Eilen oli treeneistä lepopäivä, mutta kuskasin koirat kesätauon jälkeen uimaan Koirasporttiin. Oli ihan liikkuttavaa nähdä, miten ne halusivat mennä. Jopa Viima, jonka mielestä uinti oli aluun ihan kamaa, oli menossa todella innoissaan.
Tuike oli tosi rohkea, rampille meno on siitä aina vähän jännää, mutta kun pääsee veteen, niin hakee lelua ihan onnessaan. Rieha päästettiin uimaan omaan tahtiin ja se veti vartin edestakaisin, kertaakaan edes yrittämättä rampille. Viima ui omaan malliinsa, ottaen lähtöihin aina tukea Anskun kädestä. Sekin veti ihan kunnon kierrokset ja hyvin jaksoi! Kiva, että päästään taas uiskentelemaan, on se kuitenkin vaihtelua kuntoiluun!
Lunta oli satanut tänään reippaasti, varmaan lähemmäs 10cm. Onneksi treenit on nyt siirretty maneesille ja sinnehän me suunnaattiin, edeltävän illan kenraaleihin. Paikalla oli pitkästä aikaa enemmänkin porukkaa, kiva. Riesku teki:
Merkki ja ruutu: Vahvistelua ja hyvää mieltä. Merkki aivan pro, ruudussa oli hieman etureunassa minun makuun, joten korjailtiin näyttöruudulla. Tehtiin myös hieman häiriötä, eli laitettiin maahan merkkejä ja niistä huolimatta R bongasi ruudun erinomaisesti.
Ohjattu: Vasuri haettiin. Merkki hieno. Mutta sitten meinasi lähteä oikealle. Sain heti stopatuksi, eli ei ehtinyt merkiltä kuin ehkä metrin ja uudella lähetyksellä lähti hienosti vasemmalle. Luovutus tosi hyvä.
Paikkaistuminen ja paikkamakuu: Istuminen hyvä. Paikkamakuussa treenittiin alkua ja Rieha oli tosi pätevästi kuulolla, eli reagoinut muiden käskyihin. Hieno juttu! Levollista ja varmaa menoa.
Siinäpä se sitten oikeastaan onkin. Pikkaisen tehtiin seuruuta ja yhdet kaukot, niissä kummassakin ok meno. Hyppynoutoa ei olla tehty metskulla, mutta en usko sen tuottavan ongelmia. Jännää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti