tiistai 21. toukokuuta 2013

Kliseinen, mutta tosi. Hyvä treeni, niin hyvä mieli!

Käytiin päivällä lenkillä siskon kanssa ja samalla reissulla tallattiin Riehalle esineruutu. Taas sellainen kapea suikale, jonka takareunaan kaksi esinettä. Riehalla oli tosi hyvä fiilis ja lähti heti käyttämään nenää. Tämä tosin tarkoitti pientä tarkistuskierrosta yhden rajamerkin kohdalla, mutta tällä kertaa ei koittanut hypätä puuhun sitä ottamaan ja jatkoi matkaa hienosti takareunaan, josta eka esine nousi. Luovutus oli tässä huono, värkkäsi esineen kanssa ihan huolella.

Toisen esineen kanssa muutin hieman lähetyspaikkaa. Taas upposi ihan taakse ja sai nopeasti hajun toisesta esineestä. Tässä priima luovutus ja treeni oli hyvä lopettaa siihen. Tosi hyvin Rieha nyt uppoaa ja käyttää oikeasti nenäänsä, eikä vaan juokse. Luovutuksia täytyy edelleen hioa. Hieman sillä meinasi olla kuuma, kun aurinko porotti ja kangasmetsä hehkui, mutta hyvin jaksoi etsiä. Sitäkin on vaan pakko treenata, viestikokeessa voi tulla pitkä ja kuuma päivä.

Muuten vedettiin kiva lenkki, koirat kävivät päätteeksi vielä uimassa. Uintikausi on korkattu ihan kunnolla, kun Vesku kävi niiden kanssa eilen veneilemässä. Rieha ja Viima hyppäävät mielellään veneestä uimaan ja Tuikekin oli käynyt kepin perässä polskimassa lähisaaren rannasta. Ihana kesä!

Viime kesältä mallia uintireissulta:



Illasta ajeltiin vielä SM-porukan treeneihin Vihtavuoreen nurmikolle. Rakenneltiin kehä valmiiksi törppöineen ja alettiin treenaamaan. Paikka on urheilukenttä, johon on kysytty lupa treenaamiseen kunnalta. Meni ehkä 10min, kun paikalle kurvasi mies, joka tuli tiedustelemaan ollaanko treenaamassa luvan kanssa. Asiallisesti vastailtiin ja homma oli sillä ok, vaikka näki että miekkosta harmitti. Ilmeisesti se on vaan joiltain pois, vaikka luulisi sen olevan pelkästään positiivista, että koiria koulutetaan. No, semmoista se on välillä.

Rieha aloitti seuruulla. Ja meinasi ihan himpan verran keulia ja merkit kiinnosti ja sillä oli vaan niin hauskaa :D. Itseäkin vaan nauratti, kun päälle vielä mun taskusta tippui matkalle leluja ynnä muuta. Mutta ei se oikeasti ollut pahaa, Riehalla oli vaan niin kivaa. Loppua kohden intoilukin hieman laantui ja saatiin tehtyä hyvää pätkää. Juoksun käännöksissä ei tullut irtoamista, mikä oli hyvä ja muutenkin tuntui, että pysyttiin aika hyvin yhdessä.

Sitten ohjattu. Ensin vasen ja sitten oikea. Kontaktista palkkaa liikkurin käskyn jälkeen, ei tosin nostanut itse, mutta vihjeestä kyllä. Merkit oli ihan supereita. Vasemmalle lähti ihan todella hienolla kaarteella, mutta ei nähnyt kapulaa ja lähti keskelle. Hienosti stoppasi kun käskin ja uusintakäskyllä vasen nousi. Selkeästi nurmikko oli vaan vaikea, koska kääntyminen ja kaarre olivat ihan täydellisiä ja yritti ihan tosissaan. Siitä lennosta palkka. Oikea sen sijaan oli ihan priima, meni täysiä ja tuli täysiä hyvään luovutuspaikkaan. Ei auta kuin treenata nurtsilla, muuten tämä liike on niin hieno!

Ohjatun jälkeen halusin ottaa tunnarin, koska viime kokeessa tämä kombinaatio oli vaikea. Mutta eipä ollut nyt. Rieha teki suorastaan huikean suorituksen, varmaan parhaimman tunnarin ikinä. Meni täysiä, nuuski ja nosti oman samantien kun törmäsi siihen. Se näytti suorastaan tapahtuvan lennosta ja samantien täyttä laukkaa takaisin. Ihan mahtava tunnari, ei voinut kuin hymyillä! Se kuulemma näytti niin nopealta, että jos kokeessa tekee noin, niin saattaa herättää keskustelua siitä, että nuuskiko se ollenkaan vai nostiko vaan tuurilla oman :D. Mutta se nuuski ja keskittyi ihan täysillä.

Luoksetulossa tehtiin hieman vaikeutusta. Tehtiin häiriönä sellainen treeni, jossa appari juoksi Riehan edestä samalla kun kutsuin. Halusin nähdä pystyykö stoppaamaan häiriössä. Ja pystyihän se, tosin ekalla kerralla ilme oli hieman hämmentynyt. Toisella kerralla se odotti juoksijalta palkkaa, mutta kuunteli, eikä stopeissa ollut mitään valittamista.

Ruudussa tehtiin myös häiriötä. Ei ehkä olisi tarvinnut, sillä ruutu oli aika vaikea jo ihan itsessäänkin ja muilla koirilla oli vaikeuksia löytää sinne. Merkit oli punaiset, eli vihreän alustan kanssa ei paras yhdistelmä. No, Rieha joutui miettimään ihan kunnolla, sillä se sai häriöksi makaavia ihmisiä, joista toinen makasi ihan juoksulinjalla. Sen ilme oli alkuun todella epäileväinen ja päässä selkeästi raksutti hulluna, mutta niin se vaan meni ruutuun joka kerta. Näistä sitä itsevarmuutta saa. Oli tosi vaikea treeni, mutta Rieha selvisi siitä hienosti. Tehtiin vielä muutama helpompi lähetys ilman häiriötä ja yksi sivulle tulo ihmisryhmän läpi.

Pidettiin hetki taukoa muiden tehdessä ja toinen kierros aloitettiin paikallaoloilla. Istuminen oli aika hieno. Näin piilosta, kun kerran liikautti tassuaan ja kun palasin sivulle, niin liikautti toista tassua ihan vähän. Makuu oli aikalailla priima, tosin reagoi naapurin sivukäskyyn. Oli aika herkällä noiden käskyjen kanssa ja treenattiin niitä vielä erikseen.

Itseksemme tehtiin vielä metallinoutoa hetsitreenillä. Täysiä sinne ja takaisin, oli motto tässäkin hommassa. Loppuun vielä kaukoja, jossa oli pieni jumi S-M-vaihdossa, eli meinasi herkästi istua. Ei kuitenkaa paha jumi, eikä missään nimessä mikään henkinen jumi, Riesku vaan unohti tekniikan. Korjaussarjan jälkeen saatiin oikein mukavia kaukoja. Tosin huomasin, että tässä oli vähän turhan häiriöherkkä, otti erityisesti häiriötä ruutuun menevistä koirista. Tätä on treenattava ennen SM:iä, kurjaa jos joku vaihto tarvitsee kaksoiskäskyn, kun koira ihailee naapurikehän ruutuun menoja.

Mutta ihan loistotreeni, loistoasenne ja loistoporukka!!

Ei kommentteja: