keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Treeniä tamperelaisittain

Lähdettin tyttöporukalla, Raisan, taaperon ja Riekkusen kanssa, käymään Tampereella. Ja pitihän sinne Ikean ja kaverin luona käynnin väliin mahduttaa vähän treeniä. Eli tiukan shoppailurupeaman jälkeen suunnattiin jonnekin päin Tamperetta ja eikun treenimään. Saatiin seuraksi Piia, joka ystävällisesti katsoi vieraampina silminä miltä homma näyttää. Kiitos Piia :)!

Kenttä oli hieno nurmikenttä, joten käytettiin hyväksi sekä tokoilu- että jäljestysmahdollisuudet. Rieskun tokosetti oli tänään tälläinen:

Seuruu: Liikkuroitu, pidempi pätkä. Kokonaisuutena oli hieman epätasaista, mutta hyvä että saatiin ongelmakohdat esiin. Kävelysuorat oli hyviä, käännöksissä meinaa kontakti herkästi tippua. Hitaassa kävelyssä ei oikein skarpannut ja juoksussa meinasi taas keulia. Eli pätkiin, pätkiin nyt vaan. Erikseen joka osuutta ja palkkaa, ennen kuin pää putoaa.

Ruutu: Ruutua ei juuri näkynyt heinikosta, mutta niin vaan Rieha sen hienosti bongasi. Juoksi ruutuun täysiä, paikka hyvä ja stopit nopeita. Makasi hyvin, mutta seuruuseen tullessaan meni n. metrillä ohi ja palasi siitä sivulle hyvin keulivaan seuruuseen. Eli hidas sivulletulo on vaihtunut vähän liiankin nopeaan, eli ainakin olen saanut sitä palkattua :D. Mutta loppuosio nyt erityistreenin alle, kriteerinä joko täysiä tuleminen, josta lentää pallo tai sitten hyvään seuruupaikkaan tuleminen, johon sen voisi ottaa imuttamaan namia.

Hyppynouto: Hyppyosuus oli hieno (tosin omassa käskytyksestä voisi tiukemman tuomarin kanssa tulla sanomista), meni ihan täysiä ja löysi kapulankin heinikosta pienen etsinnän jälkeen. Takaisin ihan täysiä ja luovutus oli hieno. Sivulle tulossa otti tukea minun reidestä, mistä taisi SM:ssäkin lähte puolikas piste luoksarissa. Kokonaisuutena sillä on super ilme ja asenne. Kapulan heittoon reagoimattomuutta pitää treeniä, koska meinaa nytkähdellä, mutta liikkurin käskyyn ei enää nytkähdellyt, eli siinä ollaan edistytty. Pistän nyt korvan taakse harkinnan, josko eteentulosta vaihtaisi sivulle tulon takaakautta tehtäväksi. Katsellaan.

Tunnari: Riesku esitteli ekalla kerralla aika tyypillistä menoa, eli muut meinasi maistua. Pitkä heinikko ja tuuli selkeästi myös hämmensivät ekalla yrityksellä, joten sekin saattoi vaikuttaa suun levottomuuteen. Tokana yritykseen muutettiin kapuloiden paikkaa hieman helpommaksi ja laitettiin apunami vaan yhteen kohtaan. Nyt ei enää maistellut muita, tosin otti oman, tiputti sen, jonka jälkeen vasta söi namin ja sitten vasta toi. Voisi nyt miettiä, että namia olisi vaan yksi selkeä kasa tunnarien sivussa, eikä siellä täällä. Tällä saisi sille nenän auki, mutta ei etsisi nameja enää kapulan noston jälkeen.

Luoksari: Jatkettiin eilisen teemalla takapalkkaa, joka tuli apparilta narupallon muodossa. Tuntuu että tämä voisi pelata aika hyvin, eli jatketaan samalla linjalla. Stoppasi seisomaan ok, mutta ei ihan satasella kuitenkaan. Tähän uskon varmuuden tulevan pikkuhiljaa takapalkan vahvistuessa. Maahanmeno oli sen sijaan aivan priimaa. Piialta oli myös hyvä idea mennä välillä ottamaan stoppi ihan stoppimerkin lähelle ja vaihdella muutenkin omaa sijoittumista siihen nähden.

Loppuun Rieha ajoi vielä jäljen, joka oli x-määrää askelia pitkä. Siihen meni pakasterasiallinen nameja, kaksi per askel ja tipuaskelia mentiin. Alkuun laitoin muutaman namin enemmän, samoin loppuun. Tuuli oli kova, mutta ajettiin myötätuuleen. Riehalla on motivaatio hyvin kohdillaan, nenä nousi kerran kun Raisa meni vaunujen kanssa vierestä, mutta muuten pysyi hyvin nenä maassa. Joudun kyllä jarraamaan sitä voimakkaasti, mutta niin kuulemma pitääkin, pääasia että nenä pysyy alhaalla. Muutenkin sain vinkkejä hihnan käyttöön, aloitukseen ja lopetukseen.

Oikein kiva treeni!

1 kommentti:

Piia Karinen kirjoitti...

Kivalta vaikutti ja olitte kyllä edenneet huhtikuusta! Noin sitä pitää!!! :)