maanantai 23. syyskuuta 2013

Riehalle tokon piirinmestaruuspronssia!

Eilen kisattiin Keski-Suomen piirinmestaruuksista, lajina tietysti toko. Koe järjestettiin Keuruulla pesäpallokentällä. Yleisöäkin oli paikalla mukavasti viereisen jäähallin ansiosta. Kentällä pyöri yhtäaikaa kaksi kehää, eli ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kaikinpuolin ;).

Tällä kertaa en ehtinyt juuri jännittämään itse koetta, koska koko viikonloppu meni säätäessä ja suhatessa paikasta toiseen. Olin tuplabuukannut eiliselle piirinmestaruuden lisäksi konserttimatkan Helsinkiin, eli näiden kahden yhteensovittaminen vaati jonkin verran järjestelyitä. Mutta loppupeleissä kaikki sujui, koe meni mainiosti, ehdin Helsinkiin ja koirakin pääsi kotiin (kiitos Annalle!).

EVL:n tuomaroi Anne Nokelainen, tiukka, mutta oikein kiva uusi tuttavuus. Liikkeet oli perinteisessä järjestyksessä, jaettuna kolmeen osaan (lisäilen videot myöhemmin, kunhan latautuvat):

Paikkaistuminen 9: Loppuvaiheessa oli liikutellut kuulemma tassuja.
Paikkamakuu 8.5: Pienesti nuuskinut.

Seuraaminen 8: Tuomari sanoi, että olipa siinä sähäkkä ja vauhdikas seuruu. Pistevähennykset siitä, että hitaassa kävelyssä painoi, paikallaan käännöksissä ylikompensoi takapuolella. Rieha olikin ihan liekeissä, vaikka kaavio oli pitkä (videolta puuttuu suurin osa).
Zeta 6.5: Järjestys I-M-S, Rieha teki hienosti M-M-S. Istuminen onnistui ennen kehään menoa ongelmitta, mutta ilmeisesti oli niin kovassa vireessä, että päätti vetäistä täysiä maahan. Muuten ei saatu kommenttia sen kummemmin, seuraaminen olisi varmaan voinut olla parempi, muut jäävät oli minusta hyviä.
Luoksetulo 8.5: Ennakoi hieman lähtökäskyä ja törmäsi hieman eteentullessa. Tässäkin oli tosi kovassa vireessä, mutta stopit pelasi silti hyvin. Tässä vaiheessa taisi tulla kommentti, että ei teidän perässä meinaa pysyä.
Ruutu 8: Pistevähennykset siitä, että ennakoi ihan sekunnin sadasosalla sekä maahanmenoa, että ilmeisesti seuruuseen tuloa. Kummassakin olin siis jo avaamassa suuta/kääntämässä päätä, eli käsky oli tuloillaan ja noin kovassa vireessä R vaan reagoi. Eikä muuten tätä muistettu treenata ollenkaan ennen koetta... Mutta toisaalta, suurimmassa osassa kokeista noita ei olisi lähtenyt pisteitä, suurin osa yleisöstäkään ei näitä huomannut.



Ohjattu nouto 10: Saatiin oikea ja se nousi hienosti.
Tunnari 10: Niin oli, oma nousi heti ja hyvä luovutus.
Metallinouto 10: Tässä vaiheessa tuomari sanoi, että taidatte olla oikeita noutoexperttejä :D.
Kaukot 5: Tuplakäsky maahanmenoon (vieressä tapahtui juuri jotain, eikä R ollut yhtään kuulolla). Yhdessä vaihdossa liikkui ehkä 15cm. Tiukka tuomio, mutta pystyttäisiin kyllä parempaankin.



yht 263,5p. 1-tulos, sijoitus 3/8

Eli tiukalla tuomaroinnilla ja kovassa seurassa saatiin siis pronssia. Rieha on ihan oikeasti Keski-Suomen kolmanneksi paras tokokoira, aika huikeaa! Tämä oli meidän kummankin eka piirinmestaruus evl:ssä, edessä on siis toivottavasti vaikka mitä, kun kumpikin kehitytään. Rieha oli kokeen nuorin koira, eli siinäkin mielessä saavutus.

Kaikista parasta kokeessa oli taas se tunne. Rieha oli aivan liekeissä. En vaan pysty edelleenkään käsittämään, miten olen saanut tuollaisen koiran, joka rakastaa tehdä tokoa noin paljon. Sen häntä heilui ja naama loisti läpi kokeen, se oli ryhdikäs, itsevarma, innokas ja vauhdikas. Aivan huikean mahtava! Toki siellä sitten tuli kauneusvirheitä, kun vire on noin korkea, mutta tulkoon, kyllä meillä on vielä aikaa hioa hillitympää suorittamista. Minä vaan niin tykkään tuon koiran asenteesta, sillä pääsee vaikka mihin!


Koska pm-kokeessa ei tainnut kukaan kuvata, niin saatte tyytyä näihin vanhoihin Katin ottamiin kuviin, jotka on edelleen musta ihan parhautta ja niistä näkyy vaan se fiilis!




5 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Ootte te kyllä hyviä! :)

Laura kirjoitti...

Olitte niin hienoja! :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos hirmusti!!

Ninja kirjoitti...

Onnea vielä tätäkin kautta :) Mahtista :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos Ninja :)