Vaikka mitä, osa paremmin ja osa vähän vähemmän paremmin

Eilen oli Viiman agiryhmän vuoro. Viima ei ensi kaudella pääsekään ohjattuun ryhmään, kun pystyn ihan hyvin vetämään sille itsenäisesti ne treenit mitä tarvitsee. Voihan se olla että syksyksi taas haetaan ryhmään. Fiilis on nyt se mitä haetaan ja siihen ei välttämättä ohjausta tarvita. Se saa nyt tuurailla Riehaa ja käydä tekemässä samoja ratoja. Kuitenkin mulla yleensä on useampi koira mukana kun hallille lähdetään, niin myös näissä treeneissä kun Viiman lisäksi mukana oli Rieha.

Rata oli tälläinen, noin suunnilleen:

Rieha sai käydä juoksemassa radan ekana. Voi herramunjee kun siinä oli virtaa, kunnon turboahdettu eläin. Taidettiin päästä puhtaalla radalla seiskaan asti, sitten lähti mopo ja kasista mentiin ohi. Tämä saatiin sujumaan kun ennakoin ja sen jälkeen haki pujottelun erinomaisesti.  11-hypyllä meinasi kaarrattaa aika pitkälle, mutta sen jälkeen putkeen meno hyvää. 14-hypyllä sai niistää huolella, että sain sen haltuun, sen verran oli vauhtia. Tässä taisi kerran napsaista minua kädestäkin kaikessa hässäkässä, mitä ei ole tehnyt sitten pentuajan... Toinen pujottelu löytyi yllättävän hyvin, vaikeasta kulmasta huolimatta. Pujotteli puhtaasti, kunhan en lähdetynyt vedättämään. Loppusuora meni ok, ehkä hieman laajoilla kaarilla. Mutta sain sen pysymään hanskassa, vaikka oli tosiaan aika irti. Ja pujottelut sekä kontaktit sujui!

Viimalle lähdettiin takaperin ketjuttamaan ja tämä nosti sillä fiiliksen ihan kattoon. Tehtiin pätkää 13-21, tarkoituksena vaan motivaatio. 13-15 oli Viiman kanssa vaikea kohta, koska en pysty putkella ottamaan etäisyyttä, niin pujotteluun vienti oli haastava. Mutta se ilme, me likes! Lopun hyppyihin meni tosi hyvää vauhtia, eikä puhettakaan mistään epäröinnistä. Taidetaan nyt jatkossa ottaa loppuun aina palkka, että saataisiin se viimeinen rutistus ja ne pienet yliajat pois. Ihana tytskä ja niin iloinen itsensä!

-------------------------------------------

Tänään oli vuorossa kisaryhmän tokot, jota ennen otettiin Riehalle viestiä. Eka lähetys kumpaankin suuntaan oli ok ja minulle päin juoksi hienosti. Mutta sitten A-pisteelle menosta tulikin vaikeaa ja tokalla lähetyksellä palasi kaksi kertaa ennen kuin lähti. Tie teki siinä kohti mutkan ja jotenkin Rieha ei päässyt siitä yli. Samalla kohdalla oli tien toisella puolella omakotitalo, jonka pihassa haukkui koira, olisiko tämä tehnyt Riehan epävarmaksi. Sitten kun sen sai siitä menemään, niin juoksi hyvin. Viimeisellä lähetyksellä epäröi ihan hetken, mutta lähti huomattavasti paremmin. Ehkä liian pitkä matka, liian tylsä reitti (leveää suoraa tietä) ja liian paljon häiriötä vielä tälle tasolle? Raisan päässä ei myöskään kelvannut narupallo, mutta narulelu sen sijaan oli pop ja lisäksi pääsi taas kerran karkaamaan. Taitaa se pieni sähköjänsi olla kuitenkin vähän mamman tyttö ;). Noissa hyvissä lähetyksissä Riehan fiilis oli selkeästi parempi ja oikein ärähti lähtiessään, huonoissa lähetyksissä lähti paljon rauhallisemmin. Raisa-parka kiljui keuhkonsa pihalle, koittaesssaan saada Riehaa tulemaan. Olipahan taas uutta, katsotaan seuraavissa treeneissä taas... Ei tämä olekaan niin simppeli laji :D.

Sitten tokot. Tehtiin Riehalle hyppynoudon malttia, eli sitä että ei reagoi liikkuriin, heittoon jne. Oli yllättävän vaikeaa ja R meinasi ihan turhautua kun ei päässyt hakemaan kapuloita, joita heittelin varmaan 6 peräkkäin. Mutta sitten alkoi se ilme löytymään ja lopuksi se sai sitten hakeakin oikein hyvällä menolla. Hyviä vinkkejä siihen, että voin välillä temputtaa sitä tmv. ja sen pitää kuunnella käskyjä, kun nyt se meinasi alkuun joka käskyllä singota kapulalle. Eli enemmän palkkaa muusta kuin noudosta, siinä ei ole ongelmaa!

Sitten seuraamista, jota tehtiin liikkuroituna, mutta en saanut tehdä kaikkia liikkurin käskyjä, ettei koira opi seuraamaan niitä. Tehtiin varmaan pisin seuraamispätkä ikinä ja se oli suurimmaksi osaksi oikein hyvää, vaikka minua jostain syystä jännitti hirmuisesti. Lähdöt ja käännökset on meillä kuulemma kauniita, nyt pitäisi vaan suorilla kiinnittää huomiota omaan menoon ja tehdä niistä koiralle mielenkiintoisempia ja yllättävämpia. Pitkien suorien seuruuttaminen syö varmasti koiran motivaatiota, joten niissä voi tehdä jotain poikkeavaa. Omaan tempoon tehtiin myös muutoksia, meinaan mennä liian hiljaa Riehan tempperamentille. Loppuun vielä koitettiin voltilla saada Riehan paikkaa taaemmaksi ja pienen taistelun jälkeen alkoi sujumaan. Huh, huh, oli muuten hirmu rankkaa keskittyä noin paljon. Hyvin Rieha työsti, vaikka tosiaan treeni venyi aika pitkäksi.

Tuike pääsi halliin myös. Tehtiin tunnaria liikkuroituna ja siitä ei meinannut tulla mitään. Niin varma liike ja nyt toi sitten pari kertaa väärän. Lisäksi se jäi syömään heppakakkaa, piippasi vierellä ja oli muutenkin ihan ylivireessä. Kyllä se oma sieltä joka kerta nousi ja viimeisellä kerralla jopa ihan nätisti, mutta hieman oli prinsessamenoa.

Sen jälkeen T teki pari liikkeestä istumista ja sitten mentiin seuruuseen, jossa saatiin ihan samoja vinkkejä kuin Riehalle. Eli koiraa pitää seurata ja elää sen kanssa, kävellä enemmän asenteella ja vaihdella menoa. Tuikelle toimi tosi hyvin pieni kaarrattaminen oikeale. Saatiin loppuvaiheessa aika kivaa pätkää näin, vaikka alkuun oli taas todella vaikeaa. Kyllä se Tuikekin vaan osaa kun siihen luottaa ja pitää homman kivana.

Lopputreeni menikin sitten pohdinnaksi siitä miksi jännitän niin paljon erityisesti Tuiken kanssa tehdessä. Erittäin hyvää mietintää, en vaan ehkä ole sitä vienyt tarpeeksi pitkälle. En tiedä, ei ole helppoa tämä. Tuike on kuitenkin tosi pätevä pieni nainen, kun vaan itse osaisin olla rento ja luottavainen. Fiilikset tarttuu, huono mieli kasvattaa huonoa mieltä ja niin pois päin. Tuike oli kyllä niin onnessaan päästessään tekemään, että hyvälle mielellehän siitä itsekin tulee. Jos ei muuta, niin meidän ura on siellä rallytokossa :).