varmaan aina hetki agilityssa, jolloin tuntuu että kaikki menee päin seiniä. Helpommin sanottu ku tehty, mutta älä stressaa ja pidä tekeminen koko ajan kivana! :) Kyl se siitä lähtee taas rullaamaan.

Ja hei kääk nää kommentoinnin salasanat! Ny lähtee kolmas yritys..