Tiistaina käytiin myös liitelemässä parin kaverin kanssa. Riehan kanssa tehtiin suoraa: hyppy-hyppy-rengas. Hypyt oli maksikorkeudella, samoin rengas. Selkeästi tuotti alkuun vaikeuksia hahmottaa (aloitettiin toki vaan yhdellä esteellä). Saatiin kuitenkin hyviäkin toistoja ja erityisesti renkaalla kun tehtiin kutsuen renkaan läpi kummallekin puolelle.
Kontakteja tehtiin myös. Ensin A:ta. Ylösmeno menee ok, välillä meinaa vetäistä yli kun on niin innoissaan. Alasmenolla ei malta aina pysähtyä, täytyy treenata 2on 2off vielä varmemmaksi muilla kontakteilla ennen A:ta, koska se on niin jyrkkä. Sitten otettiin puomin alastuloa niin, että se oli minipöydän päällä. Riehasta se oli hirmu hauskaa ja loivemmalla esteellä 2on 2off onnistuikin jo aika hyvin. Lisäksi tehtiin vielä hypyillä takaakiertoja yhdistäen siihen paria muuta estettä. Vauhti kovaa ja ohjautuihan se ihan mukavasti myös. Mukava treeni.
Viima sai sitten tehdä rataa:
Oikein mukavaa menoa oli silläkin! Ainoa vaikea kohta oli jostain syystä rengas, kun ohjasin vasemmalta. Oikealta puolelta ohjatessa ei tuottanut mitään ongelmaa, joten tein radan sitten takaaleikaten putkelle. Muuten mainiota menoa, kerran tuli yli pöydästä (no, se oli minipöytä, kun en jaksanut raahata isompaa). Kovasti olisi ollut intoa enempäänkin.
Tuike kävi tärpättämässä hallissa vähän tokoa. Saatiin kaukoihin liikkurointi-/häiriöapua, joten aloitettiin sillä. Kovasti se meinasi häsätä ja piti muistutella miten pysytään paikallaan. Loppuviimein saatiin kuitenkin kivaa settiä. Lisäksi liikkeestä istumisia ja seuruuta. Kauhea tärpätys oli näissäkin, mutta pääasia oli että saatiin oikeita toistoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti