Hot-jumppatunnin (kyllä, tämä on siis jumppaa n. +35 asteissa salissa, kyllä muuten hiki virtaa!) ja agiseuran kouluttajakokouksen jälkeen raahauduin vielä Doggien vuorolle. Paikalla Anna ja Jenny koirineen ja minäkin otin mukaan koko kolmikon.
Viima aloitti. Sille ei tuo aloittaminen ole paras mahdollinen paikka, koska on yleensä enempi innoissaan kun on joutunut odottelemaan. Teki sellaisella ok menolla kuitenkin. Ensin hyppyä, joka sujui oikein hienosti kaikin puolin. Reagoi joka käskyyn hyvin ja loppukin sujui. Siitä tehtiin noutoa, jossa jouduin hieman hoputtamaan ja ottamaan uudestaan ilman palkkaa, kun nosti kapulan ihan extrahitaasti. Hyvin nopsasti se hiffasi että kannattaa olla vähän sähäkämpi ja viimeinen nouto sujui paremmin. Loppuun tunnari, joka tehtiin varmaan ekaa kertaa Viiman elämässä liikkuroituna ja koemaisesti. Ja sehän handlasi sen hienosti! Odotti hyvin, nuuski varmasti ja nosti oman hyvin. Palautus oli ravilla, mutta kokonaisuutena oikein pätevää menoa! Viimasta reissun paras kohta taisi kuitenkin olla kun käytiin treenin jälkeen Jennyn koirien kanssa lenkillä. Nala on sen mielestä aivan ihana ja muutenkin pienet pystykorvat oli Viimasta hurmaavia ja niille piti heiluttaa häntää korvat suipossa ja haastaa leikkimään.
Tuike teki kolme liikettä liikkuroituna. Aloitettiin seuruulla, jossa Anna toimi häiriönä huudellen erilaisia käskyjä ja muutenkin roikkuen vieressä. Tuike skarppasi tosi hienosti, ainoastaan kerran taisi stopata väärästä käskystä, mutta muuten kontakti ja paikka säilyi hyvin. Hieno! Siitä hyppynoutoon, jossa oli niin täpinöissään että varasti ekalla kerralla liikkurin käskystä. Se on vissiin niin siistiä kun pääsee hyppäämään, kun ei raukka enää agiinkaan pääse... Toka yritys oli aivan priima ja sain palkattua sitä kontaktista liikkurin käskyn jälkeen. Hieno nouto ja hyvä palautus. Viimeisenä tehtiin tunnari, joka sujui kympin arvoisesti.
Rieha riehui viimeisenä. Se ehti jo uudelleenmuotoilla kevythäkkiään odotellessa, joten ihan hyvä että pääsi vihdoin hommiin. Oltiin jo aiemmin päivällä tehty ulkona auton kiertoa, josta stoppeja ja ne pelasivat niin hyvin että otettiin sama sisätreeniin, nyt vaan tuolin kiertona. Riehasta tämä on tosi hauskaa ja meinasi herkästi lähdöissä aina räyhähdellä. Kiersi kuitenkin tosi hienosti ja stopitkin sujui. Maahanmeno ja seisominen meni tosi hyvin, mutta saatiin istuminenkin onnistumaan. Siitä R teki yhden hyppynoudon, joka oli hyvä ja hieman seuraamista, jossa meinasi vähän keulia, mutta parani loppuun.
Tunnari tehtiin liikkuroituna. Se oli ehkä tässä vaiheessa liian iso muutos kotitreeniin, sillä kummallakin kerralla maistoi ensimmäistä kapulaa mikä eteen osui ja vasta sen jälkeen nuuski ja nosti oman. Eli liikaa intoa, vaikka tietää mitä tekee. Kun ntehtiin tätä sivussa itsekseen, niin ei ollut puhettakaan väärien nostelusta ja nuuskinta oli varmaa. Eli vahvistetaan vielä ja liikkuri kannattaa ottaa mukaan pienemmissä pätkissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti