lauantai 21. heinäkuuta 2012

Voihan metsäneläimet ja voihan Vimps

Tänään MEJÄ-koe Uuraisilla. Mie raadoin niska limassa yövuoroja, joista syöksyin suoraan ensin perjantaina tekemään jälkiä ja sitten tänään jäljestämään. Hullun hommaa. Eikä edes tuloksilla juhlittu, perhana.

Meillä kävi mahtava tuuri ja saatiin ykkösjälki, eli ei odottelua ja aamusta lämpötilakin on kelistä riippumatta hyvä. Vimps olikin tosi hyvässä vireessä jo laukaustestiin mennessä, ihan eri mielellä kuin viime kokeessa. Häntä heilui ja se paineli menemään hyväntuulisena.

Lähdettiin jäljelle ja Viima aloitti niin hienon jäljestyksen, ettei ikinä. Sen vauhti oli täydellinen ja se meni tarkalla maavainulla, nenä koko ajan maassa. Siinä vaiheessa olin jo aivan innoissani, tämä vaikuttaa hyvältä. Jäljestys jatkoi varmana ihan suoran loppuun saakka, mutta sitten tajusin, että se on vaihtanut verijäljen jonkun muun elukan jäljeksi, koska matka vaan jatkui. Se kiersi ja kaarsi, palasi lopulta takajäljelle, jonka selvitti hienosti itse ja otti oikean suunnan palaten jäljelle. Valitettavasti se meni edelleen kulmasta yli ja jatkoi tämän mystisen riistaeläimen jäljestystä. Hukka.

Kulmalta jatkettiin ohjatusti. Mutta edelleen Viimalla oli mielessä vaan se ylimääräinen jälki, eikä se lähtenyt etenemään olleenkaan ja palasi taas samalle riistajäljelle pyörimään. Se oli ihan todella määrätietoinen ja ihmetteli, kun ei menty perässä. Toinen hukka.

Sitten päästiin taas matkaan ja nyt edettiin hieman pidemmälle vaikeassa kivikkomaastossa. Kivikko muuttui kosteikoksi, jossa Viima otti taas jonkun todella varman jäljen ja kolmas hukka. Eli siinäpä se koe sitten oli. Loppumatkan Viima tietysti jäljesti oikein hienosti sorkalle saakka.

Tulosta ei siis saatu ja juuri kun kehuin, että tähän mennessä on aina kuitenkin tulos ollut plakkarissa. Eihän näille mitään voi, mutta vähän ehkä kuitenkin harmittaa. Täytyy kyllä edelleen myöntää, että ei me olla kyllä ehditty edes harjoittelemaan, eli ehkä ei voi olettaakaan että homma menisi paremmin kuin viime kokeessa. Saa nähdä riittääkö ohjaajalla enää kunto käydä kokeissa tänä vuonna, meinaavat olla hieman rankkoja viikonloppuja nämä.

Tässä vielä tuomari Kari Mujeen selostus kokeesta:

Huolellisesti ohjattu lähtö. Viima aloittaa rauhallisen ja tarkan maavainuisen jäljestyksen. 1. osuuden lopulla se ottaa riistajäljen, jota pitkin kuma oikaisten ja laajalla kaarella ympäri, hetki paluujälkeä, suunnan korjaus ja uudestaan kulman ohi hukkaan. Palautus kulmalle, josta jäljestys jatkuu hetken, mutta riistajälki vie uudestaan hukkaan. Uusi yritys, jälleen tovi tarkasti, mutta kosteikossa päättäväinen poistuminen jäljeltä ja koe keskeytetään. Tuoreet riistahajut veivät tuloksen.

Tuomari sanoi, että eka suora oli täydellistä jäljestystä, mutta eipä se nyt ihan kauheasti lohduta.

Riesku oli mukana ja tallasin sille tuloksia odotellessa jäljen sellaiseen peltomaiseen metsäaukkoon. Pituutta sille tuli n. 50m ja se vanheni 1,5h. Kasvillisuus oli siinä välillä aikamoista ja ajattelin, että noinkohan tämä onnistuu, mutta Rieha hoiti homman hienosti. Se nosti jäljen ja jäljesti ihan todella varmasti ja rauhallisesti, huomattavasti rauhallisemmin kuin lyhyessä heinikossa. Pari kertaa se tarkasti jäljen ulkopuolta, mutta palasi jäljelle pelkällä pään käännöllä. Lopussa oli namipurkki, jole pyysin maahanmeno, josko vaikka miettisi niitä ilmaisuja johonkin väliin. Riehan jäljestys näyttää kyllä hyvältä, tekisi mieli vaan mennä sinne metsään ja äkkiä kokeisiin.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Viestitreeniä

Tänään tuntui että viestitreeneissä oli idea hienosti selvillä. Vissiin viime treenin muistuttelu teki tehtävänsä. Haettiin myös vähän sitä matkaa, minkä vielä juoksee ilman ongelmia.

Eka matka oli n. 200m, johon siirtymä n. 50m. Maasto oli sellaista vähäkasvuista kangasmetsää, joka tosin siirtymälle muuttui peltomaiseksi tiheäkasvuiseksi. Ekoilla matkoilla Naru juoksi ennen Riehaa. Meno oli ihan sikahyvää, Rieha oikein hinkusi takaisin ja lähti todella hyvin. Viimeiselle matkalle siirryin takaisin reiluun 200 metriin ja R juoksi tämän ilman Narua. Tosi hyvin sujui tämäkin. Tosin minulta lähtiessa koitti ensin lähteä taaksepäin, siis sinne mihin ensimmäinen siirtymä tehtiin. Eli sillä oli selkeä idea siitä että tuolla käytiin. Lähti siitä kuitenkin nopeasti etenemään oikeaan suuntaan.

Mutta tosi hyvä treeni! Yhtään ei ollut epäröintiä lähdöissä ja oli hieno nähdä, että juoksi noin hyvin ilman Naruakin. Veikkaan että olisi tällä ilmeella juossut pidemmänkin matkan, koska epäröintiä ei ollut yhtään. Oli myös hauska, kun kuulin Riehan tulevan siirtymän jälkeen siitä, että se nuuski niin kovasti eli teki ihan tosissaan hommia. Pätevä pieni eläin!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Keskiviikkona

Nyt sitä videota luoksaritreenistä. Ainakin on kivvoo, jos ei muuta. Onkohan tuo kiertämisen ennakointi osa sitä meidän tottelemattomuusongelmaa :). Maahanmenot oli tänään hieman hakusassa ja sitten ne sujuikin jo niin hyvin, että seisominen unohtui. Tasapainoilua :).



Luoksaritreeniin yhdistettiin taas tunnari ja oma nousi hienosti. Ehkä se vaan vaatii toistoja ja toistoja että varmuus löytyy?

Päivällä käytiin Aholaidassa treenamassa kera Annen ja Rokin sekä Sadun ja Naavan.

Riesku aloitti hyppynoudolla. Eka oli aika lailla kympin suoritus. Päätin kokeilla sitten kunnolla vinoa heittoa ja sehän juoksi suoraan hypyn ohi. Tätä treenailtiin ja mielestäni saatiin hyvin muistuteltua että hyppy kuuluu tehdä kumpaankin suuntaan. Lisäksi sivulle takaakierto alkaa sujumaan jo liikkeeseen yhdistettynä, katsotaan mitä siitä loppupeleissä tulee.

Seuruuseen tehtiin häiriötreeniä, eli Satu sai häiriköidä minkä ehti. Aika hyvin R alkoi skarppaamaan, vaikka alkuun pää meinasi pyöriä. Luoksarissa tehtiin jättöihin jännitystä, eli leluun hetsausta ja vapautusta leluun jo matkalla. Kaukot sujui kokonaisena liikkeenä aika kivasti muutamasta metristä, tuntui että keskittyi ja malttoi paremmin, kun tehtiin monta vaihtoa peräkkäin enkä aina palkannut yhdestä. Loppuun vielä paikkamakuu Naavan ja Rokin kanssa, siinä ei ollut ongelmaa.

Tuike pääsi tekemään myös häiriköidyn seuruun. Se oli ihan hirmupätevä, ei paljon saatu pikkukoiraa hämääntymään. Toisaalta, sillä ei sellaista hinkua ihmisten luokse olekaan kuin Riehalla. Mutta oikein kiva treeni ja tehtiin muitakin rallyjuttuja.

Viima pääsi kentälle leikkimään Rokin kanssa ja se oli aivan innoissaan. Tuntuu että sterkkauksen jälkeen se on kuin pikkupentu ja pari veti oikein mukavaa hammaspainia. Naavalle sen sijaan piti ärähtää, pöllö koira. Raisa ja Milla pyörähtivät kentällä myös ja Viima sai toteuttaa ykkösrooliaan lapsen viihdyttäjänä ja saipa Milla Viimankin jo tekemään kaukokäskyjä. Siitä käytiin vielä Annen ja Rokin kanssa lenkillä, eli oikein mukavasti tekemistä.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tokopoliittisesti epäkorrektia

Huomaa, että ollaan tehty ilmetreeniä seuruuseen ja jätetty tekniikka vähemmälle. Samalla on palannut meidän vanha ongelma eli painaminen. Mutta on sillä ainakin vire kohdillaan, tosin ei tämä ehkä tokoon kovin korrektia ole. No, onneksi sen saa aika nopealla treenillä korjattua, kunhan vaan jaksaa palkata takakautta. Ja mieluumminen pieni porsas kuin hieman tippuva kontakti ja korrekti paikka. Tässä pieni pätkä, jossa jopa pahimmat porsailut on sensuroitu (herkimpien tokoiljoiden ei varmaan kannata edes katsoa :D). Ja kyllä me se painaminen taas korjataan. Sitten kun se tekee tuolla ilmeellä poliittisesti korrektia seuruuta, niin jei :D.


Luulin kuvanneeni videon myös meidän luoksaritreenistä, mutta se olikin vissiin kadonnut bittiavaruuteen. Harmi, oli nimittäin sikahyvää menoa, tehtiin stoppeja puunkierron kanssa. Pitää koittaa huomenna videointia uudestaan. Mutta ilme oli niin kohdillaan ja vauhti makea ja stopitkin toimi. Luoksariin tuo keuliminen kyllä sopii.

Tunnarissa se nosti tänään kerran väärän. Sen jälkeen oma nousi taas. Ongelmallista. Etsitin sillä sitten vaan yhtä kapulaa nurmikosta ja se löytyi hienosti ja ongelmitta. Kakeissa mentiin vanhaan malliin.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ohjaajalle piiskaa ja Tuikelle möllirallyvoitto

Sunnuntaina treenattiin Raisan ja Annan kanssa Killerillä. Olin suunnitellut, että tehdään koemaista ja nimenomaan ilmettä. Suunnitelma hyvä, toteutus ontui ja olen henkisesti ruoskinut itseäni tästä kovasti. Siis miten vaikeaa voi olla suunnitella treeniä kunnolla, siis niin, että tiedän mitä teen jos joku ei suju ja en lähde soveltamaan keskeneräisiä juttuja?

Minulta siis unohtui ehkä koemaisen treenin ykkösjuttu, eli että siinä ei aleta treenaamaan, koska kokeessakaan ei treenata. Pahinta tässä oli, että Riesku teki hienosti viimeiseen liikkeeseen asti ja sitten päätin alkaa treenaamaan ja uusimaan. Eli pahimmassa tapauksessa koiralle jää mielikuva siitä, että ihan sama miten hyvin tekee, lopussa ei saa palkkaa ja vapautusta, vaan aletaan jankkamaan ja saattaapa siellä tulla pari toruakin. Siis argh, piiskaa, piiskaa ja kaikki treenikamut saa jatkossa potkaista, jos toimin näin!

Onneksi Rieha ei ole lannistuvaa mallia ja videoltakin näkyy, että se vaan yrittää, vaikka ei suju. Noin hyvän koiran kanssa saa ohjaajakin olla vähän tyhmä, eri asia onko se sitten hyvä vai huono asia...

Aloitettiin treeni koemaisella sisääntulolla, josta mentiin seuruun aloitukseen. Vapautin sen tästä vaan hyvästä kontaktista ja pätevänähän se siinä oli. Siitä mentiin liikkeestä istumiseen. Äsköinen fiiliksen nostatus näkyi seuruussa eli meinasi keulia. Annoin käskyn istumiseen aika myöhään, mutta reagoi siihen hyvin.

Luoksetulo tehtiin läpijuoksuna, koska en halnnut vielä ottaa stoppeja. Alussa tuli pieni sekoilu, liikkuri unohti kysyä ollaanko valmiita ja koska ei vielä olla evl:ssä, niin ei me ihan oltu. Tästä syystä maahanmenoon tuplakäsky. Videolta näkee myös hyvin Riehan reagoinnin liikkurin käskyyn, eli nytkähtelee, nytkähtelee. Tätä pitää ottaa taas treeniin. Itse luoksetulo on hyvä (tuollaiseen vauhtiin olen minä aivan tyytyväinen, en tiedä sitten ihan huipputasolla). Eteentulo on hyvä, mutta sitten päätän koittaa saada sitä tulemaan sivulle takakautta. Ei olla vielä treenattu tarpeeksi ja eihän se onnistunut. Suoraan sivulle tullessa se vähän pomppaa.

Metalli oli tänään aika hieno, siihen olin kovasti tyytyväinen. Lopussa se takaa sivulletulo olisi kuitenkin tässäkin toimivampi. Ruutu oli aikalailla kympin ruutu, hienoa! Loppu on parantunut ihan sikana, ei keuli, mutta tulee hyvää vauhtia.

Sitten se murheenkryyni eli tunnari. Tämä on sujunut kotona tosi hyvin, mutta vissiin nyt kenttäolosuhteissa ei ollutkaan varma. Tuuli oli myös kova, tuntui ettei R saanut ollenkaan hajua omasta. Eli väärä nousi (ja toi sen myös epävarmasti, kun tiputti, eli selkeästi tiesi itsekin että nyt meni pieleen) ja sitten aloin jankkaamaan. Ja eihän se oma sieltä noussut. Kovasti R yrittää ja ihan positiivisesti se kuitenkin suhtautuu. Mutta olisi voinut treenata jolloinkin muulloin. Epävarmuus näkyi myös treenin jälkeen kun kokeiltiin uudestaan, oma nousi, mutta kapula sai hammasta aika tehokkaasti.

Kokonaisuutena oli kuitenkin ihan hyvä nähdä missä mennään. Luoksari, kaukot ja tunnari on vielä kesken. Muuten se teki ihan hyvällä ilmeellä, vaikka välillä toivoisin hieman enemmän keskittymistä, erityisesti noihin jättöihin ja lähtöihin. Kupla ei ole vielä ihan täysillä rakentunut. Mutta häntä heiluu ja se on pääasia!



Tänään tehtiin hieman palauttelevaa tunnaria. Oman löytymisessä ei ollut mitään ongelmaa, eikä se ollut  mitenkään paineistunut. Ei pureskellut kapulaa, tosin palautti herkästi ravilla, mutta se sallittakoon, kunhan nenä pysyy hereillä tässä vaiheessa.



Lisäksi vielä kaukoja, joissa näkyy meidän taso aika hyvin. Intoa on, malttia ei vielä niin paljon. Kyllä se kovasti tekee ajatustyötä aina silloin tällöin, mutta välillä unohtuu. Ja kyllä, takapalkka tai edes taakseheitettävä palkka toimisi tuossa paremmin...



Ai niin, treenattiinhan me vielä viestiä. Matka n. 500m ja Rieha juoksi Narun perässä. Tai juoksi sitten kun sitä ensin vähän muistutti. Viimeinen matka antoi kuitenkin jo kovasti toivoa. Jatketaan siis harjoituksia.
---------------------------------------------

Tuike-pieni pääsi tänään loistamaan rallytokon möllikisaan Muurameen. Osallistuttiin sekä alokasluokkaan, että avoimeen luokkaan. Jälkimmäisen säännöistä ei tosin ollut juuri mitään käsitystä ja tulipa siellä pari ihan uutta liikettä, jotka opeteltiin siinä n. 5min ennen kehään menoa :D.

ALO-rata oli tälläinen, vedettiin se siis kisanomaisesti läpi:


Sieltä tuli joku miinuspiste hihnan kiristymisestä ja jossain kohti Tuike arpoi sivulletuloa. Mutta hienolla ilmeellä se veti ja lopptuloksena 96/100p. ja sillä saatiin ykkössija. Tämä on kyllä niin Tuiken laji ja ohjaajakin alkaa jo tämän alokasluokan hiffata, eikä esim. jouduttu uusimaan yhtään kylttiä.

AVO-rata näytti tältä:


Ihan uutena juttuna tuli kyltti 13, jossa koiran piti sivulla ollessa nousta istumasta seisomaan ja sitten koira kierrettiin. Ok, Tuike osaa kyllä kaukokäskyt, mutta ei sivulta. Tehtiin tätä pariin otteeseen ja radalla se sujui ihan täydellisesti, vähänkö olin ylpeä! Kyltti 14 oli myös uusi tuttavuus, eli hyppy. Mutta eihän hyppäämisessä ole mitään ongelmaa, tosin hyppy meinasi Tuikea houkuttaa jo ohikulkiessa.

Jos eka rata meni hyvin ohjaajalta, niin tällä radalla noottia tuli senkin edestä. Ei ole kyllä helppo laji tämä. Taputtelin reiteen, otin pieniä askeleita väärissä kohdissa, uusin yhden kyltin ihan liian myöhään... Parissa kohdassa Tuiken asento oli liian takana ja eteentuloissa se jäi hieman vinoon, kun en saanut avustaa enää apuaskeleella. Suurin osa vähennyksistä kuitenkin ohjaajan mokia ja tuloksena 66/100p. Mutta kokeilemaan mentiin, kun ei treenattu olla ja Tuike teki hienoa työtä iloisella ilmeellä. Se selvitti jopa houkutuksen, jossa oli noutokapuloita ja makkaraa :). Hieno pieni koira!

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Treenit vaan sujuu

Kotipihatreeni on jatkunut, useampia pieniä pätkiä ja ilmettä. Juoksut alkaa olemaan loppusuoralla ja niistä johtunyt pienoinen haahuilu on jäänyt pois. Muutenkin Riesku alkaa olemaan normaali, iloinen itsensä, juoksut saa sen nimittäin aina hieman pahantuulikseksi. Ei se oikein muuten näy, mutta tykkää olla enemmän itsekseen ja on tarkempi omasta tilastaan muiden koirien kanssa.

Mutta ne treenit. On sujuneet ihan sikahyvin ja ilme on ollut huikea. Seuruussa ollaan tehty intervalliseuruuta, eli vaihdellen palkkausta eri pituisista pätkistä. Lisäksi olen naksutellut pään ylhäällä pysymisestä täyskäännöksissä. Alkuun ollaan haettu myös jännitystä leluun hetsaamalla ja on toiminut hyvin. Samaa ollaan tehty myös luoksarin jätöissä ja ilme on niissäkin mainio. Vauhti on selkeästi kasvanut näiden avulla. Siitä huolimatta tulee hyvin eteen.

Luoksarissa ollaan hiottu myös sivulletuloa takakautta, katsotaan miten etenee ja missä vaiheessa uskaltaa ottaa kokeeseen. Stoppeja tehtiin nyt pelkkien kiertojen kautta ja niissä on ollut juuri oikea meno, vauhti on hyvä ja stopit tulevat hienosti etupäällä jarraten. Ehkä se ei olekaan mahdotonta saada kiitolaukka-luoksetuloa hyvillä stopeilla?

Kaukkojumppa myös jatkuu. Seiso-istu-tekniikka on parantunut. Se on melkeinpä alkanut jo liioittelemaan taaksepäin menoa ja saattaa peruuttaa metrin verran, kun on niin tosissaan. Mutta kaukoissa en ole yhtään huolissanin peruuttamisesta, eteenpäin tulo kun on ehkä se yleisempi ongelma :).

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Toinen kulkee ja toinen ei

Ajeltiin uuteen paikkaan tekemään viestiä. Päätettiin tehdä Riehalle pidempi matka, vaikka ei saatukaan muita koiria mukaan juoksemaan. Käpöttelin siis sellaiset 450m b-pisteelle. Reitti meni ihan järven vierestä ja Riehalla oli kova hinkun järveen, eli hieman oli ehkä ajatukset muualla. Maasto oli myös paikoin vaikeampaa kuin mitä Rieha on aiemmin tehnyt, kun selkeää polkua ei mennyt ja matkalla oli kunnon ryteikköä.

Lähetin Riehan ja tuntui että lähti hyvin. Mutta palasi sitten parinkymmenen sekunnin päästä. Eli oli käynyt jo suht pitkällä, mutta sitten oli tullut tenkkapoo. Jäi seisomaan jonkin matkan päähän ja siitä lähetin uudestaan. Nyt alkoi mennä jo ilikikurisuuden puolelle, eteni vaan n. 10m ja jäi sinne heiluttelemaan häntää. Raisa antoi ääniapua ja mie hieman ärähdin, niin silloin lähti. Laitettiin se vielä takaisin b-pisteelle ja sielläkin päässä oli ollut lähtö hieman tahmeaa.

Riehalle tekisi niin hyvää saada joku juoksemaan sen edellä. Ja vissiin on nyt vaan otettava tiukempi linja noista palaamisista. Ehkä seuraavalla kerralla voisi pidempään matkaan ottaa myös helpomman maaston ja selkeämmän linjan, niin ei tulisi kerralla montaa vaikeutusta.

Tokotreenitykset useammassa osassa sen sijaan sujuivat hienosti. Jatkettiin edellispäivien linjoilla, tunnari sujuu, kaukoissa mennään parempaan suuntaan koko ajan ja lelun kanssa haettiin jännitystä jättöihin ja lähtöihin.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Erävoitto tunnarista

Jatkettiin eilisen ideoilla ja vähän omilla pohdinnoilla tänään. Luoksariin haettiin sitä vauhtia ja intoa ja sitähän saatiin. Työstin Riehalle lisää vihesuhinaa ja leluun hetsausta ja sillä sai aikaan hyvin tärppänä olevan kelpien. Tänään pidin huolta, että pyydetyt käskyt myös tehtiin loppuun saakka :). Mutta olipa kivaa, riekuttiin ja hömpättiin. Siirsin tuota jännityksen hakemista myös sivulla oloon ja Riesku oli niin tarkkana.

Tunnaria tehtiin tänään 5 toistoa, joista 3 koemaista. Se on hieno!!! Menee ja tulee vauhdikkaasti, eikä väärät maistuneet ollenkaan! Luovutuskin sujui. Tuntuu että tunnari alkaa olla selätetty, toki vielä pitää siirtää se isompaan häiriöön.

Kaukoja otettiin pariin otteeseen myös. Välillä on tosi hienoa menoa, välillä meinaa unohtua. Käytännössä se menee niin, että yhden kerran joudun huomauttamaan, jonka jälkeen taas muistaa ja malttaa. Se on tästä kovasti innoissaan, häntä vaan heiluu ja sen takia ei aina alkuun oikein malta. Onneksi se korjaa nopeasti ja ihan selkeästi kuitenkin tietää, mitä halutaan.

Seuruuseen haettiin ilmettä, erityisesti täyskäännöksiin, joissa pää meinaa tipahdella. Vaatimisella ja palkkaamisella saatiin aika kivaa menoa. Treenaaminen on vaan niin hauskaa!

Tuike rallytokoili pätevänä ja koitinpa tehdä sille tunnariakin. Mutta vissiin se menee niin, että kun yksi osaa, niin toinen unohtaa. Tuike nimittäin tärppäsi niin tohkeissaan, että ei haistellut ollenkaan ja otti aivan satunnaisen kapulan ja toi sen ihan onnessaan. Hassu :D. Viima teki kiertoja ja stoppeja sekä kaukoja ja tunnarikapulan etsintää nurmikosta. Viimamaista oli se.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Tokokouluttautumassa

Tänään osallistuttiin Riehan kanssa Taskisen Satun tokokoulutukseen. Ihan hyvä treeni oli, vaikka ohjaaja oli aika väsynyt. Myös Rieha oli selkeästi vähän juoksutohinoissaan, eikä normitreenimoodissa, ja tärppipäivissähän se varmaan onkin. Saatiin ongelmakohtia esiin normaalia enemmän tämän takia. Satu puhui mm. Riehan häiriöherkkyydestä, mitä en allekirjoita ollenkaan normaalisti, mutta tänään se sitä kyllä oli. Mutta ihan noin yleisesti, häiriötreeniä pitäisi ottaa enemmän, siinä Satu oli kyllä aivan oikeassa.

Luoksarissa R esitti erinomaista stoppien ennakointia, joten stoppien sijaan otettiin ensimmäiseksi työstön aiheeksi ennakointien poissaamisen ja vauhdin lisäämisen. Tehtiin siis pelkkiä läpijuoksuja tässä vaiheessa. Tämä vähän itseä mietitytti, sillä myönnän että olen ihan tarkoituksella laskenut Riehan vauhtia, että saisin sen paremmin stoppaamaan. Ennakointia en toki hyväksy, mutta reipas laukka on riittänyt minulle kriteeriksi. Ihan vaan sen takia, etten usko osaavani opettaa sitä pysähtymään terävästi jos se tulee kiitolaukkaa hullun kiilto silmissä. Ihannehan se olisi ja jos mietitään huipputason koirakoita, niin sieltähän ne piste-erot lopulta tulee. Sen sijaan uskon että peruskokeissa luoksarista saa hyvät pisteet, jos koira tulee reipasta laukkaa, tempo ei muutu missään välissä ja stopit toimivat. Mutta hyvää mietinnän aihetta... olenko ihan turhaan laskenut viettiä vai onnistuisinko kuitenkin tekemään sellaisen täysillä sinne ja takaisin-luoksarin? Ja mietintää myös vähän siihen, missä ne meidän tavoitteet loppupeleissä on. Oikeastihan tuollaisen koiran kanssa ei jää koiran ominaisuuksista mikään kiinni, mutta riittääkö minun taidot ja into, onkin sitten jo ihan eri asia...

Siinä olin kovasti samaa mieltä, että jätöissä Riehan ilme saisi olla terävämpi. Siihen tuli hyvä vinkki koiran lelulla hetsaamisesta siihen tilaan, että se melkein on lähdössä. Siitä sitten saa luvalla ampua leluun. Riehalla toimi hyvin, senhän saa lelulla maaniseksi aivan ongelmitta. Tarkoituksena siis tässä opettaa koiralle joku vihje tuohon hetsaamiseen, jonka voisi sanoa kokeessakin ja koira jäisi perään kytistämään milloin saa lähteä.

Stoppeja tehtiin sitten ensi kierron kautta. Siinä saatiin hyviäkin toistoja, mutta myös sitä ennakointia. Lisäksi tehtiin namipeliä, jossa koiraa juoksutettiin kahden ohjaajan väliä, välillä vaan läpijuoksuja, välillä stopaten. Tässä palkka tulee välillä ohjaajalta ja välillä apparilta. Satu sanoi, että Riehalle kannattaa tehdä mahdollisimman erilaisia ja hauskoja luoksarileikkejä, ettei se opi ennakoimaan tapahtumia.

Loppuun katsottiin seuraamista, jossa kerroin meidän ongelmasta eli siitä että seuruu on alkanut olemaan kokeissa hyvin epätasaista. Ja saatiin sitä myös esitettyä, myönnän itse jännittäneeni jonkin verran olla siinä kaikkien katsottavana, eli varmaan tuli aika hyvä koefiilis. Tässä puhuttiin sitten tuosta häiriöherkkyydestä, johon tehtiin kontaktitreeniä. Samaa ollaan tehty Hannan opeilla ongelmitta, muttei taas vähän aikaan. Rieha oli ihan hämättävissä, kun Satu söi namia sen edessä ja minua alkoi vaan naurattamaan, eli ehkä ihan ei oltu parhaassa moodissa kumpainenkaan.

Samalla keskusteltiin myös siitä, että Rieha ei ota minua aina kauhean tosissaan. Tämä näkyy seuruussakin siinä, että jos sitä ei huvita (oppii koetilanteen olevan tylsä), niin se ei sitten pistä parastaan, kun tietää etten vaadi parempaa. Myönnän sen olevan totta ja samaahan sanoi myös Oili valmennusrenkaan koulutuksessa (jossa R teki töitä ihan kympillä ja seuruu oli juuri niin hyvää kuin R osaa, mutta silloin se komensi väleissä ja vaati minulta lisää hommia eli koitti kuitenkin itse määrätä tahtia). Riesku on kuitenkin jonkin verran camel boots-nainen ja osaa myös käyttää hyväkseen lepsuilua. Eikä se ole maailman pehmeinkään eläin, eli puolittaiset ärähtelyt ei juuri sen maailmaa hetkauta. Normaalisti tämä näkyy enemmän tuona komentamisena, tänään se oli osaksi sitäkin, mutta enemmän kuitenkin haahuilua (johtuen varmasti niistä juoksuista) ja käskyjen puolittaista noudattamista. Lähinnä minun pitäisi olla sen kanssa selkeämpi, eli jos jotain sanotaan, niin se myös tehdään. Sama pätee niin seuruuseen kuin käy siihen-käskyyn. Tiedetään, kun vaan aina muistaisi tehdä sen myös käytännössä...

Treeni ei todellakaan ollut meidän parasta esitystä, mutta eiköhän se näissä ole tarkoituksenakin. Kympin liikkeitä ei varmaan kannatakaan esittää. Vaikka saatiin aika tiukkaakin palautetta, niin oli siellä hyvääkin joukossa. Käsissä on kuulemma todella hyvä koira (siis todella hyvä) ja tottahan se onkin. Ehkä mie en vaan ajattele itseäni vielä tarpeeksi hyvänä kouluttajana ja aseta niitä tavoitteita kunnolla. Samalla sitten tulee vähän lepsuiltuakin, kun se ei ole niin vakavaa ja sehän on vielä ihan pentu ;).

Ai niin. Jätin pystykorvat tarhaan treenien ajaksi. Kun tulin takaisin, niin Viima juoksi kuusiaidan läpi vastaan. Tässä vaiheessa kylmäsi jo sydäntä, kun Tuikea ei näkynyt missään. Onneksi se sitten jostain talon suunnasta kirmasi täyttä vauhtia kun kutsuin. Olin vissiin itse jättänyt tarhan oven huonosti auki ja pystykorvat olivat löytäneet vapautensa. Toivottavasti eivät olleen kovin pitkällä käyneet, tosiaan pihassa olivat silloin kun palasin  eli tämä puoltaisi sitä että eivät ole uskaltaneet kauas poistua. Ja onneksi mitään ei ollut sattunut. Huh, huh, väsymys kostautuu, kun huolimattomuus on tätä tasoa...

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

MEJÄ-kokeessa miljardin ystävän kera

Viikonlopun ohjelmaa mahtui MEJÄ-koe ja työvuoro. Tämä tarkoitti sitä, että menin lauantaina jäljentekoon klo 9, josta pääsin kotiin klo 17 ja siitä töihin klo 19. Sunnuntaiaamuna pääsin töistä klo 7 ja koe alkoi klo 8. Kotona olin siinä 18 maissa. Siitä voi jokainen laskutaitoinen laskea montako tuntia unta viikonloppuun mahtui. Ja jos ei laskeminen onnistu, niin voin kertoa että hyvin vähän :). Sen sijaan tilalla oli hullun lailla metsässä rämpimistä, kuumuutta, mäkäräisiä, hyttysiä ja paarmoja.

Kerrotaanpas sitten ne koekuulumiset. Viima sai jäljen 5 ja itse opastin viimeisen jäljen eli 6. Eli tietysti oltiin loppupäässä. Yöllä oli satanut vettä ja metsä oli märkää. Aamu oli vielä suht ok, mutta ennen puolta päivää alkoi aurinko paistamaan ja lämpötila kohoamaan. Kosteasta metsästä oli tulossa sellainen kiva trooppinen paratiisi ja ukkosen pystyi oikein aistimaan. Ja kun se vielä kuorruttaa järjettömällä määrällä lentäviä öttiäisiä, niin ai että, millainen keli meidän jäljelle.

Otin Viiman autosta ulos ennen jälkeä ja se oli ihan sekaisin paarmoista. Sitähän pisti ampiainen pari kesää sitten ja sen jälkeen se on kehittänyt isoihin lentäviin ötököihin jonkinlaisen pakkomielteen ja metsästää niitä aivan maanisena. Nyt en meinannut saada sitä edes syömään kissanruokaa, koska se kiinnitti kaiken huomionsa pyörimiseen ja leukojen louskutteluun noille ötököille. Siinä vaiheessa ajattelin, että mitähän tästä vielä tulee...

Jäljelle lähdettiin ja edelleen Viima ehti napsia ötököitä. Kuitenkin kun tultiin metsään, niin sen huomio alkoi kiinnittymään oleelliseen ja sain roikkua liinassa ihan tosissaan. Alkumakaukselta se lähti vauhdikkaasti ja varmasti etenemään. Vauhti oli jopa isompi kuin viime kokeessa, jossa siitä jo huomautettiin, eli koitin roikkua liinassa ja hidastaa menoa parhaani mukaan. Vimps oli hyvin itsevarma ja veti ilmavainulla. Ekan suoran loppupäässä tuli ryteikkö, jossa lähti pois jäljeltä, edelleen hyvin itsevarmanan. Aikamme siellä pyörittiin ja hukkahan siitä tuli.

Siitä lähti taas varmasti, mutta jonkun ajan päästä meni taas jäljen sivuun ja löysi mm. jonkun hajun, minkä päällä piti kieriä. Tässä vaiheessa se myös pysähteli, napsi ötököitä ja heilutteli minulle häntää kysyvästi. Ajattelin että tästä tulee toinen hukka, mutta sitten Viima ikään kuin heräsi ja veti ihan suoraan takaisin jäljelle. Ekan kulman se oikeastaan vaan käveli yli. Valitettavasti se toinen hukka tuli sitten jonkin ajan päästä. Pitkässä heinässä oli selkeästi jonkun jälki ja Vimps lähti seuraamaan sitä.

Toiselta hukalta palattuamme jäljestys parani ja vauhtikin alkoi olemaan jo järkevä. Toisen suoran loppu meni hienosti ja makauksen merkkasi pysähtymällä muutamaksi sekunniksi. Kulman selvitti kaarrattamalla. Loppusuoran se meni hienosti nenä maassa ja kävelyvauhtia, mutta alkoi kyllä näkymään että puhti oli jo loppumassa, kun häntäkin oli jo alhaalla. Kaadolle se tuli hieman sivusta, mitä ei ole sattunut koskaan aiemmin, eli siitä voisi päätellä että haju meni kosteassa metsässä jotenkin erilailla?

Kaadolla näkyi että Viima oli jo ihan puhki. Se peittää sorkan aina sammaleeseen, mutta nyt se vaan nuuski sitä ja jäi möllöttämään paikalleen. Eli ekojen suorien vauhti kostautui kuumassa. Mutta pääasia että loppuun päästiin. Tiesin jo, että kahdella hukalla homma on menetetty.

Illan päätteeksi oli palkintojen jako ja keli oli ollut selkeästi haastava muillekin. Avoimen luokan koirista 3/6 sai tuloksen ja niistä vain yksi oli ykköstulos. Viimalle AVO3 ja 25p. seuraavalla Olavi Nurmirannan arvostelulla:

"Viima ohjataan jäljelle, jota se etenee sekä maa- että ilmavainua käyttäen. Ensi osuuden puolivälissä laaja koukkaus jäljen sivuun ja etenee takajälkeen, hukka. Ennen kulmaa myös koukkaus veriuralta ja paluu kulmalle. Toinen osuus muuten tarkasti, mutta osuuden loppupuolella suoraviivainen poistuminen uralta, mistä hukka. Toisen kulman Viima selvittää laajasti rengastaen. Makaukset voisi merkata paremmin."

Selkeästi oli Viimalle haastava keli, mutta sellaista se on. Parin viikon päästä uudestaan, jos vaan toivun tästä viikonlopusta :D. Katsotaan jos vaikka ehdittäisiin treenaamaan ennen seuraavaa koetta... Noille kulmille ja makauksille pitäisi tehdä jotain.