torstai 6. tammikuuta 2011

Treenit

Kodin Terralla kera muutaman muun.

Rieha:

Luoksetulo: Avustettuna pari vauhtiluoksetuloa leluun. Koitin vedättää lelun näkyviin tuloa viimeiseen asti ja seistä sotilaallisesti. Lujaa tulee loppuun saakka.

Stopit: Kolmella lelulla pelaten: yksi lensi ja penne perään, kun lähti tulemaan luokse niin stoppi ja toinen lelu lensi, kolmanteen sai sitten tulla kiinni ja repimään. Sujui ihan superhyvin, vauhti oli koko ajan täysiä ja stoppasi ihan todella nopeasti.

Seuraaminen: Alkuun meinasi olla vähän liikaa virtaa, eikä olisi malttanut. Kävi välillä autossa olemassa ja otettiin uudestaan treenien lopussa. Tehtiin ihan henkilöryhmässä seuraamista, eikä pursuillut oikeastaan ollenkaan, vaikka seuruutin ihan ihmisten vieressä. Toki otettiin lyhyitä pätkiä ja kovasti palkaten, mutta todella hieno oli, sehän on melkeen jo bh-valmis :D.

Ruutu: Avustettuna näyttöruudulla, lähetyksen n. 10 metristä. Menee täysiä, hieman tosin pomppii. Pysähtyy oikeaan paikkaan, ehkä hinasen menee jarrutus liukkaalla liian pitkäksi. Sinne sitten lentävä palkka ja kivaa on.

Rieha esitti taas ylitsepursuilevaa ihmisrakkauttaan pussailemalla kaikki halukkaat. Hienosti se myös taas tarjosi lelua ihan vieraalle miespuoleiselle vedettäväksi, eli ei ole paljon pidättyvyyttä havaittavissa ja leikkiä voi kenen kanssa vaan, kunhan leikitään!

Tuike:

Seuruu: Sivummalla sujui hienosti, mutta kun otettiin tahallaan häiriössä, niin alkoi tökkimiset lipsumaan. Vahvistusta vaan edelleen ja pikkuhiljaa sitten isompaa häiriötä.

Luoksetulo: Ensin stoppeja pallolla, oli ihan innoissaan. Yksi koemainen, joka oli aika mainio, sekä vauhdin että stoppien kannalta.

Ruutu: Tämä oli hieman nihkeä. Meni hitaasti ja alkoi ennakoimaan maahanmenoa. Otettiin vaan motivaation kannalta ja lentävällä palkalla. Paikan haki kyllä hyvin ja loppua kohden parani.

Viima:

Seuraaminen: Taas oikein nättiä. Muutama pieni tipahdus, mutta ei pahoja. Loppua kohden innostui taas vaan enemmän ja oli tosi sähäkkänä.

Hyppy: Tasan yksi koemainen, joka oli perusasennon pientä vinoutta lukuunottamatta täydellinen. Ihanan sähäkkä oli tässäkin.

Luoksetulo: Ensin yksi stoppi käsimerkillä ja käskyllä, toimi hienosti ja tuli täysiä. Pelkällä käskyllä tuli täysiä läpi. Pelkällä käsimerkillä taas hyvä stoppi. Ohjaaja ei siis oikein muistanut, mikä Viimalle pelaa, mutta tulipahan sekin testattua. Hyvä vauhti tässäkin kokoa ajan.

Nouto: Tästä tulee nykyisin niin hyvälle mielelle, kun toinen on niin innoissaan. Menee ja tulee lujaa ja luovuttaa hienosti. Yksi pieni miettiminen tuli kun samaan aikaan lensi vieressä toinen kapula, mutta tokalla käskyllä nosti ja toi taas iloisesti. Hyvä Vimps!

Paikkamakuu: Makasi pariin otteeseen kun hain kamoja autosta. Hyvin meni, ei ottanut mitään häiriötä muista treenaajista.

Ei kommentteja: