Eilen käytiin kokeessa Ikaalisissa. Yövuoron jälkeen suoraan reissuun, osoittaa jonkilaista hulluutta. Tuloksilla ei valitettavasti juhlittu, mutta täytyy kyllä sanoa, että ei noissa olosuhteissa juhlinut kovin moni muukaan. Paikka oli muuten ok, mutta nurmikentän nurmi aivan todella pitkää, höystettynä kunnon voikukkaryppäillä. Noutokapuloiden ja merkkien bongaaminen oli tuolta todella haastavaa. Päälle vielä kuumuus, niin ei mikään helppo keikka.
Paikkaistuminen 7: Oli nostellut tassuja ja kerran kumartunut nuuskimaan.
Paikkamakuu 7: Heittänyt lonkalle ja muutenkin levottomuutta. Näissä veikkaan, että kuumuus vaikutti.
Ruutu 9: Rieha oli ainoa evl:n koira, joka löysi ruutuun ja eihän ne keltaiset merkit juuri tuolta voikukkien joukosta poikenneet. Merkki oli hieno ja Rieha lähtee juoksemaan hyvin kohti ruutua, vaikka ei silläkään ollut ajatusta siitä, missä se oli. Löysi sen kuitenkin, kun meni tarpeeksi lähelle.
Zeta 0: Tämä kieltämättä harmittaa, meidän olisi oikeastaan kuulunut saada uusia liike. Liikkuri ohjeisti meidät väärälle aloituspaikalle ja tästä syystä tein koko ensimmäisen suoran väärin. Pitäisihän tälläinen itsekin tajuta, mutta koejännityksessä en tajunnut. Mietin vaan, että jotain outoa tässä on ja tajusin vasta kotimatkalla videolta mitä tapahtui. Ilmeisesti outo fiilis tarttui Riehaan, sillä se teki seisomisesta istumisen, vaikka vaihdot on sillä tosi varmoja. Mutta nolla siis tuli ilmeisesti väärin kävelystä.
Ohjattu 9: Merkki hyvä, kapulaa ei nähnyt lähtiessä, mutta teki hyvän kaaren ja osui oikeaan eli vasemmalle.
Tunnari 0: Ei käyttänyt nenää ollenkaan, nosti ekan mihin osui.
Luoksetulo 7: Luoksetulon aloitus venyi, kun liikkurit suunnitelivat kehää. Tein sen virheen, että treenasin parilla puunkierrolla stoppeja ja viimeinen stoppi oli maihin. Siitä kehään ja Rieha teki seisomisesta hienon maahanmenon. Puhuinko jotain viime kokeen jälkeen, että liikkeitä ei saa treenata ennen kehää?!?
Kaukot 0: Nyt meni ihan Riehan piikkiin, ei kuunnellut alussa ollenkaan. Kahteen vaihtoon siis tuplakäskyt ja toinen jäi silti tekemättä. Sen jälkeen teki kyllä hyvin, eikä liikettä tullut.
Seuruu 9: Ihan ok, hieman kontakti tippui joissain kohti, selkeästi kuumuus jo vaikutti.
Metalli 0: Rieha ei löytänyt kapulaa sitten millään. Tekee töitä aivan hurjana, mutta kun lopulta osuu kapulalle, niin pasmat on jo ihan sekaisin ja koittaa viedä sitä tuomarille...
yht. 173p. ja meidän eka tulokseton koe evl:ssä. Tätä ennen kaikki on olleet vahvoja kakkosia tai sitten ykkösiä. Harmittaa joo, mutta elämää. Siellä oli säätöä, osa meistä johtuvaa, osa muista ja olosuhteista johtuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti