sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Täydelliset kesäpäivät omassa kotona

Perjantai vaan lepäiltiin ja ihasteltiin meidän uutta aitaa. Takapiha on nyt kokonaan aidattu, eli koirilla on nyt useita satoja neliöitä lisää tilaa kirmata vapaasti. Takaovi on nyt ollut päivät auki ja koirat saa kulkea vapaasti edes takaisin. Ei voi kuin sanoa, että luksusta! Tätä fiilistä korosti taas viikonloppu Helsingissä, kiva siellä on käydä, mutta kyllä minä vaan täällä landella viihdyn.



Tässä aitaa ja sen rakennusta




Uintireissuja ollaan tehty päivittäin ja ne onkin oikeastaan ainoat, mihin Viima suostuu helteellä. Muuten se näyttää lähinnä tältä.


Meillä on pihassa myös hiekkalaatikko, jossa lapset saa leikkiä ;). Sinne on myös hyvä haudata luita ja toivottavasti aita pitää jatkossa naapurien kissat edes vähän kauempana siitä.





Niin ja marjapensaita ja raparperia löytyy myös. Jos ei ehdi kaikkea syödä, niin ainakin niistä on hyötyä viilennyspaikkoina.


Pieni koira ja suuri raparperi
Täydellinen piilopaikka?


Tänään treenattiin vähän reissun jälkeen kotipihalla. Vesku ampui ja Rieha teki seuruuta ja paikkamakuuta. Näissä ei ongelmia, makuu oli rauhallinen ja varma ja seuruu puolestaan innokasta. Loppuun vielä eteenmenoja, jossa Riesku juoksi hyvällä vireellä. Ei kun uuteen treeniviikkoon siis!

Ei kommentteja: