tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hampaat vähenee, pidot paranee

Tuiken heiluva hammas irrotettiin tänään eläinlääkärissä. Eläinlääkäri sanoi että sen alaetuhampaat ovat luonnostaankin aika ahtaasti ja luultavasti on sitten lisäksi saanut jonkun iskun, joka on vienyt hampaan vinoon. Muuten hampaat olivat hyvässä kunnossa, erityisesti tuon ikäiselle pikkukoiralle. Hieman sieltä poistettiin samalla hammaskiveä ja takaposkihampaissa oli pieniä kiillevaurioita, mutta ei mitään mistä pitäisi olla huolissaan.

Nyt on siis neitokaisella hieno rako etuhampaissa, mutta eihän se pientä koiraa pahenna. Pikemminkin on katu-uskottavampi niin :).

Rieskun kanssa ehdittiin treenata vaan pikaisesti pihassa. Aloiteltiin metallinoudolla, jossa oli hurjan hieno ilme. Saattaa kyllä edelleen laskea vauhdin reippaaksi raviksi palautuksessa, jos tulee liian monta toistoa, mutta ei epäröi hetkekään nostoa ja pitää muutenkin hyvällä otteella. Mutta tätä ei tosiaan kannata jankata, pari toistoa superpalkalla, niin jää hyvä mieli.

Sitten tunnaria. Koitin ajaa läpi isompaa namikasaa kapuloiden vieressä, mutta nyt R ei kiinnostunut siitä ollenkaan. Nuuski varmasti ja oma nousi ilman että maisteli muita. Eli ei sitten nyt kuitenkaan tarvinnut nameista tukea, ehkä se on vaan kiinni toistojen määrästä? Tehtiin nyt kolme toistoa, joka kerralla oma nousi ilman että maisteli muita.

Sitten vielä hieman motivoivaa seuruuta. Täyskäännöksiin pitää nyt oikeasti laittaa huomiota, koska ne rakoilevat pahasti. Osuutensa asiassa on varmasti sillä, että vaihtelen suuntaa satunnaisesti, toisiko se Riehalle epävarmuutta. Liikkeestä istumisissa oli hieman epävarmuutta, mutta meno parani ja pääsi palkkailemaan taas oikeasta toiminnosta. Loppuun vielä sivulle tuloja takaakiertäen, näissä ehkä jo hieman ideaa.

Viima teki myös hieman tunnaria, koska se on vaan siinä niin hauska ja tohkeissaan. Oma nousi ja häntä heilui ;).

Ei kommentteja: