torstai 21. lokakuuta 2010

Tehtiin aamusta eilisen toisinto ja ajeltiin Viihdekeskukselle Raisan ja Narun kanssa. Kaikki koirat treenasi tokohommia ja Viima ajoi vielä jäljen. Oli aika kylmä ilma ja satoi vettä ja tuntui että se vähän vaikutti Riehan tekemiseen. Käytiin ensin lenkillä, sitten laitoin koirat autoon ja kun otin Riehan sieltä pois niin se aivan tärisi. Sillä on häkissä kyllä peittoa ja vilttiä, mutta vissiin vähän märkänä siellä oleminen oli liian kylmää. Pitää kaivaa sille takki esiin, veikkaan että Tuikkusen takeista joku varmaan menee ainakin jonkin aikaa.

Viima reenasi seuraavanlaisesti:

Tokotauko on tehnyt hyvää, sen verta innolla se teki! Näinhän me siis jatketaan, jos mennään kisaamaan, niin ei treenata yhtään ainakaan kuukauteen :D. Nouto oli innokas, jopa niin että varasti, mutta sehän nyt ei haittaa, kunhan into on kunnossa. Otettiin kuitenkin parit malttiodotukset siihen ja hienosti haki silti.

Seuraamista tehtiin pitkällä pätkällä loppupalkkaan. Siinäkin oikein kiva fiilis välillä. Pikkaisen höpötystä vasureissa, mutta muuten aivan ok. Loppuun vielä kaukoja, jotka sujui ja oli Vimpsistä oikein hauskoja. Pöhkö se tuo porokoira on :D.

Jäljellä oli 6 keppiä, pituutta sen muutama sata metriä. Kierrosta ja kaarrosta ja vanheni reippaan tunnin. Erinomainen nosto ja taas ihan loistava jäljestys, nenä kiinni maassa. Kepeistä nousi 5/6 eli taas oli parannusta! Alkuun piti hieman avittaa kun jäi miettimään että ilmaiseeko, mutta lopuissa sitten sujuikin. Tosin uutena juttuna nousi esiin se, että se teki myös kaksi valeilmaisua :D. Niistä vaan pöh, pöh ja eikun menoksi. Mutta oikein hyvä meno ja luulen että tuota yhtä keppiä ei oikeasti bongannut, itsekään en sitä nähnyt.

Tuike:
Liikkeestä is-TU: Ei mitään ongelmaa :D.

Seuraaminen: Koitettiin nyt treeniä sitä että tökkäisy ja siitä sivu ja paikan suoristus. Oikein kiva into ja meno, mutta kyllä se suoruus vielä treeniä tarvitsee.

Luoksetulo: Taisi olla ensimmäinen kisamainen luoksetulo ties miten pitkään aikaan. Ja se oli ihan PRO! Älyttömän hyvät stopit, vauhti ja sivulle tulo. Hieno pieni.

Kaukot: Loppupalkka oli takana ja se varmasti jelppasi. I-m-s-m ja ihan ok vaihdot. Hinasen ehkä likkui seisomisessa, mutta ei paha.

Rieha:

Tunnarikapulan etsintää nurmikosta. Valitsin vissiin huonon kohdan, siinä selkeästi haisi joku Riehan nenään ja se vähän ällötti, mutta silti kapula nousi hienosti. Lisäksi tehtiin vähän sivulle tuloja namipelillä ja stoppeja. Hienosti pelasi nekin. Lisäksi todettiin että Rieha on ihan valmis pk-puolelle. Se nimittäin bongasi kentältä Narun pk-noutokapulan ja nousi täysin ongelmitta ja tuli hienosti käteen. Eli ei tuota parin kilon kapulakaan mitään ongelmia :).

Iltapäivästä Rieha pääsi painimaan 5-kuisen Roki-bc:n kanssa. Roki on Kimman veli ja Kimmanhan kanssa Rieha riehui hienosti jo viime viikonloppuna. Ja hyvin pelasi tämäkin pari yhteen, vaikka Roki oli reippaasti isompi. Pari rallasi aivan hurjana ja lopputuloksena oli kaksi yltäpäältä kuraista pentua. Reissun jälkeen Rieha joutui siis ekaa kertaa elämässään suihkuun. Alkuun meinasi pyristellä, mutta hyvin nopeasti rauhoittui ja antoi pestä hienosti.

Riehan hampaatkin on alkaneet vaihtumaan ja etualahampaista puuttu jo pari. Tulee mieleen kuvat ihmislapsista, ketkä hymyilee komeasti ja edessä on iso aukko. Sellaiselta se Riehankin suu tällä hetkellä näyttää. Mutta aikasta kiva päästä eroon niistä terävistä naskaleista!

Ei kommentteja: