torstai 9. elokuuta 2012

Hiontaa

Viime hetken tuunaukset on tehty. Kotipihatreenissä ollaan tehty lähinnä luoksarin stoppeja, kaukoja, metskua ja seuruun paikallaan käännöksiä. Mukavaa menoa, erityisesti nuo luoksarin stopit kiertojen kautta on sujuneet hienosti.

Keskiviikkona treenattiin Jennyn ja Saijan kanssa Vihtavuoressa. Tehtiin koemainen kehään meno, jonka päälle muutama siirtymä paikasta paikkaan ja niistä palkka hyvästä kontaktista ja ilmeestä. Ja hienolla ilmeella R olikin. Siihen päälle ruutu, joka oli kympin ruutu, hieno ja vauhdikas. Liikkeestä istuminen oli myos priima. Tunnarissa ihan vähän maistoi yhtä väärää, mutta ei nostanut. Oma nousi sitten hyvin ja toi laukalla. Kaukoissa liikkui ehkä 10cm, se on paras mihin nyt pystytään. Mutta hieno ilme sillä oli läpi treenin! Vahvistelin vielä ruudun paikkaa muutamalla toistolla ja leikittiin ruudussa.

Tänään käytiin vielä Raisan kanssa Vihtavuoressa. Raisa liikkuroi taas sisääntulon, josta lyhyt pätkä seuruuta ja palkka tuli, kun oli niin hienolla ilmeellä. Hyppynouto oli hyvä muuten, mutta tuli ihan hinasen vinoon eteen. Metskun nosti hyvin, mutta tiputti raville palautuksen puolivälissä. Sille ei vaan nyt voi mitään, tulee kuitenkin niin lujaa ravilla kuin pääsee ja luovutus on hyvä. Kaukoissa sen sijaan tuli säätöä. Teki tosi hyviä siirtymiä, mutta ei malttanut odottaa seuravaa käskyä ja sen takia liikkui. Plus että alkoi sitten ennakoimaan tosi voimakkaasti, teki kyllä hienolla tekniikalla, mutta se ei oikein auta, jos tekee ilman käskyjä... Ilme oli edelleen hyvä, se on hieno homma.

Näillä mennään, muuta ei oikein voi. Kaukot on mitä on, katsotaan. Kunhan vaan ei itse ressaisi ja osaisi ottaa rennosti :). Riesku on kuitenkin niin pätevä eliö.

maanantai 6. elokuuta 2012

Loppuviikosta alkuviikkoon

Eilen vietettiin mökkipäivä. Siihen sisältyi perinteisesti paljon pihalla hengailua, pelloilla juoksentelua ja uimista. Tuikekin ui oikein pitkää matkaa, kun laitoin sen veteen laiturin päästä ja ui siitä aina rantaan. Riesku hyppi laiturilta ja Viima läträsi omaan malliinsa kaislikossa. Ihan mahtista siis.

Tehtiin Veskun kanssa Riehalle pieni viestitreeni mökkitiellä. Hyvin se tuntui juoksevan Veskullekin. Saatiin ihan tosi hyviä lähtöjä, ärähdys vaan kuului kun lähti juoksemaan. Kerran jäi hetkeksi miettimään minulta Veskulle päin, mutta ratkaisi asian itse ja jatkoi matkaa. Matkaa tuli siirtymän kanssa joku 250-300m. Katsellaan nyt sitten kuka sen toisena päänä on ja miten tehdään.

Mökiltä tullessa käytiin tekemässä vielä lyhyt treeni Vihtavuoressa. Kissanruokapalkalla koemainen seuruu, kaukot ja tunnari. Seuruu ok, hieman pää tipahteli, mutta paikka pysyi hyvin. Kaukot oli myöskin hyvät, liikkui yhdessä seisomisessa ehkä 20cm, mutta muuten pysyi ja malttoi. Tunnari oli kympin tunnari, varma nuuskinta ja palautus hyvällä laukalla. Tuntui että jäi oikein hyvä mielikuva tästä. Iltatreenissä vielä jokailtainen metsku, jossa vauhti on erinomaista iltaruualla palkaten :).

Tänään vedettiin kotipihassa pätkätreeniä. Kaukoissa palkkaa erikseen siirtymistä. Maltti oli kadoksissa, tähän liikkeeseen ei sovi se, että tehdään ekana. Eli jouduin sanomaan muutamaan otteeseen. Alkoi sitten korjaamaan ihan ok. Toivotaan että kokeessa vire on paremmin hallinnassa.

Luoksarissa pelattiin kiertojen kautta peliä, jossa stoppeja sekä eteentuloa satunnaisessa järjestyksessä. Hirrrveän hieno meno! Tämä on Rieskusta tosi hauskaa, kun saa kisata siitä, mikä liike tulee. Stopit oli priimaa, samoin eteentulot. Seuraamisessa treenattiin askelsiirtymiä ja käännöksiä. Loppuuun vielä pari liikkeestä istumista.

Vire on ainakin hyvällä mallilla koetta ajatellen. Ykkönen riippuu varmasti aika pitkälti siitä, onnistutaanko kaukoissa. Ne on vielä vähän sellaiset veitsen terällä olevat. No, onneksi tämä ei ole niin vakavaa :D.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kiukulla ja ilolla

Jarin treeneissä vedettiin eilen tälläistä rataa:


Oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Ekalla kierroksella tehtiin paljon pätkää ja R alkoi kiihtymään. Se alkoi mm. hyppäämään lähestulkoon A:n harjalta, ihan hullunkiilto silmissä. Sitten kun jouduttiin tekemään paljon toistoja, niin se alkoi väsymään ja menosta tuli vähän sinne päin-heittelyä. Plus että itseä turhautti kovasti, kun en vaan saanut jotain ohjausta kulkemaan. Piti jo ihan purkautua, että ei tästä tule mitään. Jari tsemppasi ja toiselle kierrokselle sain sellaisen kiukun päälle, että vedettiin rata lähes puhtaasti läpi. Selkeästi pieni tauko teki hyvää ja kun tehtiin väliajalla vielä tokoa, missä saatiin onnistumisia, niin ehkä se itsetuntokin vähän nousi. Ei se vaan ole helppoa tämä agiliitely...

Alkuun treenattiin kutsuhyppyä, jarrutusta muurille ja siitä niistoa puomille. Onnistuihan se Riehakin jarruttamaan ja kun tein jarrun tarpeeksi ajoissa (kun oli hyppäämässä 2-hyppyä) ja lähdin liikkeelle, niin niisto onnistui hienosti. A:n jälkeinen hässäkkä oli haastava. Ensinnä, piti jäädä kunnolla merkkaamaan putken jälkeinen hyppy, muuten tuli liikkeen mukana ohi. Pituudelta ei meinannut kääntyä millään, laukkoi vaan täysiä eteenpäin, jonka takia hyppäsi sitten 12-hypyn väärin päin. Tähän sovellettiin jonkinlainen jaakotus pituudelle, eli että olin oikeasti ihan selkä kohti 12-hyppyä, jolloin R hiffasi että pitää kääntyä. 13-hypyn jälkeiselle valssille tuli vähän kiire, mutta loppupeleissä sekin onnistui.

Puomin jälkeinen pätkä sujui parhaiten kun ohjasin vasemmalta ja tein vastakäännön 17-hypylle. Putken jälkeen piti linjata Riehaa ihan reippaasti kaarteeseen, että sai hyvän linjan muurille ja sen jälkeiselle hypylle. Pujottelun haki hyvin, kunhan jätin sille tilaa, tosin vauhti ei tänään ollut parasta, mutta pistetään se tauon ja monien toistojen piikkiin.

Eli ei se loppupeleissä niin kamalaa ollutkaan. Jonkinlainen kiukku vaan pitää saada päälle, että onnistuu...

Ne tokot sitten, ne sujui taas niin hienosti. Ihanaa että on joku laji, missä ollaan ihan samalla aaltopituudella! Kaukoja treenittiin pariin otteeseen, sekä hallin pihalla, että sisällä. Ekasta istumisesta sai palkkailla, mutta muuten oli aika priima meno ja piti vaihdot hyvin. Anna liikkuroi meille nopeasti myös yhden tunnarin, missä oma nousi varmasti. Pieni miinus siitä, että pyöräytti kapulaa suussa kun toi. Luoksarin stoppeja tehtiin putken kautta ja niissä oli hieno meno.

----------------------------------

Tänään sitten Vihtavuoressa kisatokoryhmässä. Alkuun ruutua, jossa ensin paikan hakua ja sitten lähetyksiä täydestä matkasta. Paikan haku onnistui tosi hyvin sekä lätkällä, että ilman. Lähetyksissä kaksi ekaa oli aivan priimaa, kolmannella jäi hieman liikaa etureunaan, joten tehtiin vielä lätkällä yksi toisto. Hitsin hyvin se kyllä bongaa ja hakee. Häiriökään ei haitannut, kaukalon reunalla oli kaksi pikkutyttöä, jotka toistelivat käskyjä ja ihastelivat Riehaa suureen ääneen. Tunnetusti pikkulapset on Riehalle pahoja (koska ovat niin ihania), mutta R ei kiinnittänyt lapsukaisiin mitään huomiota.

Seuraamisessa treenattiin lähtöjä ja niissä skarppina oloa. Hyvin nosti kontaktia ja alkoi myös pitämään sitä paremmin, vaikka kentällä alkoikin kova trafiikki. Siitä muutamat liikkelle lähdöt, tosi hieno meno! Liikkeestä istuminen perään, aivan priimaa.

Satun liikkuroi meille vielä tunnaria. Kolme toistoa. Eka oli hyvä, koitin hakea hieman lisää vauhtia palautukseen kissanruualla. Se toimikin, mutta oli hieman levottomampi nuuskimisessa, joten otettiin vielä kolmas. Ja se oli aika hieno! Tunnarille ei paljoa tämän enempää ehdi tekemään, nuuskii rauhassa ja oma nousee :)!

Kaukot sujui tänään sikahyvin. Vihtavuoren kentän kirous ekaan istumiseen ei vaikuttanut, oli tosi skarppina sen kanssa. Muutenkin pysyi hyvin paikallaan ja keskittyi siirtymiin. Ainoa, mikä saattaa tulla ongelmaksi on muualle katselu vaihtojen välissä. Jos sillä on katse muualla, niin joudun antamaan kaksoiskäskyn. Tätä pitäisi jollain saada skarpimmaksi, ettei ehdi katsella. Mutta muuten olin tyytyväinen menoon, tämä kun saataisiin kokeeseen!

Tuiken kanssa tehtiin rallytokoa ja muutamia tokoliikkeitä. Se oli aivan liikkuttavan onnellinen päästessään tekemään ja teki aivan sairaan hienosti. Se saisi kyllä niin kaikki söpöyspisteet, missä vaan, kun tekee hännäntöpö heiluen ja naama loistaen! Rally sujui hienosti ja päälle tehtiin vielä pari noutoa ja luoksarin stoppeja. Se oli niin ihana, niin suloinen ja niin pätevä, ei voinut kun vaan ihastella.

-------------------------------

Viima on muuten parantunut hienosti kurkku-/ruokatorven tulehduksesta. Se lopetti köhimisen melkein saman tien kun sai antibiootit ja on ollut muutenkin normaali.

Se oli ilmoitettu sunnuntaille Kuopion KV-näyttelyyn, mutta varoaikojen takia jää nyt väliin.Täytyy kyllä sanoa että vituttaa, 45e kankkulan kaivoon. Ihan älytön harrastus nuo näyttelyt ja ei edes saa rahoja takaisin lääkärintodistusta vastaan, mikä on ihan älytöntä. Syynä 10 päivän antibioottikuuri, joissa on viikon varoaika, Viiman kuuri siis on loppunut keskiviikkona. Eikä koirassa ole niin mitään vikaa, jolla koitettaisiin sairasta koiraa viedä näyttelyyn. Perhana.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Päivän treenilöt

Toinen setti metskun palautuksia iltaruualla takana ja meno on aivan huikeaa. Nostaa välittömästi ja palauttaa ihan täysiä. Kolme toistoa taasen, kaksi suoraan ruualle ja kolmas luovutukseen. Aivan sairaan makeaa!

Tänään käytiin myös Vihtavuoressa treenimässä. Aloitettiin seuruulla ja ilmetreenillä. Hyvä meno, ei ihan niin tarkkaa kuin voisi olla, mutta ilme on nyt se pääasia. Päälle vielä liikkeestä istuminen, joka oli sekin hieno.

Ruudussa tehtiin taas paikanhakua ja tuntuu pelaavan. Hyvin haki ilman lätkääkin ihan keskelle. Onhan se kuitenkin varmempi, että menee ihan keskelle kuin reunaan, vaikka sisällä onkin.

Tunnarista kaksi toistoa. Oma nousi todella varmasti, olin todella tyytyväinen. Tähänkin tuli palautukseen vauhtia, kun palkkasin vähän reippaammin.

Kaukot oli tämän päivän ongelma. Eka istuminen tuotti taas vaikeuksia, liittyykö tuohon kenttään jotenkin? Sitä jankattiin ja lopulta onnistui. Muut siirtymät meni ihan ok, mutta vähän kurjaa jos liike nollautuu ekaan siirtymään. Ihme jumitus, mutta ei auta kuin treenata :).

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tuomarin suosikki ja täydet pisteet puolen askeleen päässä

Saatiin Tuikkusen kanssa peruutuspaikka tämän päivän rallytokokokeeseen. Nyt oli tuttu halli ja ilmakin hieman viileämpi, tosin vettä tuli muutamaan otteeseen ja ukkonenkin hieman jyrähteli. Fiilis oli kohdillaan edellisen päivän perusteella ja hyvä meno jatkui! Tämän päivän rata oli tälläinen:


Tuike oli niin innoissaan ja niin mukana. Tuntui että kaikki kyltit menivät hienosti ja kontakti ei tippunut kertaakaan, eikä hihna kiristynyt. Viimeisellä kyltillä olin jo ihan haltioissani, niin hyvä fiilis meillä oli. Yksi askel ja perusasento. Kaksi askelta ja perusasento. Kolme askelta ja perusasento... eikun... en enää ollut yhtään varma montako askelta otin. Siinä vaiheessa en myöskään älynnyt, että kyltti olisi kannattanut uusia ja mentiin maaliin.

Saatiin heti kovasti kehuja että näytti tosi hyvältä ja että sata pistettä ei varmasti ole kaukana. Hyvältä se tuntuikin. Sitten tuomarin sihteeri tuli antamaan noottia, että mikä ihme se viimeinen askel oli, eli en ollut ottanut kunnon askelta. Tästä hyvästä kyltti oli väärin suoritettu, josta rallyssa lähtee kymmenen pistettä. Sitten kun näin tuloksen, 90p., tajusin että täydet sata pistettä olivat tuon puolen askeleen takana. Siinä vaiheessa teki mieli kyllä läimiä itseä oikein kunnolla... Koira oli niin mahtava ja ohjaaja mokailee.

Mutta kuitenkin, Tuike sai heti perään toisen hyväksytyn tuloksen pistein 90/100! Päivän kruunasi vielä se, että tuomari antoi meille Tuomarin suosikki-maininnan, kehuen menoa todella iloikseksi ja Tuikea superihanaksi :). Arvostelulappuunkin oli kirjattu hymiön kera että superihana! Ja olihan se, tämä on kyllä niin Tuiken laji ja se on niin pätevä pieni eläin. Se sai huikean määrän kehuja tärpäkästä ja iloisesta menosta myös katsojilta. Täytyy koittaa se viimeinenkin ykkönen hakea ja miettiä niitä ylempiä luokkia.

Superihana valepentu ja tuomarin suosikin lahja


Riehan kanssa käytiin illalla vielä Närhen Hannan koulutuspäivässä.

Paikkamakuu: EVL:n malliin maahanmenot ja Riesku olisi kovasti halunnut reagoida muiden käskyihin. Se oli myös jonkin verran siirrellyt jalkojaan ja heilutellut korviaan. Ei sillä ole aikomustakaan lähteä, mutta vähän saisi olla levollisempi. Tosin nyt otin sen makuuseen suoraan autosta ja se oli ehkä vähän liian kovasti vireessä. Mutta tähän voisi ottaa treeninä makuuta kotosalla ja näkyvillä, että pääsen puuttumaan noihin härväämisiin.

Metalli & hyppynouto: Metskun reippaaseen palautukseen katsottiin keinoja. Saatiin hyvät vinkit lelulla palkkaukseen. Siirrän lelun nyt leuan alle/treenilivin sisään ja tarkoituksena saada eteentulosta peli, jossa koiran kanssa kisataan kumpi ehtii eka. Lelu annetaan niin, että koira saa itse kurkottaa ylös ja tiputtaa kapulan. Tämä tuntui pelaavan hyvin, vaikka ei ihan heti laukkaa saatukaan esiin. Hannan metsku oli Riehasta jotenkin ällö ja myös toinen tehnyt koira hieman kammosi sitä, vaikka toisella teki hienosti, eli siinä saattoi olla ihan jotain ihmeellistä hajuakin?

Hyppynoudossa Rieha vaihtoi myös raville palautuksen puolessa välissä. Puhuttiin siitä, että onko Rieha alkanut aijaamaan noutoja ja sen takia hidastelee. Rieha on saanut taas kesällä leikkiä vähän turhan paljon paimenkoiraleikkejä, joissa saa kytätä, eli ihan hyvin se on voinut siirtyä tokoonkin? Yleensä palkkaan sitä lelulla näissä ja Hanna ehdottikin että vaihtaisin palkan ruualle, kunnes vauhti palaa.

Tehtiin illalla metskua vielä kotona Hannan neuvoilla. Loppupalkaksi ruoka minun taakse ja laitoin vielä yhden kierroksen maalarinteippiä metskuun, nopean noston auttamiseksi. Tehtiin kolme toistoa ja jokainen tuli laukalla, kaksi ekaa sai juosta suoraan kupille, kolmannella otin luovutukseen.

Ruutu: Hanna totesi tässäkin että Rieha saattaa aijata ruutuun menoa, kun hakee oikeaa reunaa eli haluaa mennä banaanilla. Tähän korjaussarjana paikanhakua kosketusalustan kanssa. Jätin koiran ruudun sisään ja sai hakea siitä paikkaa. Välillä otettiin lätkä pois. Sitten siirryttiin koematkaan, ensin lätkällä ja sitten ilman. Riesku haki aivan täydellisen paikan, eli oikein hyvä korjaussarja.

Kaukot: Tehtiin pari settiä ihan koemaisena. Riesku teki aika kivasti, ihan sillä tasolla, millä ollaankin. Ekassa sarjassa aloitettiin seisomisella, jossa liikkui hinasen, mutta sen jälkeen pysyi. Puhuttiin seisomisen käskyistä ja käsimerkeistä ja päädyttiin että niitä voisi vielä koittaa rauhoittaa. Hyvänä vinkkinä tuli myös se, että kun jumpataan läheltä, niin houkuttelen koiran namilla etupainotteiseksi seisomisissa. Jumpassa se kun ei tule niin etupainotteisesti kun olen lähellä, mutta kaukana ollessa etupainotteisuus taas tulee esiin. Näin se joutuu oikeasti miettimään sitä takapään paikallapysymistä myös jumpassa. Lisäksi hyvä muistutus tuli siitä, että muistan treenata myös kestoa käskyjen välillä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Tuiken rallytokouran virallinen startti

Tänään osallistuttiin ensimmäisiin virallisiin rallytokokisoihimme. Päivä oli kuuma ja meidän suoritusvuoro toiseksi viimeisenä lähes kolmestakymmenestä koirakosta. Tuike läähätteli kovasti, vaikka juotin ja koitin sitä kastellakin.

Rata oli tällättinen:



Radalle kun päästiin, niin Tuike oli oma innokas itsensä. Ihan samanlaista fiilistä ei ehkä saatu kuin edellisissä möllikisoissa, mutta hyvä fiilis kuitenkin. Varsinkin kun hallin pohja tuntui vetävän kovin monen koiran nenää puoleensa. Rata meni hyvin ja pysyin itse kärryillä missä mennään, eikä suurempia virheitä sattunut. Tuloksena olikin sitten 97/100p. eli hyväksytty tulos ja vielä ihan reippaasti!!! (Lajia tuntemattomille, hyväksytty tulos on siis 70p.).

Kolme pistettä lähti hihnan kiristymisistä, mutta tosiaan muuten tehtiin kaikki liikkeet niin kuin pitääkin. Tuike taisi olla tällä sijoituksella viides. Palkintojen jaossa tuomari vielä erikseen kehaisi meitä, kuulemma iloista ja yhteistyö on hyvää :). Niinhän se on, parhaimmaan Tuike on niin pätevä pieni eliö. Tästä on hyvä jatkaa rallyuraa :).

Tuiken valepentu-look sai taas kovasti kehuja ja onhan se ylisöpö. Eräskin vanhempi pariskunta tuli kyselemään minkä ikäinen pentu se on ja Tuike sai extrakehut tärpäkästä ilmeestään ja innostaan tehdä. Valepentu valloittaa :)!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Riehan koemainen voivoi

Tänään Laukaassa vedettiin läpi tälläinen, kun kehäkin oli valmiina. Parissa kohdassa palkkasin sitä, mutta muuten koitin vetää koemaisesti. Aika hyvä treeni, näkee tasan, mitä pitää treenata!

Paikkamakuu tehtiin yhden koirakon kanssa. Oli napsinut mäkäräisiä, muuten ok. Ötökät ja Riehan isot korvat ei ole paras mahdollinen yhdistelmä...

Seuraaminen oli ilmeltään minusta hieno, jee! On siellä vielä hieman epätarkkuutta, mutta paljon tasaisempi on. Ja ilme on pääasia. Liikkestä istuminen oli hyvä: Luoksariin oli ihan sikatyytyväinen, näillä treeneillä aika napakka ja hyvä ilme. Ruutuun oli myös tosi tyytyväinen, tosin meni aika reunaan, eli keskikohtaa voisi vahvistaa.

Metallissa se teki sen, mitä on tehnyt nyt treeneissäkin. Tiputti ja komensi (tämä on minusta vauhtinoutojen peruja, odottaa että saa lennosta palkkaa). Mutta kun palkkaa ei tullut, niin ratkaisi homman ihan ilman lisäkäskyjä ja päätti tuoda. Metsku ehkä vähän heijastui muihin noutoihin ja niissä palautteli ravilla. Hyppynoudossa en ollut siihen tyytyväinen, mutta tunnarissa saa ravata näillä treenimäärillä, kunhan nenä on auki ja sehän oli. Yksi asia mikä toimii on tuo perusasentoon tulo takaa, ei yhtään vinoa pa:ta, eikä yhtään törmäilyä :).

Kaukoissa paketti oli jo vähän liian auki ja Riehaa alkoi häiritsemään pörräävät mäkäräiset jo liikaa. Istumisessa sillä oli jumi jo ennen kehään menoa, enkä saanut sitä korjatuksi, vaikka palkkailin istumisesta monta kertaa. Muutenkin ei oikein keskittynyt ja vaihdot jäi epäpuhtaiksi. Se oli kuitenkin ainut puhdas nolla tässä treenissä eli ihan tyytyväinen olen. Veikkaan että kakkostulokseen oltaisiin tällä menolla päädytty?

Parasta oli, että Riehalla oli kiva ilme, häntä heilui ja naama nauroi. Saisihan se varmaan olla tarkempi monessa kohtaan, mutta ehditään me vielä hioa. Katsokaa vaikka:



Oikein hyvä treeni. Ilme on edelleen ykkösasia treenilistalla, mutta sen lisäksi kaukojumppa jatkuu. Metskuun pitäisi kehittää nyt superpalkka ja sen saa vasta kun tuo loppuun saakka. Muuten ylläpitoa ja hauskanpitoa :).

torstai 26. heinäkuuta 2012

Agin paluu

Juoksutauko ohi ja sopivasti alkoi myös ohjatut treenit pyörimään agissa. Tänään treenin veti Laura ja ohjelmassa oli ohjaustreeniä radan sijaan. Minua etukäteen hieman hirvitti kuinka käy, koska R oli aivan liekeissä hallin pihassa. Yllättävän hyvin handlattiin, eikä koirakaan pahemmin sinkoillut (tosin puri miuta kerran kädestä lelua ottaessaan ja kivoja mustelmia alkaa nousta kämmenselkään).

Eka ja toka ohjaustreeni toteutettiin neljällä hypyllä, jotka oli neliön muodossa. Ensin tehtiin välistä vetoja. Näissä suurin ongelma on se, että R leiskauttaa hypyn niin pitkälle, että sieltä on vaikea tulla enää väliin. Mutta mie kehityn ja aloin käyttämään suhinaa lyhyen, kääntyvän hypyn merkiksi ja se toimi! Saatiin aika kivaa menoa, tosin ohjauspuolissa oli hieman eroja. Mutta päästiin koko ympyrä loppuun ja se on meille saavutus :D.

Toisena treeninä tehtiin takaakiertoja. Tämä toimi edellistä paremmin, koska kierrot R osaa ja menee hienosti läheltä siivekettä. Ja minua kohti hypätessään se ei voi leiskauttaa ihan niin pitkälle.

Kolmas treeni oli putkeen irtoamista eri kulmista ja etäisyyksistä. Tämä ei tuottanut Riehalle ongelmia ja haki putken hyvin yli 90 asteen kulmastakin. Tosin ihan samanlaista vauhtia sillä ei ollut kuin pienemmistä kulmista, eli sitä voisi treenailla halutessaan.

Agiliitelyn ohessa treenattiin tokoa ja Riehan asenne oli ihan kymppi plus. Luoksarista treenasin erikseen loppuosaa, jossa sivulle tulo takakautta alkaa olemaan aika hieno. Tällä hetkellä vaikuttaa että oli ihan hyvä idea vaihtaa se ja osaahan se edelleen tarvittaessa tulla myös suoraan sivulle. Stoppeja treenattiin myös, otin vauhdittajaksi ja palkaksi putken, josta R sai aina juosta. Kovasti oli intoa, mutta ei ihan malttanut kuunnella ja moni seisominen meni maahanmenoksi. Maahanmenot oli kyllä sitten hienoja, mutta hauskaa että homma on nyt kääntynyt päälaelleen, kun ennen seisominen oli se juttu.

Kaukoista alan olla jo ihan pikkaisen ylpeä. Siis ei ne todellakaan ole mitkään täydelliset, mutta ollaan edistytty huimasti. Kasvatin taas matkaa ja R teki hienoja vaihtoja ja jos jotain pientä liikettä tuli, niin korjasi hyvin. Metallikin nousi tänään ongelmitta ja liikkeestä istuminen sujui. Sikahyvä fiilis!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Eilen ja tänään

Eilen päästiin pitkästä aikaa VEPE-treeneihin. Aloitettiin veneen haulla, joka ei tänään sujunut kovinkaan hyvin. R leikki hyvin köydellä ja lähti hyvin hakemaan, mutta kun veneen paino nykäisi, niin päästi irti, eikä oikein halunnut ottaa köyttä enää uudestaan. Tuntui muutenkin että ei ollut ihan parhaassa fiiliksessä ja usko ei sitten riittänyt. Helpotettiin hommaa ja Rieha haki pelkkää köyttä, jossa oli perässä painona kanisteri. Tämän hakeminen onnistui hienosti. Nyt vaan pitää helpottaa sille paljon, että saa itseluottamusta hommaan.

Toisena liikkeenä tehtiin esineen vienti. Vesa oli veneessä ja mie rannalla. Tarvitsi useamman käskyn lähtöön, mitä ei aiemmin ole ollut, mutta esineen vei hyvin kolmeenkymppiin. Tajusin vasta jälkikäteen, että aiemmin mie olen ollut veneessä ja niin se varmaan kannattaa tehdä jatkossakin, minulle päin se luultavasti lähtee hanakammin. Muutenkin pitäisi tässä lajissa selkeyttää toimintatapoja, nyt mennää välillä vähän liian ex tempore-meiningillä.

Tänään ajeltiin Vihtavuoreen treenaamaan. Tuiken kanssa tehtiin rallytokoa, suunnittelin sille pienen radan, jossa kaikenmoista ja törppöjä siellä tällä häiriönä. Tuike suoriutui tästä tosi hyvin ja teki ihanalla asenteella. Hyvähyvä!

Riehan kanssa aloitettiin seuruulla, jossa oli asenne kohdillaan. Hieman liikaakin, kun meinasi vähän painaa. Keskityttiin erityisesti tempon vaihtoihin ja niissä pään ylhäällä pysymiseen. Hidas kävely on minulla aika kökköä, pitäisi saada joku ulkopuolinen katsomaan miltä se näyttää. Seuruusta jatkettiin liikkeestä istumiseen, joka oli hieno.

Ruudussa annoin sen kerran bongata oma-aloitteisesti ja kerran vein lelun ruutuun ja mentiin sinne leikkimään kimpassa. Hyvä asenne! Sitten otettiin metallia, jossa sorruin jankkaamaan ja asennekin alkoi rakoilla. Rieha teki pari kertaa sitä, että meni kapulalle ja jäi sinne haukkumaan. Perhana. Koitin nollata ja siirryttiin tunnariin. Oma nousi hienosti, meni tosi ravilla, mutta se saa nyt olla niin. Kaksi toistoa tästä.

Lopuun kaukoja ja näissä ollaan edistytty niin paljon! Koitin kasvattaa matkaa koematkaa ja ongelmana oli enemmän se, että tarvitsi useamman käskyn seisomisiin, mutta ei se mitään, koska pysyi vaihdoissa paikallaan. Ja kun vähän treenattiin, niin alkoi myös reagoimaan käskyihin. Jee!

Päivällä kävin vielä tekemässä Rieskulle jäljen nurmikolle. Pituutta jonkin verran, namia joka askeleella, mutta väleissä muutamia tyhjiä. Hyvin sujui, pysyi jäljellä ja meno oli muutenkin ihan buenoa. Mutta on tämä vaan tylsää, mulla ei ole kyllä mitään intoa vetää näitä nurmikkojälkiä. Taidan olla kohta vaan ihan huono ohjaaja ja siirtää jäljen metsään ja alan opettamaan sille keppejä. Metsässä on sentään jotain äksöniä...

Tuike kävi korjaamassa Riehalta jääneet namit ja se olisi niin peltojälkikoira! Se meni joka askeleen, nenä tikaten, rauhassa ja varmasti. Ihana pieni :D.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hoitokoira, kipeä koira ja mallikoira

En muistanut viime postauksessa kertoa että Naru tuli meille hoitoon viikoksi. Ihan hyvin on neljän koiran lauma tullut taas toimeen, tytöt pitää jöötä ja Naakka tottelee. Muutenkin Naru on ollut kiltti hoitolainen.

Hoitopäivien aikana on tullut taas todetuksi, että Narussa on niin paljon samaa kuin Viimassa. Huomaa siis, että on samanrotuisista sukulaiskoirista kyse. Ensinnäkin hoitotoimenpiteitä inhoavat kumpikin. Narulla on ollut useampi punkki ja niiden irroittelu on sen mielestä aivan kamalaa. Sitten kun yksi punkinpurema oli vielä hieman tulehtunut, niin sen puhdistus vasta kamalaa olikin. Ihan samanlainen drama queen-meininki on Viimalla, Naakalla tosin ehkä vielä hitusen enemmän (ihan selkeästi joku miehinen juttu :D).

Toinen juttu minkä havannoin oli kun annoin koko sakille tavalliset nahkaiset luut. Kaikki ottivat ne ilolla vastaan, mutta porokoirien käytös olikin sitten ihan omanlaistaan. Rieha ja Tuike alkoivat syömään omia luitaan samantien, porokoirat taas kuskasivat omansa jonnekin huoneen nurkkaan ja kävivät makuulle niiden viereen. Sieltä ne seurailivat tilannetta, odottaen että milloin yksinkertaisemmat eliöt syövät omat luunsa ja ovelat porokoirat voivat ilkkua niille kokonaisilla luillaan. No, porokoirat ei sitten luita syöneet. Muitakin pikkujuttuja on, sukupuolierot tuovat sitten oman höystönsä.

Mutta ihan hyvin sen neljäkin koiraa handlaa (teidä sitten onko Vesku samaa mieltä :D).

Sitten se sairastapaus. Viima alkoi MEJÄ-kokeen jälkeen illalla kakomaan, ihan kuin sillä olisi jotain kurkussa. Tätä jatkui lauantai-illan ja sunnuntain, öisin tuntui olevan vielä pahempaa. Muuten oli ihan ok yleiskunnoltaan, eli ei lähdetty päivystykseen viemään. Sillähän oli viime viikolla tosi raju oksentelukohtaus, eli oksenteli koko yön limaa ja tuntui olevan tosi kipeä. Ja kun nyt tuntui että kakominen ja liman oksentelu jatkui, niin Vesku käytti Viiman eläinlääkärissä. Diagnoosiksi se sai kurkunpään-/ruokatorven tulehduksen, johtuen luultavasti tuosta rajusta oksentelusta. Se sai siihen antibiootit ja päälle vielä jotain vatsaa rauhoittavaa lääkettä. Toivottavasti nyt niillä hoituu kuntoon. Muuten Vimps on onneksi ihan hyväntuulinen.

Eilen oltiin Riehan kanssa Laukaan koiraharrastajien junnuleirillä. Mie kouluttelin tokoa ja Rieha toimi esimerkkikoirana. Oli muuten hirmuisen päteviä nuoria koirineen, olin ihan positiivisesti yllättynyt. Rieha hoiti oman osansa pätevästi ja päästiin samalla treenaamaan hyvässä häiriössä. Rieha teki lähinnä seuruuta, ruutua ja alokas-/avoimen luokan hyppyä. Seuruusta tehtiin yksi liikkuroitu koemainenkin pätkä ja meno oli hyvää. Vissiin se myös näytti siltä, koska Rieha sai ihastuneita kommentteja kovasti. Rieha sai olla myös Maaritin mallikoira fysioterapiaosuudessa, hieman tuli sanomista että se on toiselta puolelta jäykempi eli ohjaaja yrittää taas ottaa venyttelyt tiuhempaan tahtiin.

Mutta pikkukelpi teki oikein positiivista peeärrää, taas kerran :).