Ei olla töiden ja lenkkien päälle jaksettu raahautua kentälle, mutta kotitoko, eli nykyisin eteistoko on ollut ahkerasti ohjelmassa. Vedän kompostiaidalla eteisen omaksi tilakseen, ettei kaikki innokkaat koirat (eli Rieha ja Tuike, Viima on yleensä jossain pöydän alla) tunge paikalle samaan aikaan. Rieha meinaa välillä haukahdella kun hänen kelpiemäisyytensä ei olekaan treenivuorossa, eli tekee ihan hyvää sille katsella ja opetella hiljaa oloa.
Riehan seuruutreeni on hyvällä mallilla. Ollaan tehty jo vähän pidempää pätkää, sellaistä viittä-kymmentä askelta ja tosi kivasti pitää paikan. Hieman edelleen epäilen onko se liiankin tiivis, mutta päätin, että pääasia on että homma on siitä superhauskaa ja se tekee täysiä. Paikka kuitenkin pysyy hyvänä, eikä edistämistä tapahdu. Pylly menee myös hienosti maahan pysähdyttäessä. Käännökset oikealle ja täyskäännökset oikealle on myös mainioita. Vasuria imutellaan, että oppisi käyttämään takapäätä.
Stopeissa on myös selkeää edistymistä. Seisominen onnistuu jo 95% kerroista, eli maahanmenoja ei tule niin herkästi. Maahanmenot siis onnistuu aina ;). Seisomisessa on käytössä käsimerkki ja käsky, maahanmenoissa pelkkä käsky. Tänään ja eilen ollaan otettu namipelin (eli käytännössä luoksetulon stoppien) lisäksi myös sivulla pysähtymisiä. Yllättäen maahanmeno oli näistä vaikeampi, koska liimautuu niin herkästi jalkaan kiinni seuratakseen ja seisomisen käsimerkki on selkeämpi. Mutta muutamalla toistolla saatiin maahanmenojakin aikaiseksi, kikkana vaan se, ettei ihan päästänyt sitä seuraamisintoon, niin pystyi käsittelemään myös maahanmenon. Seuraamiskäskyä en edes antanut, mutta se on jotenkin niin fiilareissaan sivulla olemisesta minun kävellessäni, että on heti jalassa kiinni.
Noudoissa ollaan tehty vaan pitoja ja irrotuksia. Kapula on edelleen superkiva ja aiheuttaa hyppyjä, mutta nopeasti malttaa istua ja pitää nätisti kapulaa. Kapulan kanssa eteen tuleminen on vielä vähän vaikeaa, eli jatketaan pitotreeniä, että saadaan varma ote eteentuloihin, ilman biletystä.
Kaukojumpassa on myös jo hyvä idea. Istu-maahan-istu sujuu lyhyeltä matkalta hyvin ja kovalla innolla. Muita tehdään jumpaten ja pikkuhiljaa niissäkin edistyen.
Luoksetuloja silmällä pitäen ollaan harjoiteltu paikallaan istumista ja siitä eteen tulemista. Aika kivasti tämä sujuu, toki eteentulo on vahvasti avustettu. Paikallaan makaamista Rieha on tehnyt lähinnä ruokailun yhteydessä ja hyvin malttaa siinä. Tämäkin on ehdollistunut jo niin, että ruokaa saadessa penne juoksee sivulle jalkaan kiinni ja odottaa käskyä, josta lakoaa maahan. On se vaan hauska!
Agitreenejä silmällä pitäen ollaan treenattu vähän kontakteja varten. Nyt en ole käyttänyt lätkää, koska ollaan testattu "laatikkometodia", jota mm. Silvia Trkman on opettanut. Toki tässä vaiheessa se on vaan temppu, jossa penne opettelee menemään laatikolle etutassut maassa ja takatassut laatikolla. Riehasta paras juttu, mitä laatikolla voi tarjota on sen pureminen, mutta olen saanut sitä palkatuksi myös ihan oikeasta paikasta. Kassellaan mitä metodia alamme oikeasti käyttää, nyt vaan testaillaan.
Tuike on jumpannut kaukoja ja tehnyt seuraamista. Seuraamisessa on ihana fiilis, nyt tuntuu että T on hiffannut tökkäisyjen idean ihan oikeasti. Tulee tosi hyvin tiiviisti ja on ihan innoissaan. Ollaan treenattu käännöksiä, siirtymiä ja suoraa sen verran mitä eteisessä mahtuu. Tökkäisyt alkuun ja loppuun. Into on kova, mutta keskittyy ja tökkäisyjen takia ei edistä yhtään. Kaukot on edelleen hirmuvaikeat. Välillä menee ihan superisti, välillä vaan ei muista millään pysyä paikallaan. Tiukka linja vaan, niin eiköhän se siitä.
Viima on hömpötellyt. Se on aina eteistreenien alkaessa valmis katoamaan jonnekin, koska naksuttelen Riehalle, mutta tulee kuitenkin mielellään itse tekemään. Samalla siis oikein hyvää naksusiedätystä. Seuraaminen on ollut tosi hyvää ja iloista, eli motivaatio on kohdillaan. Noutokapulaa Vimps on pitänyt ja luovuttanut, eikä sekään ole ollut ällöä, vaikka kapula ei lennäkään. Kaukot on Vimpsillä hyvin hallussa ja sen tekniikka on niin puhdas, vaikkei olla juuri muita vaihtoja treenattukaan kuin i-m.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti