perjantai 12. lokakuuta 2012

Päivitykset laahaa, treenit ei (pari videota myös)

Blogi on ollut minun mittapuulla hiljaiselolla, kun en ole moneen PÄIVÄÄN ehtinyt päivittämään ;). Otetaan siis parin päivän tapahtumat kiinni. Ja tätäkin päivitän kännykästä, eli ymmärtäkää jos kirjoitusvirheitä on normaaliakin enemmän..

Maanantaina jatkettiin pk- tottiksen parissa Viihdekeskuksella. Tajusin tässä muuten joku päivä, että tottikseen kuuluu myös tasamaanouto. Näin vahvalla pohjalla mennään :D. Piti sitten näön vuoksi ottaa yksi sellainen ennen esteille menoa. kaikki noudot sujuivat tosi hyvin. Metristä korotin pikkuhiljaa ja hienosti leiskautti korkeimmastakin yli. Vinoesteestä vain yksi toisto, koska se oli täydellinen.

Sitten hinkutin seuraamista ja samaan aikaan ammuttiin 9-millisellä. Korvat kääntyi, mutta muuten hieno meno. Kokeiltiin ampumista ekaa kertaa myös paikkamakuussa. Siinä oltiin hieman veitsenterällä, R oli sitä mieltä, että ampuminen on merkki jostain siististä ja silloin saa singota. Ei se noussut, mutta nyki samaan malliin kuin vaikka luoksarissa kovassa vireessä reagoidessaan liikkurin käskyihin. Itse myös jännäsin, jatkossa voisi ottaa ihan reippaan kieltämisen mukaan, jos nyityttää.

Loppuun tehtiin vielä jäävät, luoksari ja eteenmeno. Hyvä meno oli ja ehkä tuossa eteenmenossakin alkaa olla ajatusta.

Tiistaina oli vuorossa agitreenit, ratana tälläinen:




Alussa menin ottamaan vastaan 3-hypyn taakse ja Riehan piti suorittaa itsenäisesti ekat hypyt. Toimi hienosti. Siitä merkkaus ja samantein liikkeelle ja jonkinlaista ennakoivaa valssia neloselle. Eikä se mennyt kertaakaan takana olevaan putkeen!

Seuraavaan putkeen tuli hyvä irtoamissuora. Sen jälkeen olikin haastavin kohta. Taas piti olla rohkeasti merkkaamassa ja liikkumassa. Hieman meinasin olla aina myöhässä ja 12-hypyn takaaleikkaus ei ottanut onnistuakseen. 10 ja 11 meni vielä ok. Sitten luki herkästi edessä ollutta putkea ja laukkoi sinne. Eli tuollainen kääntyvä takaaleikkaus treeniin. Puomilla varasti kerran alastulon, sen jälkeen oli muuten ok.

Torstaina Riehalla olikin hieman erilainen treeni. Oltiin nimittäin mukana eräänlaisessa testissä, jossa Rieha sai etsiä esineitä rakennuksesta. Paikka oli sellainen teollisuushalli tai  -varasto. Rojua ja tavaraa riitti lattioilla ja katosta roikkuen, eli siinäkin mielessä hieman erilainen paikka. Myös lämpötila vaihteli tosi kuumasta viileämpään.

Ekassa osassa esine eli narupallo vietiin piloon käytävään, joka oli pimeä ja jossa oli sellaisia jenkkileffoista tuttuja koulukaappeja. Rieha lähetettiin tilaan yksin ja sen piti kiivetä portaat sinne päästäkseen. Tämä oli Riehasta kovin siistiä. Se veti ylös kovaa kyytiä ja pienen tohinan jälkeen tuli takaisin narupallon kera. Ei ainakaan jännittänyt :D.

Tokassa osuudessa mentiin eri huoneeseen ja narupallo piti heittää nurkkaan, jossa oli kaikenmoista romua. Romu ei juuri Riehaa hidastanut, meni reippaasti ja toi pallon.

Kolmannessa osuudessa oli taas etsintä, nyt niin, että olin itse mukana huoneessa. Rieha lähti hakemaan innoissaan ja minusta merkkasi yhden nurkan, missä oli joku iso kangas mytyssä. Ei kuitenkaan löytänyt palloa ja alkoi hieman turhautumaan. Tässä vaiheessa menin itse hieman tueksi ja uusintakäskyllä ja nurkan osoituksella kaivoi pallon esiin sieltä kankaan alta.

Ihan hauska kokemus oli tuo, ainakin näki, että Rieha ei arastele uusia, erikoisia paikkoja ollenkaan ja kykenee hyvin itsenäiseen työskentelyyn. Hieno!

Tänään vedettiin lenkin ja sienten keräyksen jälkeen kotipihatokot. Kuvasin pari videotakin. Tuike temppuili, teki seuruuta, noutoa, luoksetuloa ja tunnaria. Intoa oli ja paljon. Tuiken tunnari:



Rieha treenasi merkkiä kapulahäiriössä ja alkuun meinasi olla vaikeaa. Meno parani ja kun merkki sujui, niin uskalsin liittää siihen kapulan hakua. Ihan hyvin sujui sitten kun keskittyi. Nyt olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että tuo kapulan loppuun saakka, ettei opi odottamaan palkkaa lennosta. Tehtiin luovutuksia myös kiertojen kautta ja ne sujui sikahyvin. Tässä näistä pätkää:





Loppuun vielä kaukoja ja tunnari, kummassakin ok meno. Kaukoissa oli maltti hieman hakusassa, mutta tunnari oli hieno.

Viima säesti treeniä häkissä haukkuen ja oli rooliinsa tyytyväinen ;). Se sai tehdä pari temppua ja se kelpaa sille.

Ei kommentteja: