Pari mystistä kuoppaa on myös ilmestynyt nurtsille, siitä iso mur... Hiekkalaatikossa saa kaivaa, muualla ei.
Muuten on ollut niin kuuma, että lenkit on olleet minimissä ja liikunta on hoidettu edelleen lähinnä uimalla. Rieha on edelleen ihan uskomaton tuon uinnin kanssa, se menee järveen ja ui täyttä soittoa koko ajan. Se ei käy kertaakaan rannassa, eikä edes kahluusyvyydessä, vetää vaan parhaimmillaan ulapalla sellaisen 100m päässä. Eilen ja tänään se ui ehkä n. puoli tuntia putkeen, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan... Viima ja Tuike saivat myös hyvät uinnit lelua hakien, Tuike on nykyisin varsinainen rohkelikko. Eilen ei edes isohko aallokko hidastanut ja niin se vaan aina sukelsi lelun perään.
Eilen käytiin illasta Koirakorvessa viesti- ja tottistreeneissä. Ensin viestiradalle kolmen koirakon (ja miljardin hyttysen) kera ja Rieha oli aivan liekeissä. Se juoksi viisi matkaa. Matka ei ollut pitkä, mutta ei näin kuumalla viitsinyt turhaan juoksuttaa. Siirtymä tuli normaalin C- ja D-pisteen lisäksi myös A:lla, eli siinä tuli hieman vaihtelua ja erikoisuutta treeniin. Rieha meni random-paikalla eli sekä ekana, että muiden perään. Hieno meno sillä oli ja aivan huikea motivaatio. Tosin meinasi ekassa lähetyksessä varastaa kummastakin päästä, mutta palasi ruotuun komennuksen jälkeen. Ja se oli lähtöhaukkua lukuun ottamatta ihan hiljaa. Hyvähyvä, tämä tuntuu että sujuu!
Sitten tottikset. Ensin tasamaanouto kiloisella, joka nousi hyvin. Sitten metrinen, jossa hetin kapulan tosi vinoon ja tästä syystä R ei saanut kunnon suoraa lähestymiseen ja seinä tuli vastaan. Tätä jouduttiin hieman jankkaamaan, loppupeleissä tuli kuitenkin hyvin yli kumpaankin suuntaan. Vinoesteellä se meinasi ekan kerran tehdä paluuhypyn metrisen kautta, päätti kuitenkin sitten tulla vaan välistä. Uusinta oli tässäkin ok. Hieman oli siis epävarmuutta, toivotaan, että viikonloppuna sujuu. Veikkaan kyllä, että kuumuus ja alle tehty viestitreeni vaikuttivat menoon myös.
Loppuun vielä eteenmenoa, ensin valmiilla palkalla ja sitten viedyllä palkalla. Näissä hyvä meno.
Vesku nappasi tottistreeneissä ihan loistavan tilannekuvan, näin se luonto ja ihminen elävät yhdessä :D. Ja huomatkaa, tämä on vielä kännykkäkuva.
Tänään käytiin uintireissun jälkeen tekemässä vinoestettä, eteenmenoja ja ex tempore-henilöryhmää, kunVihtavuoren kentällä oli vieraita vapaaehtoisia. Ilme oli tänään paljon parempi, eli eilisiltana varmasti vaikutti rankka treeni kuumassa ilmassa. Henkilöryhmä oli aika tiivis ja yhden miehen lahjetta olisi ihan pikkaisen pitänyt päästä nuuskaisemaan häntää heiluttaen, mutta muuten meno oli hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti