sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Näyttökoe ja pantamallit

Tänään pyrittiin Riehan kanssa Kennelliiton Nuorten koirien tokorinkiin. Paikalla oli 18 koirakkoa pienessä hallissa, eli hälinää riitti. Kivasti oli erinrotuisia koiria, ei ollenkaan loistaneet perinteiset tokorodut. Liikkeet arvostelivat tokotuomari Riitta Räsänen, sekä tuore keski-suomalainen TOKOn Pohjoismaiden Mestari Katja Kiviaho. Jokainen koirakko suoritti pakollisina liikkeinä irti seuruun, luoksetulon, noudon/noutokapulan pitämisen ja paikkamakuun 2min ryhmässä.

Kylmässä ilmassa ja pienessä hallissa oli aika haastetta pitää koiraa lämpimänä, mutta joten kuten se onnistui (ja autosta oli vielä webasto rikkoontunut edellisenä päivänä prkl). Seuraaminen sujui ihan ok, itselle tuotti vaikeuksia pehmeä ja kuoppainen pohja, joten kävely oli aika horjuvaa. Lisäksi halli oli niin pieni, että loppupäässä käännökset tuli aika tiuhaan tahtiin, varsinkin kun kävelen aika nopeasti. Se tuottaa itselle vaikeuksia, enkä saa tehtyä käännöksiä niin hyvin kuin haluaisin, kun reagointiaikaa ei ole, koska seinä tulee muuten vastaan. Mutta ihan perussettiä, ei ihan parasta Riehaa em. syistä johtuen.

Luoksetulo oli hieno, vauhdikas ja loppukin sujui ilman törmäyksiä. Nouto sitten... Siinä olisi saanut käyttää omaa kapulaa, mutten älynnyt tätä. Järjestäjän kapula olikin ihan kuolainen ja koska hallin lattia oli sellaista hiekkaranta-hiekkaa, niin voitte kuvitella miltä se näytti. Riesku pieni-hienohelma kirmaisi kapulalle ihan onnessaan, koitti sovittaa sitä suuhunsa ja totesi, että ei onnistui ja alkoi kaivamaan sitä tassuillaan. Teki sitä varmaan minuutin, kunnes lopetti, katsoi minua ja haukahti, että nyt ei kyllä onnistu. Voihan peevele, minun evl:n koirani, joka ei ole IKINÄ jättänyt kapulaa noutamatta... Saatiin uusia (lähinnä siis sen takia, etten halunnut jättää koiralle tuollaista mielentilaa, että saa itse päättää noutaako) ja nyt saatiin käyttää puhtaampaa kapulaa. Sitäkin Riesku mallasi hetken ja palautti ravilla, eli vähän jäi muistelemaan. Luovutus oli priima. Mutta hemskatti, kyllä harmitti :D.

Vapaavalintaisena liikkeenä tehtiin evl:n ruutu. Se oli onneksi varmaa Riehaa, eli aika lailla täydellinen. Siinä toivottavasti näki sen parhaat puolet, keskittymiskyvyn, vauhdin ja asenteen millä se tekee.

Paikkamakuu tehtiin loppuun, se oli hieno ja varma, R makasi kuin sfinksi.

Rieha oli porukan ainoa evl:n koira, muut olivat kisanneet korkeintaan avoimessa luokassa. Ikähaarukka vaihteli siitä 10-kuukaudesta reilu parivuotiaisiin, Rieha ei kuitenkaan ollut vanhin koira. Toivottavasti tuomarit näkivat sen potentiaalin, mitä siinä mielestäni on. Ainakin saatiin tuomarilta kehään mennessä ja luoksepäästävyyden kohdilla kommentti, että tämä oli tosi näpsäkkä koira :). Tokorinkihän on perustettu sen takia, että saataiisiin koiria Suomen huipulle ja maajoukkuetasolle, katsotaan mitä huiput sanovat.

Meillä on muuten koko porukalla uudet hienot pannat, jotka kaveri teki. Innokkaat mallit pääsivät poseeraamaan niiden kanssa.

Riehalla on katu-uskottavia pinkkejä pääkalloja mustalla nahkalla



Viimalla on pöllöjä retropohjalla, koska pöllöt vaan sopii sille

 

Tuikella on oikein pinkinpinkki Hello Kitty-pääkallokuosi fleecepohjalla. Odotan niin, kun sen taas kesällä ajaa lyhytkarvaiseksi, niin vähänkö se on söpö tämän pannan kanssa!

 

Rieha rakastaa pantoja, koska se tietää, että panta kaulassa pääsee hauskoihin paikkoihin. Se halusi kaikki pannat itselleen, eli näinkin voi käydä :D.

 

2 kommenttia:

Piia Karinen kirjoitti...

Pidetään peukkuja, että teidät valitaan! Olishan se hienoa! :)

Riikka kirjoitti...

Toivotaan kovasti niin!