Viima reenasi lyhyttä radanpätkää, joka oli valmiina hallissa:
Tänään ohjaaja tarvitsi hieman lämmittelyä ennen kuin alkoi sujumaan, mutta sitten sujui kivasti. Keppejä haki hienosti ja itsenäisesti ja muutenkin ok meno. Toki simppeli rata. Vimps teki myös Veskun kanssa pari kertaa ja hyvin niilläkin pelasi yhteen.
Tuiken kanssa otettiin kahdella hypyllä ja putkella jaakotustreeniä rimat alhaalla. Hämäyksenä ekan hypyn takana oli toinen putki. Alkuun hämyputki veti pientä puoleensa, mutta nopeasti jaakotus alkoi toimimaan ja sain käännettyä sen hyvin. Kovasti oli intoa tehdä ja vauhti oli oikein kiva.
Rieha teki ensimmäisenä rengasta. Varulta hihnassa, vaikka tuntuu että sillä jo jonkinlainen idea oikeasta kohdasta onkin. Ohjasin kummaltakin puolelta ja hyvin sujui. Into on kyllä valtaisa, mutta hienoa oli että malttoi välillä vähän odottaakin käsimerkillä. Puomin alastuloa tehtiin kosketusalustalla. Nostettiin pentu alastulolle, lätkästä naksu ja palkka ja luvalla pois. Älyttömän hienosti yhdisti lätkän puomillakin, tosin vauhti kohti lätkää oli aikamoinen, mikä meinasi aiheuttaa pientä lipsumista. Mutta onpahan nyt tästäkin idea aluillaan. Loppuun se sai juosta vielä pari mutkaputkea, joissa harjoiteltiin odottamista edes vähän aikaa ennen kuin lupa esteelle tuli. Käsimerkillä pysyy jo jonkin aikaa, hieno homma. Hauska se on kun paikallaan ollessa odottaa lupaa kaikki lihakset valmiina ja luvan saatuaan syöksyy putkeen naama loistaen. Miten tuntuu että neitokaisen ykköslaji taitaa olla aika selvillä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti