sunnuntai 14. lokakuuta 2012

"Olen cool joka elää täysillä uskaltaa..." eli Rieha luonnetestissä

Eilen oli jännä päivä, kun suunnattiin Ylöjärvelle Riehan luonnetestiin. Halusin testata sen nuorena ja ikäähän sillä on nyt 2v3kk. Ehkä vanhempana olisi saatu iän mukana enemmän pisteitä jostain kohti, mutta näin näkee ainakin millainen se ehkä on ilman niin paljoa opittua käytöstä.

Tuomareina testissä toimivat Irene Puputti ja Marco Vuorisalo ja lisäksi paikalla oli tuomariharjoittelija.

Tulos tämän näköinen, sepostukset ja videot seuraa perässä. Itse olen aina sitä mieltä, että videosta saa eniten irti, mutta selostan kuitenkin myös omia fiiliksiä, lukekaa jos jaksatte näitä sekavia sepostuksia ;).

Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +3 Kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Tempperamentti -1a Häiritsevän vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus + Paukkuärtyisä

yht. 145p. Hyväksytty



Tuomarien kommentit

Jouduttiin testikentälle vähän turhan äkkiä ja se aiheutti pientä paniikkia. Meitä ennen piti nimittäin olla vielä yksi koira, mutta tämä olikin jäänyt testistä pois. Tästä ei kuitenkaan saatu tietoa ja tästä syystä hain Riehan n. 3min ennen testin alkua eli käytännössä se tuli suoraan autosta, tunnin odottelun jälkeen. Oli muuten aikamoisesti täpinöissään ja homma käynnistyi reippaasti, kun se komensi minua sydämensä kyllyydestä. Koska kyllähän kentälle nyt jotain tekemään tullaan... Pienellä kävelylenkillä olisi ehkä saanut neitokaisen vähän paremmin hallintaan... Ärsytti, kun en saanut kieltää riehumisesta ja Rieha käytti heti tilaisuutta hyväkseen :D. Tuomari pitikin aika lyhyet puheet, kun yksi räyskää vieressä ja tekee leikkiinkutsuasentoja...

Leikkiminen sujui ok, keppi oli huippu ja pelasi hyvin, mutta irrotti kun tuomari löi keppiin. Sen jälkeen oli taas ihan geimeissä mukana, mutta ihan ei noin kovaan taisteluun lähtenyt.

Kelkalla oli tosi topakkana ja väisti vasta kun kelkka oli ehkä n. metrin päässä. Kelkka vedettiin aika reippaasti Riehaa kohti, yhdellekään minun koiralle ei aiemmin ole tehty noin kovaa painetta kelkalla. Meni nuuskimaan kelkkaa aika nopeasti, hyppi ja heilutti häntää. Sitten kun totesi, että tämä on nähty, niin ehti taas räksyttää ja eikun kohti uusia haasteita...

Hyökkäyksessä ei tuntunut aluksi olevan tosissaan ja minusta esitti enemmän leikkiinkutsua. Hyökkääjän tullessa lähemmäs se kuitenkin sanoi todella napakasti ja tosissaan, eikä missään vaiheessa väistänyt. Hyökkäyksen loputtua oli taas ihan kaveria. Luoksekutsuttaessa tuomari sanoi vaan, että otappa tuosta koppi :D.

Sateenvarjo ja tynnyri sujuivat hyvin, sateenvarjolle meni oikeastaan heti samantien. Rähinän kanssa se reagoi, mutta suuntasi kuitenkin oikein ja meni nopeasti katsomaan.

Pimeään huoneeseen Rieha tuli reippaasti ja tuomari heitti melkein saman tien jonkun kapulan lattialle. Sen jälkeen Rieha kävi  moikkaamassa tuomarit ja nenää käyttäen tuli ilman apuja minun luokseni.

Seinällä Rieha oli taas hyvin topakkana. Videolta näkyy, ettei väistä ennen kuin ihan lopussa. Tuomari hyökkäsi tosissaan ja vei hyökkäyksen aivan loppuun saakka, läiskäisten kunnolla kepillä seinää. Harmi, kun videolta ei näy tuomari ollenkaan, koiran reaktiot näkyy onneksi hyvin. Yleisöstä sanottiin, että Rieha oli päivän ensimmäinen koira, jolle hyökkäys vietiin loppuun.

Viimeisenä oli vuorossa laukaukset. R kiinnostui niistä ja olisi halunnut mennä katsomaan, seisoi hihnan varassa ja haukahteli. Se ei millään lailla pelännyt niitä, mutta reagoi niihin kuten kaikkeen muuhunkin, eli että siistiä ja mennään katsomaan. Noin se reagoi kaikkeen yllättävään, esim. jos pöydältä tippuu kasa kattiloita kovaa kolisten, niin Rieha on samantien paikalla tarkastamassa voiko niillä leikkiä...

Palautteessa Vuorisalo painotti että on harvinaista, että näin tempperamenttisella koiralla on noin hyvä toimintakyky. Rieha ehtii huomata kaiken ja se näkyi minusta hyvin siinä, että ihan selkeästi huomasi aina kun joku vaihtoi paikkaa, ampuja meni paikalleen, tuomari nurkan taakse jne. Mutta toimintakyky voittaa sillä tuon vilkkauden, eli silloin kun jotain tapahtuu, niin keskittyy ihan täysillä ja oikein. Väliajoilla se oli tuomarin mukaan Pain in the ass :D. Itse olen sitä mieltä, että +1 on tempperamentissa ehdottomasti Riehaa kuvaavampi, mutta tänään meni näin.

Muuten sanottiin, että se hakee toimintaa ja mitä enemmän, niin sitä parempi. Se ei myöskään missään vaiheessa jää muistelemaan mitään, eikä testi sen elämää järkyttänyt mihinkään suuntaan.

Laukauksista tuomari sanoi, että se ei edes välttämättä ole paukkuärtyisä, mutta täytyy tuomita sitä mitä näkee ja R haukkui paukkujen jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin se, että se ei menetä toimintakykyään paukuista. Ja sen voi tulla meille tai treeneihin toteamaan kuka vaan, jos ei muuten usko ;). MH:n laukaukset kuvaavat minusta paremmin Riehan reaktiota, huomaa, mutta palautuu saman tien. Olen nähnyt aika monta laukauskokemattomaksi tuomittua, joiden reaktio on minusta paljon huolestuttavampi (häntä laskee, haetaan turvaa omistajasta), vaikka paperilla tämä tulos yhtä plussaa "huonompi" onkin.

Täytyy myöntää, että oli Riehan näköinen testi noin suurimmaksi osaksi. Se on vilkas, taistelutahtoinen, kova ja toimintakykyinen. Tuomarien kanssa olen kuitenkin eri mieltä siitä, että se olisi edes luonnetestitermein häiritsevän vilkas. Se keskittyy ihan täysillä kun jotain tapahtuu, kun häiritsevän vilkas ei minusta pysty keskittymään ollenkaan. Vilkkaus ei näy normielämässä häiritsevästi millään lailla ja Rieha osaa rauhoittua hienosti. Se ottaa lunkisti paikassa kuin paikassa ja sen kanssa ei todellakaan tarvitse missään ressata. Se on varmasti osaksi sen hyvää toimintakykyä, kuten tuomaritkin sanoivat, mutta minusta se ei vaan yksinkertaisesti ole niin vilkas. Testissä se ajatteli olevansa treeneissä tai kentällä ja sen takia oli valmis koko ajan hommiin ja kun hommia ei tullut, niin koitti niitä käskemällä saada aikaiseksi. Jollain lailla koen itse, että se on sen tietynlaista dominanssia yhdistettynä suureen haluun tehdä töitä.

Kokonaisuutena Riehan tulosa ei ole ehkä ihan tyypillisin kelpien tulos, mutta minusta mainio harrastuskoiran profiili. Tai ainakin omaan käteen tuollainen elämää täynnä oleva, rohkea eläin sopii kuin valettu. Se ei ole millään lailla pliisu, tai keskiverto, enemmänkin tulta ja tappuraa.

Testin jälkeen Rieha olisi halunnut radalle uudestaan. Luonnetesti oli varmasti sen mielestä yksi elämän hauskimmista kokemuksista, vaikka tekemistä olisi toki voinut olla enemmänkin ;). Se myös huvitti yleisöä kiipeämällä lelulaatikkoon ja viemällä leluja jokaiselle vuorolla heitettäväksi :D.

Ei paljon keepien päässä paina tälläiset testit, se on teflonii ja maailman paras pieni akka!

2 kommenttia:

Iitu kirjoitti...

Onnea hienosta testituloksesta! Ihan toimintakykyiseltä kelpieltä näyttää, tosi kivalta koiralta vaikuttaa :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos, Rieha on kyllä minusta oikein mainio paketti, ainakin minun käteen sopiva :).