Eilen oli pitkästä aikaa jännää, kun startattiin Riehan kanssa Pieksämäellä tokokokeessa. Edellisestä kokeesta olikin vierähtänyt melkeinpä tasan puoli vuotta. Oli ihanaa päästä taas kokeeseen, vaikka samalla se on aina yhtä jännää.
Tuomarina toimi Anne Nokelainen ja evl:ssä oli viisi koirakkoa. Luokka oli reippaasti myöhässä, niin katselin odotellessa avoimen luokan koiria ja käytiin Riehan kanssa lenkillä. Se oli kovasti innoissaan ja selkeästi tunnisti paikan heti. Hinku halliin oli kova.
Sitten ne meidän pisteet ja selostukset. Videota ei valitettavasti ole, olin liikkeellä yksin ja paikalla oli muutenkin vähän porukkaa, niin kuvaajaa ei ollut. Harmi, sillä siellä olisi ollut kohtia, jotka olisin todella halunnut nähdä. Järjestys oli normaali, yksilöliikkeet kahdessa osassa ja ruudusta poikki.
Paikkaistuminen 9: Oli kuulemma liikuttanut tassuja.
Paikkamakuu 8: Tuplakäsky maahanmenoon, muuten hyvä.
Seuraaminen 9: Meidän paras seuruu evl:ssä ikinä ja tältä tuomarilta huikean hienot pisteet. Miinus tuli juoksun käännöksistä, niissä tuli irtoamista. Muuten osasin olla aika zen ja autoin koiraa parhaani mukaan. Olin niin ylpeä!
Zeta M-I-S 9.5: Tässä olin vielä enemmän zen ja liike oli niin hieno!!! Puolikas piste lähti siitä, että joku asento oli hieman vino.
Luoksetulo 0: Tätä en pysty käsittämään vieläkään. Nollatiin liike lähdössä, Rieha ei mennyt maahan kuin vasta kolmannella käskyllä. Muuten liike oli aivan tosi makea, stopit oli just eikä melkein, vauhti täydellinen, hyvä eteentulo... Tuomarikin oikein harmitteli, että näin kävi. Ja kyllä muuten itseäkin harmitti, tuolla luoksarilla oltaisiin saatu niin hyvät pisteet. En tiedä miksi R ei mennyt maahan ja jos olisin ollut fiksu, niin olisin ekan käskyn jälkeen pitänyt pienen paussin ja karjaissut käskyn. Mutta en vaan voinut kuvitellakaan, että Rieha ei menisi maihin, se pikemminkin yleensä ennakoi maahanmenoa. Harmittaa niin paljon.
Ruutu 9: Hieno merkki ja ruutuun meno, ennakoi maahanmenon eli pistevähennys siitä. Edellisessä liikkeessä ei mennyt maahan, nyt ennakoi... Loppu oli loistava, ei keulinut seuruussa yhtään.
Ohjattu 9: Epäröi merkille lähtöä, sekin oli tosi erikoinen virhe Riehalle. Saattoi kyllä ehkä johtua siitä, että alussa oli säätöä, koska liikkuri ei ensin muistanut ottaa kapuloita mukaan ja jouduttiin ottamaan homma alusta. Itse merkki kuitenkin hyvä, oikea nousi upeasti ja luovutus oli nappi.
Hyppynouto 10
Tunnistusnouto 10
Kauko-ohjaus 6: Tässäkään ei mennyt ekalla maihin, eli -2p. siitä. Itse vaihdot sujui ok, tuli eteenpäin ihan pikkaisen.
yht. 242.5p. sij 2/5
Kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin. Nimenomaan se, että suurin osa liikkeistä meni ihan todella upeasti, tosi tiukalla tuomaroinnilla ja sitten nollataan yksi varma liike noin hölmösti... Ja vielä nelosen kertoimen liike. Sitä ykköstähän me haettiin. En ymmärrä mikä jumi sillä oli tuossa maahanmenossa, pihalla ne toimi hienosti. Muuten Rieha oli upea, se pystyy oikeasti vaikka mihin. Koko kokeessa ei tullut kuin yksi ykköstulos, avoimesta luokasta, eli ei ollut muidenkaan päivä.
Että semmoinen reissu, ei auta kuin laittaa uutta matoa koukkuun. Rieha sai muuten kovasti kehuja vauhdistaan ja hörökorvistaan :D. Tuomari oikein erikseen mainitsi palkintojen jaossa, että on siinä sulla sähäkkä koira. Ja sehän on, maailman paras kisakaveri.
2 kommenttia:
Mageet pisteet kyllä! Ja ei toi nollautunutkaan liike mikään katastrofi ole :) Enskerralla kumminkaan tuskin toistuu!
Kiitos, toivotaan, että ensi kerralla onnistuu!
Lähetä kommentti