Jääkarhu |
Poro |
Susi |
Jääkarhu, poro ja susi hellästi yhdessä suussa |
Ylpeä porokoira ja kateellinen kelpie |
Onnea on omat lelut ja rapsuttaja |
Poro, susi ja jääkarhu jatkavat eloaan lelukaapissa ainakin seuraavaan leikkikertaan. Sarvien ja korvien typistyksesta vastasi Tuike. Leluista ei olisi enää mitään jäljellä jos se olisi saanut touhuta niiden kanssa, mutta nyt olin julma ja takavarikoin ne typistyksen jälkeen. |
Kiitos siis äiskälle ja Sannalle Ikean tuliaisista :)!
Tänään treenattiin Raisan kanssa Vaajakosken nurtsilla. Ollaan tehty hurjasti nurtsitreeniä, koska pm-kokeen piti olla nurmikolla. Se on sitten kuitenkin hiekalla. No, ei se varmaan lopputulosta ainakaan huononna, yleensä nurmikko on kuitenkin haastavampi alusta kapuloiden näkymisen ym. kannalta.
Tehtiin alkuun hyppytekniikkaa Viiman kanssa. Rieha saa vielä lepäillä viikonlopun kurssin jälkeen. Viima teki perussarjaa ja etäisyyden arviointia. Se oli suorastaan liekeissä, puhuttiinkin että tänään oli joku porokoirien villityspäivä :D. Perussarjalla se teki hyvää työtä. Etäisyyden arviointi on Viimalle hankalampaa, se ei juuri venytä hyppyä ja alkaa melkein heti ottamaan pienen välilaukan. Mutta kasvaapa ainakin itsevarmuus.
Tuiken kanssa taas rallytreeniä. Nyt treenattiin se avoimen hppykin, mikä eilen jäi tekemättä. Hienosti se sujui ja on tosi hauskaa, että rallyssa on näitä vauhdikkaampiakin liikkeitä. Muuten käytiin taas läpi avoimen juttuja sieltä täältä. Paikallaan seisomisessa aloin miettimään, että miten se käytännössä toteutetaan. Täytyy perehtyä sääntöihin nyt tarkemmin. Siinä meinasi taas alkuun tulla liikettä, mutta nopsaan korjasi.
Rieha teki ekana tunnarin liikkuroituna ja se oli aivan upea! Huikea vauhti ja oma nousi heti, kun siihen osui. Täysiä takaisin ja hieno luovutus. Nurmikko on ollut vaikea, mutta nyt kun ollaan siinä treenattu, niin on päässyt vaikeudesta yli. Hieno R!
Metallia haettiin nyt esteen yli. Tässäkin oli tosi hieno meno, ei yhtään epäröintiä ja laukalla ees taas. Raisa kysyikin, että miten sitä tarvii hetsata, kun se oli jo valmiiksi ihan liekeissä :D:
Luoksetuloa kertailtiin kiertojen kautta. Liikkurihäiriö stoppeihin. Tylsästi täytyy sanoa, että tämäkin sujui todella hyvin. Priimat stopit ja fokus ihan täysin minussa. Suorassa luoksarissa tuli pomppien, mutta kuitenkin hyvin eteen.
Seuraaminen oli treenin epätaisaisin osuus. Se kuulemma näyttää hyvältä, mutta itsestä tuntui välillä tosi kököltä. Oikealle käännökset oli ainakin ihan kauheita ja pää seilasi välillä liikaa. Mutta ehkä sitä itse on itsensä kriittisin katsoja, ulkopuolelle se ei niin näy. Loppuun lyhyempi pätkä, jossa sain korjattua noita omasta mielestäni huonosti menneitä kohtia.
Loppuun vielä kaukoja samaan aikaan, kun Naru teki vieressä tottista. Fokus oli tästä huolimatta hieno. Vaihdot oli niin hyviä, kuin vaan pystyy tekemään. Päästin sen välillä palkalle pelkästä kävelystä ja koitin, muutenkin tehdä liikkeestä jännän. Hyvällä ilmeellä se kyllä tekikin!
3 kommenttia:
Pitäähän sitä muistaa pupseja tuliaisilla :)
Hyvä että kelpas ja maistu!
Meilläkin koirien, porokoiran ja kelpien, lempileluja on noi Ikean pikkuötökät! Varsinkin poron. Ainahan pitää tuoda tuliaisia, kun käy kaupoilla :) Ja meillä noi lelut säilyy yllättävää kyllä ehjinäkin!
Meillä on ollut aiemmin oikeastaan vaan niitä rottia, mutta nämä oli vähintään yhtä kivoja. Ja erityisesti Viiman mielestä, eli niissä on selkeästi jotain porokoiriin vetoavaa :D.
Lähetä kommentti